Translate

maanantai 30. syyskuuta 2019

TÄNÄÄN today


Tänään on satanut vettä koko aamupäivän, nyt on poutaa. Ilmanlämpömittari näyttää + 13°C.

Aamulla kävin lääkärissä, kun korva on vaivannut viikon. Korvatulehdus ja lääkekuuri.

Isäntä kävi apteekissa hakemassa minulle lääkkeen. Apteekin täti vaihtoi lääkkeen toisen tekijän tuotteeseen. Mies kyseli käykö lääke minulle, kun olen lääkeaineallerginen. Apteekin nainen oli ilmeisesti töksäyttänyt jotakin, kun isäntä joutui kysymään häneltä, onko hän oikeassa ammatissa.

Otin kotona pakkauksesta yhden tabletin, ja nuolaisin kielellä lääkettä, jäin odottamaan tekeekö lääke mitään minulle. Katselin vasta sitten lääkkeen sisällysluetteloa, että lääkettä ei saa käyttää, jos on pähkinälle ja soijalle allerginen!
Soitin apteekkin, josta lääke oli ostettu. Sanoin isännän huonosta palvelusta, ja lääkkeestä.

Minulle määrätyn lääkkeen lääkeainelistassa ei ollut samoja aineita, kuin lääkkeestä mikä vaihdettiin alkuperäisen tilalle.
 Apteekin henkilö lupasi soittaa minulle takaisin, ja ottaa lääkkestä selvää.
 Minulla oli samaan aikaan turvonnut kasvot, korvat ja kaulan alta. Pakko oli ottaa kortisonitabletti!

Jonkin ajan päästä apteekista soitettiin, ja sanottiin, että tilalle saan toisen lääkkeen, jossa ei ole minulle sopimatonta ainetta. Samalla selitettiin, että lääkkeen myynyt, luuli että kyseessä oli vain lääkeaine allergiasta. Selittää mitä selittää, lääke on tehty aineesta mille olen allerginen.

Kävin samantien vaihtamassa lääkkeen, ja sanoin, että en ole ainoa allerginen joka lääkkeitä ostaa. Jos lääke vaihdetaan voisi olla vähän tarkempi, ja jos asiakkaan naama ei miellytä kohtelee häntä kuitenkin asiallisesti.

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

SATAA VETTÄ It's raining.


                                                    Vettä sataa ja aurinko koittaa paistaa.


                                                Tänään on satanut vettä koko päivän.

lauantai 28. syyskuuta 2019

METSÄSSÄ I was in the woods


                                            Metsässä on nyt uskomattoman vihreää.

Eilen sienimetsässä pelästytti, kun yksinäinen koira ilmestyi näkyville. Koiralla oli selässä oranssi liivi, jossa näkyi numero 1. Onneksi koira ei ollut vihainen,vaan jatkoi ohi juoksua läähättäen. Olisiko jossakin ollut jokin kisa menossa.

perjantai 27. syyskuuta 2019

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! Have a nice weekend


                                                         Ihanaa viikonloppua kaikille;-)

torstai 26. syyskuuta 2019

KYLLÄ HERMOSTUTTAA! irritate


Raivostuttaa! Eilen illalla löysin oudon luomen rinnasta! Katselin mikä tuo tuollainen luomi on, ihan kuin siinä olisi jotain karvoja ympärillä! Tarkempi katselu muutti luomen mini pieneksi PUNKIKSI!!

Ei muuta kuin pyytämään miehiä ottamaan punkki pois. En voi ymmärtää mistä se on minuun tullut, kun en eilen liikkunut ulkona. Punkki on pakko tulla nuoren miehen vaatteista.
Ihossa on nyt pieni punainen jälki, mistä punkki on otettu pois. Nyt ei auta muu kuin toivoa, että ei tule mitään punkin puremasta.

Tänään isäntä meni iltapäivällä, minun kotipaikalle lämmittämään. Kohta soi puhelin ja isäntä kyseli katoinko kuvaviestin. Enhän minä sitä ollut katsonut.
 Talolla oli joku ajanut autolla kaksi aitaelementtiä säpäleiksi, ja kaatanut kuusen tyngän juurineen nurin. Kaivonkansi oli myös siirtynyt pois paikaltaan.

 Pyysin isäntää soittamaan poliisille. Naapurin mies oli kuullut päivällä jotakin, mutta ei ollut nähnyt mitään. Kaatunutta puunrunkoa oli luullut isännän kaatamaksi.

 Jonkin ajan päästä oli paikalle tullut yksi toinen naapuri vaimonsa kanssa. Tuli sanomaan, että heidän poika (aikuinen) oli väistänyt jotakin, ja sen takia muka ajanut aitaan!! (Uskoo kuka uskoo).

Poliisitkin soittivat saman aikaan, isäntä sanoi, että syyllisen vanhemmat ovat selvimässä asiaa. Minäkin kerkensin paikalle. Katsoin ketä on paikalla, ja arvasin tuhotyön tekijän!
 Sovin, että kyseisen tuhotyön tehneen isä tekee tilalle uuden aidan. Onneksi tekijä selvisi! Naapurilla on meidän puhelin numero kaiken varalta, jos jotakin käy, ennen kuin me olemme talolla.

