Translate

keskiviikko 18. toukokuuta 2022

TÄNÄÄN today

 

                                      Salakka pääsi kuvaamisen jälkeen takaisin veteen.

Tänään olemme jatkaneet puutarhahommia. Tuija-aidat on nyt istutettu. Perunat on mullassa. Tomaatit ovat kasvihuoneessa. Siirsin kaikki sitruspuut myös ulos terassille. 

Tomaatit ehtivät kasvaa valtavan pitkiksi sisällä! Tila loppui sisällä, pakko oli siirtää kasvit ulos. Lisäksi tomaateissa on niin voimakas haju! Haju kävi henkeen, ja allerginen nuha vaivaa kasvien luona. 

Ärsyttää! En kestä, kun ihmiset taluttaa koiria, ja päästää koiran lähelle!  Anteeksi vaan koira ihmiset. 

Minulle on nyt 2x koitettu tuoda koira lähelle omalla pihalla. Vieraat ihmiset. Ei kaikki halua koiraa lähelle, eri syistä. Minä olen niin hirveän allerginen kaikille, en halua eläimiä lähelle. 

Tänään täti oli piilossa aidan takana, ja setä silitti koiraa meidän portilla. Sanoi tuntematon nainen meidän portilla! Mikä täti ja setä me olemme jollekkin koiralle!! 

Luulisi ihmisen tajuavan kun ei sano koiralle mitään, että sitä ei halua lähelle! 

Toisen kerran, koiranpentu päästettiin pensasaidan läpi meidän puolelle. Isäntä silitti, ja minä pysyin kaukana! 

Tälle rodulle ei ole kukaan allerginen, sanottiin kun en suostunut koiran lähelle menemään. Eiköhän se ole ihmisen allergioista kiinni, kuka saa oireita mistäkin.

Minun on pakko alkaa sanomaan, että en halua koiraa tai muutakaan eläintä lähelle, kun näyttää siltä että eläin tulee liian lähelle.

tiistai 17. toukokuuta 2022

SAMMAKKO (Rana temporaria)

 


                            Yöllä oli +3°C lämmintä. Nyt tuulee ja sataa vettä +8°C lämmintä.

                                       Ps. Sudet kiertelevät vielä täällä asutusten lähellä!

maanantai 16. toukokuuta 2022

ONKIMASSA fishing

 











Kevään ensimmäinen onkiminen;-) Oli aivan ihana, päästä taas pitkän talven jälkeen mato-ongelle.

Lintujen ja sammakoiden ääniä on kiva kuunnella. Saaliiksi tuli pieniä salakoita, jotka pääsivät takaisin veteen.

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

SUNNUNTAI Sunday

 

                                          Tänään on ollut sadekuuroja. + 12°C lämmintä.

                                             Olemme tehneet tänään puutarhatöitä ;-)

lauantai 14. toukokuuta 2022

LEHTOKOTILO (Arianta arbustorum)

 

Lehtokotilot ovat taas lähteneet liikkeelle! Vesisateen jälkeen niitä on ihan valtavasti pihassa;-(( Toivoin pitkän talven jälkeen, että lehtokotilot olisi vähentyneet. Näyttää siltä, että ne ovat lisääntyneet. Toivottavasti siilit ja linnut löytävät lehtokotilot pihasta. 

                                                   Ps. Tänään näimme ruskosuohaukan;-)

perjantai 13. toukokuuta 2022

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! Have a nice weekend.

 

                                    Västäräkki muutaman metrin päässä minusta;-)

                               Tänään on lämmin, mutta tuulinen päivä. +15°C lämmintä.

Sudet eivät vain lähde täältä pois! Toinen susista oli eilen tässä ihan lähellä, ja toinen 12 km päässä!! Kummallista kun ne kulkevat päivällä asutusten lähellä. Ei oikein uskalla liikkua metsässäkään, kun ei tiedä törmääkö susiin! Niiden pitäisi kyllä väistää ihmistä, mutta väistääkö ne!

torstai 12. toukokuuta 2022

TORSTAI Thursday

 

                                               Täällä sataa vettä. + 13°C lämmintä. 

