Translate

lauantai 31. elokuuta 2019

ISO IKÄVÄ big miss


                  Tänään klo 1 yöllä, tasan vuosi sitten, sain soiton hoivalaitoksesta.

 Isän omahoitaja soitti. Arvasin heti, että nyt isä on lähtenyt tästä maailmasta.
 Hoitaja kysyi, että tulemmeko katsomaan isää. Aamulla hänet siirretään muualle.

 Hampaat kalisivat ja vapisutti, kun puin vaatteita päälle ja koitin herätä. Herätin isännän ja pojan, nyt pitäisi lähteä hoivakotiin. Nuorimies jäi nukkumaan, kun läksimme isää katsomaan.

 Onneksi hoivakoti on lähellä. Isän omahoitaja oli ovella vastassa, ja saimme häneltä halauksen.

 Isä näytti aivan nukkuvalta sängyssä, ainoa että hän ei hengittänyt. Silittelin isän hiuksia, ja toivotin hänelle hyvää matkaa.

Tämä vuosi on ollut oikeastaan aika rankka. Olen koittanut toipua vanhempien pois lähdöstä, mutta sitä vaan käy mielessä asioita lävitse. Ehkä tämä jonakin päivänä helpottaa.

perjantai 30. elokuuta 2019

ITSE TEHTY KETSUPPI self made ketchup


                                     Itse tehty ketsuppi, on uskomattoman hyvää;-)

Ohjeen löysin täältä, hiukan muunnellen: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/77981/Kotitekoinen%20ketsuppi/

torstai 29. elokuuta 2019

HAUKI (Esox lucius)


                                               Pieni hauki melkein veden pinnassa.

keskiviikko 28. elokuuta 2019

VIHREÄ green


                                                 Tammi on yksi minun suosikki puista.

tiistai 27. elokuuta 2019

TÄNÄÄN today


Tänään on ollut lämmin päivä. Ilmanlämpömittari näytti + 24°C. Vesiputkiremontti on edennyt onneksi jo vähän kauemmaksi meistä. Työmiehet pyörivät meidän edessä vielä, mutta onneksi koneet ovat kauempana;-))

maanantai 26. elokuuta 2019

AURINGONKUKKIA sunflowers


                                        Tällainen kaunis pelto, oli matkan varrella,-))))

sunnuntai 25. elokuuta 2019

KOIVIKKO birch grove


                                                   Valkoiset koivunrungot ovat kauniita.

En muista, koska olen nukkunut niin pitkää, kuin tänä aamuna;-)) Olo on ihan toisenlainen, kun saa nukkua rauhassa.

 Naapuri aloitti touhuamaan pihalla vasta klo 12;-)) Vihdoinkin olivat päättäneet karsia valtavan kokoista hopeapajua.
 Osa pajusta meni muutamia vuosia sitten salaman iskettyä siihen. Puun isot oksat jäi vaarallisesti kasvamaan kallellaan pahaan suuntaan.
 Isäntä meni auttamaan karsimisessa, kun tuli kotiin. Hyvä kun meni, vaarallista hommaa yksin tehdessä.

 Puu kasvaa muutamassa vuodessa kauniin malliseksi, vaikka nyt se näyttää hassulta.

Hieno homma on, että nyt meillä näkyy telkkari ensimmäisen kerran moneen kuukauteen;-)) Puu on häirinnyt canalin kanavien näkemistä.

Huomenna aamulla herätys taas klo 7 talon tärinään, kun työmiehet tulevat tielle tekemään töitä.

lauantai 24. elokuuta 2019

MAISEMAKUVA landscape photo


Herätys oli aamulla taas aikaisin! Naapuri kolisi kaivurin kanssa pihassaan jo kello 7. Olisi luullut että lauantaina saisi nukkua pidempään!!

 Isännän on mentävä muualle huomenna aamulla nukkumaan. Hän on normaalisti kotona hiukan ennen klo 6. Nukkumisesta ei oiken tule mitään, jos toiset aloittavat kolisemisen klo 7 ulkona.

perjantai 23. elokuuta 2019

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! Have a nice weekend


Tänään pääsimme autoilla pihaan ensimmäisen kerran viiteen päivään;-) Onneksi on viikonloppu, joten työmiehet ei ole töissä. Ensi viikolla, kolmas ryhmä vesi- viemäri- ja hulevesiheppuja tulee meidän viereisen talon väliin, kaivamaan ja laittamaan putkia. Edessä on hirveä tärinä ja melu!!

torstai 22. elokuuta 2019

SIENESSÄ


                                     Kävimme katsomassa näkyisikö metsässä sieniä.


                                                   Repaleinen keisarinviitta.


                                               Huonokuntoinen metsänokiperho.


                       Metsätien reunaan oli haudattu jokin lintu. Olisiko kettu ollut asialla.


                        Luonnossa näyttää ihan syksyltä. Kuivuus on saanut puut tiputtamaan lehdet.


                                                                          Kääpiä.


                                         Koivunrungossa on monta pakurikääpää.


                                                 Tikat ovat nakuttaneet puuta;-)


                                                                    Muurahaispesä.

                                       Ei ole metsässä sieniä, mutta hirvikärpäsiä kylläkin.
Vielä pitää sataa lisää vettä, ehkä sitten sienet nousevat pintaan. Nyt maasto on vielä liian kuivaa.

keskiviikko 21. elokuuta 2019

APRIKOOSIPUU (Prunus armeniaca)



                                    Aprikoosipuussa on muutama keltainen hedelmä;-)

Hermot menee!! Kolmas päivä, kun vesi- viemäri- ja hulevesiukot ovat meidän edessä!! 5 metrin päässä talon seinästä, kolisee ja jyskää kaksi kauhakuormaajaa. Aamulla ei pysty nukkumaan, kun talo heiluu ja tärisee. Koko päivän kun kuuntelee, tuntee kolinan ja tärinän, iltapäivällä ei sitten kestä yhtään ja mitään. Kaikki ärsyttää!!  Olen välillä lähtenyt muualle hermoja lepuuttamaan, mutta takaisin tullessa sama jyskäminen on edessä. Menisivät nyt äkkiä muualle hommiin!

tiistai 20. elokuuta 2019

PELOTTAVA PÄIVÄ a scary day









                                                Hoh hoijaa! Kylläpä oli pelottava päivä!!

Vesiputki-, viemäri- ja hulevesiremontti jatkuu täydellä teholla meidän kohdalla. Kaksi kauhakuormaajaa jyrisi koko päivän talon edessä.

 Aamulla meidän sokkeliin käytiin kiinnitämässä tärinämittari.

Talo heilui, naksahteli ja kolisi. Astiat kaapissa, ja taulut seinillä heiluivat kun koneet kaivoivat maata. Muutaman kerran talo jäi "liikkumaan". On todella pelottavaa olla talon sisällä tärinän aikana, tuntuu että seinät luhistuvat!!

Huomenna on luvattu yhdistää viemäriputki. Toivottavasti kaikki putket menevät helposti paikoilleen, ja työmiehet jatkavat tietä eteenpäin!!!

maanantai 19. elokuuta 2019

MAISEMAKUVA landscape photograph


Tänään herätys oli klo 6.45. Telaketju kuormaajaa käynnistettiin meidän olohuoneen ikkunan takana. Tiellä on nyt valtavan syvä pitkä aukko. Huomenna aamulla pääsee vielä pihasta pois, mutta takaisin pihaan ei pääse. Mielenkiintoista, mihinkä saamme autot ja miten pääsemme jalkaisin kotiin!

sunnuntai 18. elokuuta 2019

KORIANTERI (Coriandrum sativum)


                                                              Korianteri kukkii;-)

lauantai 17. elokuuta 2019

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA ! Have a nice weekend


                            Täällä jännitetään suunnistuksen MM kisojen miesten viestiä;-))

perjantai 16. elokuuta 2019

TÄNÄÄN today






Aamulla klo 7 oli mielenkiintoinen herätys! Telaketju kaivinkone, tuli meidän kohdalle ottamaan tieltä asfalttia pois. Isäntä oli tullut kotiin töistä hiukan ennen 6. Talo tärisi ja naksui, tuntui että katto putoaa päälle.
Samaan aikaan, naapuri alkoi kolisemaan pienellä kaivinkoneella oman talonsa ympärillä.

Iltapäivällä tulimme kotia kauppareissulta, kun ulko-ovelta kuului koputusta. Vesiremontoinnin esimies seisoi rappusilla. Olisimme tulossa, kaivamaan pihaan väliaikaista vesiputkea!