Tulin takaisin kotiin, ja nousin autosta pois. Kuuntelin, että naapurin pikkupojat ovat taas jossakin lähistöllä katkomassa puiden oksia. ( Nämä samat pojat juoksevat meidän takapihalla, ja tallovat samalla nuoren miehen yrttipenkkejä. Pensasaitaan on muodostunut isot aukot, joista on menty lävitse. Nyt muutamiin kohtiin on laitettu pajuaitaa esteeksi).

Samassa kasvihuoneen viereen heitettiin kovalla vauhdilla puukapula. Hirvittää jos se olisi osunut kasvihuoneeseen, tai johonkin meistä! Huusin pojille, että tänne meidän puolelle ei heitellä mitään. Pyysin samalla heittäjää tulemaan hakemaan puukapulansa pois.
Yksi pojista tuli, ja sanoi ettei ole heittänyt mitään. Sanoin samalla, että meidän puolelle ei ole tulemista. Poika sanoi, että kapulan heittäminen oli vahinko, ja ei tapahdu enää.

 Kysin kenenkä poikia he ovat, ja pitääkö meidän tulla vanhempien kanssa juttelemaan. Saa nähdä mitenkä käy. Emme me halua ketään vieraita juoksentelemaan pihalle.

Syötyjä omenan raatoja ja keppejä heitetään meidän puolelle! Jotakin rajaa.

Nyt jos kasvihuone tai jokin muu on hajoitettu, tiedetään mistä voi syyllisiä etsiä. Onko teillä samoja ongelmia?

tiistai 24. syyskuuta 2019

HANHIA geese



                                      Valkoposkihanhet ovat jälleen saapuneet;-) Talvi tulee!

maanantai 23. syyskuuta 2019

RANTAKÄÄRME (Natrix natrix)


                              Tapasimme tämän rantakäärmeen, viime viikolla keskellä metsää.

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

HOMEKOULU mould school


               Sisäilman saastuttama koulu, on purkuvaiheessa. Tilalle rakennetaan uusi koulu.

lauantai 21. syyskuuta 2019

MAATILA KIERROS 3 farm tour













Tällä samalla maatilalla, on myös useita nuoria strutseja. Niillä on uskomattoman kauniit silmät!

Olen usein ihmetellyt, missä linnuilla on korvat? Näistä nuorista strutseista, näkee selvästi linnun korvien sijainnin.

perjantai 20. syyskuuta 2019

MAATILA KIERROS 3 farm tour










            Kolmas maatila, jossa kävimme, kasvattaa mm. strutseja. Todella isokokoinen lintu! Itsensä tunsi todella pieneksi linnun lähellä.

torstai 19. syyskuuta 2019

MAATILAKIERROS 2 farm tour




                             Seuraavassa paikassa oli ihania lampaita ja highland cattle lehmiä.

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

MAATILAKIERROS farm tour



Lauantaina oli osta maatilalta päivä. Meillä kierros alkoi possutilalta. Possuja pääsi seuraamaan ikkunan takaa;-)
Kokonaisen palvipossun äärelle oli aikamoinen jono. Meidän mukaan lähti palvipossua, pihvejä ja makkaroita.

tiistai 17. syyskuuta 2019

METSÄN UKKO old timer of forest


                                           Metsän ukko vartioi metsässä kulijoita;-))

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

HYVÄÄ ALKAVAA VIIKKOA! Have a nice new week


                                                 Tänään on satanut todella paljon vettä.

lauantai 14. syyskuuta 2019

perjantai 13. syyskuuta 2019

torstai 12. syyskuuta 2019

SIRPPILEHTIKORENTO Drepanepteryx phalaenoides





                                                                          Hieno korento;-)   

                                   Lisää tietoa täältä: http://otokkatieto.fi/species?id=1091

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

MAISEMAKUVA landscape photo


                                      Syksy saapuu. Vettä sataa tällä  hetkellä runsaasti.

tiistai 10. syyskuuta 2019

VESI- VIEMÄRI- JA HULEVESIREMONTTI


Näkymä meidän naapureiden tontilta. Tonttien väliin on tehty valtava aukko. Vasemman puolen tontilta, on kaivettu ylös kaunis kuusiaita. Oikealta puolelta on omenapuita leikelty. Yläpuolen tonteilta, erikoiset kuuset ovat saaneet väistää työkoneita.

Ps. Aamulla klo 5 oli meillä kova sumu. Täällä myös jyrisi ukkonen, ja salamat sinkoilivat ympäriinsä. Outoa!

maanantai 9. syyskuuta 2019

MAANANTAI Monday


Tänään on satanut vettä. Välillä vettä tulee kovalla paineella. Vesisade on hyvä asia;-) Sienet kasvavat.

Päivällä oli hieroja, ei ihme kun päätä on koskenut. Hartiat, niska ja kallonpohja on ihan jumissa.

Iltapäivällä kävimme saunomassa. Kävin myös kaksi kertaa kylmässä järvivedessä kastautumassa;-))

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

IDÄNHEPOKATTI (Tettigonia cantans)


                                                      Idänhepokatteja on paljon lintutornilla.


                                                       Idänhepokatteja äänessä.