Translate

perjantai 3. tammikuuta 2014

LÄÄKÄRI PALAVERI

Eilinen päivä meni siivoamisessa, tiskatessa ja ruuan tekemisessä äidillä. Isä oli "päiväkerhossa". Kun menimme siivoamaan, kävi ilmi että, kotkan keskussairaalasta oli soitettu. Pitäisi tulla perjantaina näytille, kun kaikki lääkärit ovat paikalla.

Aamupäivällä ajettiin lumisateessa sairaalalle. Lääkäripalaveri oli kello 12. Istuttiin odottamassa aikaa, kun leikannut lääkäri pyysi huoneeseensa. Tarkasti äidin leikkaushaavan ja kielen tilanteen. Sanoi myös patologin tuloksia. Kielen syöpä oli levinnyt kuudestatoista imusolmukkeesta, kolmeen imusolmukkeeseen. Onneksi olivat sen verran fiksuja, että poistivat imusolmukkeet, kielileikkauksen aikana, ettei enää tarvi uusinta leikkausta. Samalla kysyttiin kipeästä olkapäästä, johtuu kuulema leikkauksesta, kun on operoitu niin lähellä hermoja. Tosi mukavan, ja rauhallisen tuntuinen lääkäri.
Hänen käynnin jälkeen piti mennä istumaan ja odottamaan lääkäri palaverin alkamista. 



Lääkäriä, ja hoitajaa alkoi lappaamaan huoneeseen. Aika nopeasti päästiin tapaamiseen. Huoneessa oli 10 henkilöä. Leikannut lääkäri, hammaslääkäri, ym.
Äiti pyydettiin istumaan tuolille, kaikkien keskelle. Samassa oli muutama lääkäri tutkimassa suuta, ja kyselemässä miten menee.
Syöpälääkäri kertoi äidille asioita, ja äiti kyseli jotain.
16 pv on tapaaminen syöpäosastolla, ja silloin kerrotaan enemmin asioista. Sädehoito aletaan n. kolmen viikon kuluttua. Koneet ovat muuttuneet kovasti 15 vuoden takaisesta hoidosta. Pyritään kuulema säästämään tervettä solua.

Yksi lääkäri kyseli, onko nyt tullut mitään kysyttävää? Molemmat tuumattiin, ettei ole sen kummempaa.
Äiti on vuoden aikana, kolmelta ihmiseltä kuullut sairaudesta ja hoidoista paljon.
Tauti on mahdollista selättää, ja ennusteet ovat hyvät. Toivotaan että pitää paikkansa, ja äiti saa vielä muutamia vuosia aikaa. Hoidoissa seurataan kuulema vointia, miten kestää. Jos näyttää ettei kunto kestä, voidaan pitää taukoa.

Alustavan tiedon mukaan, hoitoja annetaan 6 viikkoa, 5 kertaa viikossa. Jatkossa 2 - 3 kk välein lääkärissä. Tarkkailussa käydään 5 vuotta

Nyt kaikki tarkkailemaan suuta. Patteja, haavoja ym. 2 - 4 viikkoa, on mentävä näyttämään. Suusyöpä voi tulla, vaikka ei polttaisi tupakkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti