Translate

maanantai 30. syyskuuta 2024

NORJA

 



















Ostimme netistä kalaluvat Norjan puolelle. Ajoimme yhtenä päivänä Kautokeinoon päin. Pysähdyimme monen vesistön kohdalle, kokeilemaan tuleeko kaloja. Kaloja emme saaneet, mutta näimme uusia maisemia. Vedet olivat monessa paikassa tosi matalalla. Kalastus oli aika hankalaa.

sunnuntai 29. syyskuuta 2024

AAMU

 


Ylläkselle menon jälkeisenä aamulla, olin pitkästä ajomatkasta, ja kalastamisesta tosi kipeä! Ei tullut mieleenkään lähteä miesten kanssa kalalle!! Oli tosi tuskainen olo. Söin särkylääkettä, ja tein ruokia. Pyykkiä piti myös pestä. Miehet menivät jälleen Aakenusjoelle kalalle. 

Takaisin he tulivat myöhään iltapäivällä. Paikka jossa he kävi, oli ollut tosi paha paikka kalastaa. Lähdimme heti samassa rakennuksessa olevaan kylpylään. Meidän kolmen kylpylämaksu oli 51€. Aika paljon, mutta pakko oli päästä hierottamaan lihaksia porealtaisiin. 

lauantai 28. syyskuuta 2024

YLLÄS

 






                     Monen tunnin ja useiden pysähdysten jälkeen, olimme perillä Ylläksellä.


perjantai 27. syyskuuta 2024

AAKENUSJOKI

 








                           Vanhan Kittiläntien varrella, Aakenusjoella, on hienoja kalapaikkoja.

torstai 26. syyskuuta 2024

AJOMATKA

 

                                Sodankylä - Kittilä välillä, oli paljon puita, joissa ei enää ollut lehtiä. 

keskiviikko 25. syyskuuta 2024

SATINKIOJA Sodankylä

 





                                                           Mielenkiintoinen kalapaikka!

                                          Tosi hankalassa paikassa, ja erittäin huono tie ajaa!!!! 

tiistai 24. syyskuuta 2024

POROJA

 




                                              Porolauma eräänä aamuna mökin pihassa:-))

maanantai 23. syyskuuta 2024

KOUTEROJOKI Savukoski

 









                                                                Kaunis kalastuspaikka!