Tänään herätys oli klo 5.00 ;-) Olimme kaupassa jo kello 7.00. Asiakkaita ei ollut kovinkaan montaa ison kaupan sisällä. 

Käytätkö vielä maskia, kun liikut ihmisten joukossa? Meillä käytetään, ja varmaan pitkään vielä.

PS. Kirjosieppo koittaa taas valloittaa pesäpönttöjä pihassa. Kaksi rusakkoa näkyi pellolla. Käki lensi tänään ylitse;-)) 

Ukkonen jyrisee!!

keskiviikko 11. toukokuuta 2022

MAISEMAKUVA landscape view

 

Tänään on satanut vettä. Yöllä +7°C nyt on +13°C lämmintä. Talojen lämmityskausi jatkuu. Lämmityskausi on nyt kestänyt 7 kk.

tiistai 10. toukokuuta 2022

TIISTAI Tuesday

 

                                             Tänään olemme raivanneet jälleen pihaa. 

                                      Lämmin mutta tuulinen ilma +17°C lämmintä.

Ps. Tänään kukkui käki, ja tiltaltti lauloi myös lähistöllä. Metsäviklo näyttäytyi ,-)


maanantai 9. toukokuuta 2022

MAISEMAKUVA landscape photography

 


                         Yöllä oli -2°C pakkasta. Tänään on ollut tuulinen ilma, +12°C lämmintä.

 Joko olette istuttaneet perunaa maahan? Meinasimme nyt laittaa perunaa maahan, ja peittää ne hallaharsolla. 

sunnuntai 8. toukokuuta 2022

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ ! Happy Mother's Day

 

            Eilen satoi vettä koko iltapäivän ja illan. Toivottavasti luonto nyt alkaa vihertymään.

                                  Yöllä oli lämmintä +1°C. Nyt lämpöasteita on +8°C.

lauantai 7. toukokuuta 2022

SEPELKYYHKY (Columba palumbus)

 

                                                    Sepelkyyhky ikkunan takana;-)

perjantai 6. toukokuuta 2022

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! Have a nice weekend

 

Näimme tänään rantasipejä, kalatiiroja, valkoposkihanhia, västäräkkejä, ruskosuohaukka ja hiirihaukka;-) Tänään on ollut lämmin päivä +17°C

torstai 5. toukokuuta 2022

MAISEMAKUVIA landscape photos

 







Kävimme eilen järvellä katselemassa muuttolintuja. Järvi on vielä suurelta osin jäässä! Ainoastaan virtaavan veden puoli oli sulaa. Tuuli tosi kovasti. Ei mitenkään lämmin ilma. 

Muuttolintuja ei näkynyt mitään mielenkiintoista. Silkkiuikku, kuikka ja paljon lokkeja.

                                                   Tänään näimme kivitaskuja;-)


keskiviikko 4. toukokuuta 2022

SINISORSA (Anas platyrhynchos)

 

              Tämä sorsapariskunta oli metrin päässä meidän autosta, ojan toisella puolella,-))

                                       Sorsia näkee nyt aivan kummallisissa paikoissa!

Kävin aamulla verikokeissa jälleen. Kilpirauhasarvot taas tarkkailussa. Ei jaksaisi jatkuvasti käydä verikokeissa, kokeen ottaminen on niin vaikeaa! Tänään kokeet sai otettua kolmannesta paikasta;-(

Tänään näin 8 laulujoutsenta, 3 kurkea ja 2 fasaania;-) Jokin pieni haukka lensi nopeasti ohitse, mutta en kerennyt näkemään mikä se oli.

tiistai 3. toukokuuta 2022

VOIKUKKA (Taraxacum officinale)

 

                              Voikukkia katukiveyksen ja liikerakennuksen seinän välissä.

