Luonto, valokuvaus, suunnistus, taiteen tekeminen, linnut, ötökät, puutarha, kalastus, ruoka-allegisen ruokaohjeita.
Translate
lauantai 28. helmikuuta 2015
MIELENKIINTOINEN KALAKAUPPA
Syksyllä aukesi Haminaan uusi liike, joka myy mm. kaikenlaista kalaa. Pitihän sitä lähteä katsomaan minkälaista liikkessä on.
Ihmeteltiin miten päästään moottoritieltä liikkeeseen, mutta löydettiin liittymä, josta kääntyä liikkeelle päin. Ongelmia tuli kun tultiin liikenneympyrään. Mistä päästään pihaan? Ympyrästä meneekin kapea tie liikkeen pihaan.
Olihan sisällä isossa hallissa vaikka mitä myytävää. Karkkeja totta kai piti ostaa. Kala tiskit on aivan mahtavat. Kaloja löytyy vaikka minkälaista. Kivaa oli kun tiskillä oli maistiaisia. Ei tarvitse ostaa ummikkona kalaa. Savupallasta piti saada. Kesällä ostettiin raakaa pallasta, joka paistettiin. Ei ollut oikein suun makuista. Mutta tämä savustettu on herkkua.
Kalatuotteita on vaikka minkälaista tarjolla. Liikkeessä on paljon muutakin mielenkiintoista.
Savusilliä piti ostaa. Oli kyllä aika erikoisen makuista. Tulihan maistettua, mutta ei oikein maistunut.
Liikkeestä pois lähdettiinkin, menemään vanhaa maantietä pitkin, Kotkaan päin. Paljon selvempi reitti. Tie tulee suoraan Leikarille. On sellainen liike johon tulee mentyä vielä uudestaan.
perjantai 27. helmikuuta 2015
torstai 26. helmikuuta 2015
keskiviikko 25. helmikuuta 2015
SINISORSA 1 anas platyrhynchos
Kotkassa on tullut ravattua useasti tänä talvena. Joka käynnillä, on ollut pakko mennä katsomaan sorsia Kuusiseen.
tiistai 24. helmikuuta 2015
maanantai 23. helmikuuta 2015
KELTASIRKKU
Meillä on pihassa ollut muutaman viikon keltasirkku, joka ei ole ihan kunnossa. Lintu majailee kauralyhteiden ja rappusten alla. Aika lähelle saa mennä, ennen kuin lintu pomppii tai lennähtää pois.
Keltasirkku on pörröisempi kuin muut linnut. Kauransiemenet maistuvat linnulle.
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
lauantai 21. helmikuuta 2015
perjantai 20. helmikuuta 2015
METSÄSSÄ 2
Lähdettiin laskeutumaan kalliota alaspäin, polku oli hiukan jäinen.
Kuljettiin metsän reunaa pitkin aukion toiselle puolelle.
Onneksi maa on jäässä, muuten jalat olisivat kastuneet, kun ylitettiin suo.
Taimikkoa.
Hämähäkki hangella. Niistä ei pääse eroon edes talvella.
Kettu on kierrellyt paikkoja.
Polku lähtee nousemaan kallioiden vierestä.
Tiaisten ääniä kuuluu, mutta yhtään lintua ei näy.
Meillä on mahtavat paikat liikkua.
Mihinkä linnut on hävinneet?
Poika viiletti pitkin rinnettä, ja huuteli että tulkaa katsomaan.
Kallion kulmassa on ollut jonkun koti. Oksista ja pressusta tehty teltta. Rautatynnyrissä pidetty tulta.
Ketun jäljet menevät kallion koloon.
Hangella oli valtavan kokoiset tassun jäljet.
Mikä on tehnyt tuoreet tassun jäljet?
Kuvailin jälkiä, kun poika tuli luokse kovaa vauhtia.
Oli löytänyt valtavan kokoiset tassun jäljet, jotka olivat tuoreet. Poika läksi seuraamaan niitä, ja löysi eläimen makuupaikan.
Eläin oli maannut kuusen oksien alla, ihan äskettäin, ja lähtenyt pakoon kun heppu tuli lähelle.
Sulanut jälki ei ollut kooltaan ihan pieni.
Arvailtiin kovasti minkä jäljet ja makuupaikka on. Susi kun on mennyt niin valtavin pitkillä askeleilla.
Ei kun ilves. Alueella on ilveksiä.
Ei muuta kun perään. Nuori mies pisti vauhtia, ja loikki ryteikön halki, ja hävisi. Lähti jäljittämään eläintä.
Meille tuli hätä mihin hän hävisi. Isäntä puski pusikossa edellä, tehden minulle jälkiä. Tassujen jäljet oli valtavan kokoiset.
Poikakin löytyi, ja sanoi ratkaisseensa jälki arvoituksen.
Jäljet olivat pupujussin, isotassuisen sellaisen.
Olihan lintujen tiirailureissulla tapahtumaa. Lintuja ei pahemmin näkynyt, mutta eläimen makuupaikasta, ja isoista tassunjäljistä sai mukavan seikkailun.
Aurinkokin alkoi paistamaan, kun tultiin polulta tielle.
Oravan loikkimajäljet nähtiin vielä tien vieressä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)