Iso kaivuri tuli pihaan, ja kaivoi seinän viereen 2 metriä syvän kuopan, ennen kuin vesiputket löytyivät.
 3 pensashanhikkia koki kovia, kun kaivuri kaivoi ne pois paikalta. Väliaikainen putki oli nopeasti laitettu paikoilleen, ja syvä monttukin tuli peitettyä.
Pensashanhikit on myös nostettu vinksin vonksin paikoilleen;-( Toivottavasti ne lähtevät vielä kasvamaan, nyt ne ovat kovin nuutuneen näköisiä.

Meille sanottiin, että maanantai aamuna tulevat kaivamaan tien auki meidän kohdalta!!! Ei yhtään kiva juttu;-((

Onko teillä tiellä tehty vesiputki ja hulevesiremonttia? Jouduitteko maksamaan remontin vai maksoiko kaupunki? Meillä täällä kaikki maksaa, vaikka viereisessä kaupungissa ei.

torstai 15. elokuuta 2019

keskiviikko 14. elokuuta 2019

SOUTAMASSA rowing


                                           Rankkasade kasteli meidät tänään järvellä;-)

tiistai 13. elokuuta 2019

TIISTAI Tuesday


Ukkonen jyrisee jossakin lähistöllä! Toivottavasti se ei tule meille asti, öinen ukonilma ei ole mikään kiva asia;-((

Tänään on taas koskenut joka paikkaa, etenkin kädet ranteesta alaspäin ovat todella tuskaiset.

maanantai 12. elokuuta 2019

TÄNÄÄN today


Tänään on satanut vettä koko päivän, ukkonen myös jyrähteli muutaman kerran. Lämmintä on + 17°C.

Keittiössä on enää onneksi vain vähän viimeistelyhommia;-))

sunnuntai 11. elokuuta 2019

SUNNUNTAI Sunday


                        Jihuu! Tänään on satanut vettä;-)) Rutikuiva luonto saa vihdoinkin vettä.

Eilen aamusta haistelin ulkona ilmaa, ilma haisi metsäpalolle. Tiedäthän sellaiselle kitkerälle savulle.

Pakko oli mennä pihalle nuuskimaan, ja katselemaan näkyykö missään savua nousemassa taivaalle.
Onneksi kylällä ei näkynyt savupatsasta. Laittelin isännälle viestiä töihin, että katsoo tilannehuonetta kun joutaa, jos siellä on maininta maastopalosta.

Hetken päästä tuli viesti savuhavainnosta. Melkein heti tekstiviestin saamisesta, taivaalta kuului lentokoneen ääni. Lentokone lensi alueella hetken, ja hävisi sitten kauemmaksi.
 Koneesta tarkkailtiin mahdollisen maastopalon paikkaa.

 Maastopalon haju leijui ilmassa myöhään iltaan. Tämän päivän lehdessä oli kirjoitus isosta maastopalosta n. 20 km päästä meistä.

lauantai 10. elokuuta 2019

perjantai 9. elokuuta 2019

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! Have a nice weekend


Kuivaa on! Vettä ei ole satanut pitkään aikaan. Luonto on ihan kuin syksyllä, puut pudottavat keltaisia lehtiä.

torstai 8. elokuuta 2019

PUUH!


                                                Tuuli puhaltaa hahtuvat liikkeelle;-)

keskiviikko 7. elokuuta 2019

JOHAN OLI PÄIVÄ!




 Isäntä sai puhallettua ekovillat lattiaan. Meillä on ovien kohdalla muovit esteenä teipattuna seiniin kiinni. Mutta! Niin vain kävi, että jostakin väistä eristettä vain pääsi muualle! Aikamoinen siivo!

tiistai 6. elokuuta 2019

HIRVEÄ REMONTTI! Terrible renovation!



Meidän keittiössä näyttää nyt tältä;-) Vanha kuiva puru saa nyt lähteä, ja tilalle tulee ekovilla. Keittiö saa myös uuden lautalattian;-))

Vaihtoehto meillä oli eristeeksi Hunton puukuitueriste, mutta sain siintä hirveän nuhan. Tämä eriste ei tee nuhaa.

maanantai 5. elokuuta 2019

MAANANTAI Monday


                            Meillä isäntä alkoi vaihtamaan tänään lattiamateriaalia;-)