Yöllä oli -1°C pakkasta. Nyt on +8°C lämmintä. Tuulee kovasti. Näin tänään ensimmäiset pääskyset, kun ajelin autolla. Tänään näin myös rusakon. Se loikki parkkipaikan vieressä;-)

maanantai 2. toukokuuta 2022

HAAPA KUKKII Populus tremula

 

                                                Kukkiva haapa on hauskan näköinen.

sunnuntai 1. toukokuuta 2022

SUNNUNTAI Sunday

 




Yöllä oli pakkasta -1°C. (Edellisenä aamuna pakkasta oli -5°C) Tänään on satanut räntää. Nyt lämpöasteita on +7°C. Säätiedotuksen mukaan tänään pitäisi sataa vettä. Luonto on niin ruskea vielä.

perjantai 29. huhtikuuta 2022

PERJANTAI Friday

 


Yöllä oli -2°C pakkasta. Aamulla maa oli jäässä, eilinen lumisade oli jäänyt maahan. Nyt on +7°C lämmintä. 

Aamulla klo 7 naapuriin tuli traktori kaivamaan maata. Olisi väsyttänyt vielä kamalasti, mutta pakko oli nousta ylös. Kolinaa ja tärinää vaihteeksi. 

Minulla oli ajatus, että emme siivoa vielä tänään. Mutta kun herätys oli näin aikaisin, laitoin pyykinpesukoneen päälle, ja kuljetin mattoja ja petivaatteita ulos. 

Isäntä katseli vähän pitkään, mitä touhuan. Hän oli hetkä aikaisemmin mennyt kantamaan polttopuita varastoon. ( Meille tuli valtava kuorma polttopuita, muutama päivä sitten pihaan). 

Touhusin jonkin aikaa yksin. Kun minun piti alkaa tekemään ruokia, pyysin isäntää tulemaan jatkamaan siivoamista. 

Siivoamisessa, pyykkien pesussa ja ruokien laitossa menikin ihan koko päivä. Nyt en jaksa enää mitään! Mutta ei minun enää tarvitse tehdä mitään.

torstai 28. huhtikuuta 2022

TORSTAI Thursday

 

            Aamuyöllä oli pakkasta -5°C. Lunta sataa! Maa on valkoinen jälleen. Lämmintä on +1°C.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

PIKKUVARPUNEN (Passer montanus)

 

                       Pikkuvarpusilla on kerrostalo linnunpönttö, olohuoneen ikkunan takana.

tiistai 26. huhtikuuta 2022

KEVÄÄN MERKKI sign of spring

 

Varma kevään merkki. Raparperit tulevat pintaan, vaikka öisin on pakkasta ja ympärillä on lunta;-)

maanantai 25. huhtikuuta 2022

MAANANTAI Monday

 





                                    Voi itku! Puita on kaadettu meidän sienipaikalta!!

Täällä meillä on jälleen susia!! Eläimet on nyt liikkuneet viikon verran alueella. Sudet liikkuvat tiheään asutuilla alueilla! Nyt niille on annettu karkoituspäätös. 

Onkohan sudet jotenkin sairaita, vai miksi ne kulkevat asutusalueilla. Ne etsivät varmaan helppoa saalista kissoista ja koirista. Toivottavasti ne saadaan häädettyä pois täältä.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

SUNNUNTAI Sunday

 

                                      Yöllä oli -1°C pakkasta. Nyt lämmintä on +12°C

      Heräsin äsken päiväunilta;-) Yön unet jäi vähäiseksi, polvea ja lonkkaa koski ihan hirveästi.

lauantai 23. huhtikuuta 2022

NAAKKA (Corvus monedula)

 


                                                             Naakkoja sähkölangalla.

perjantai 22. huhtikuuta 2022

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! Have a nice weekend

 


               Komean kokoinen ahven, ja pieni hauki;-) 12.4.-22 talvikalastuskauden viimeiset kalat.

torstai 21. huhtikuuta 2022

LINTUJA birds

 







     Tässä 11.4.-22 kaukaa otettuja lintukuvia. Laulujoutsenia, merihanhia, isokoskeloita, tukkasotkia ym.