Translate

maanantai 21. lokakuuta 2024

MAISEMAKUVA

 

                             Tänään on ollut tuulinen ja vesisateinen ilma. + 10°C lämmintä.


sunnuntai 20. lokakuuta 2024

HUPS!

 


Kyllä nauratti, toisaalta ei! Olimme kalassa pienellä järvellä. Järvi on rannassa matalaa, ja kovapohjainen. Vedessä voi hyvin kahlata.

 Olimme toisella puolella järveä paistamassa makkaraa. Menin rantaan pesemään käsiä. En oikein ylettänyt rannalta veteen, joten oli pakko astua rantaveteen, jotta saisin kädet pestyä. 

Huh! Siinä kohdassa pohja olikin mutaa! Upposin polvea myöten pehmeään mutaan:-((

Ensin en meinannut päästä pois vedestä. Toinen jalka oli kuivalla maalla, ja toinen mudassa järvessä! Piti käydä rantapenkalle istumaan, ja vetää jalka pois järvestä! Olipa ihanan tuntuinen märkä saapas!!

Saapas oli ihan täynnä vettä! Onneksi mukana oli muovipussi, että sain jotakin toiseen jalkaan.  Saapas valutti vettä sen aikaa, kun olimme paikalla. 

Oli mielenkiintoista, kävellä kilometrin matka metsässä takaisin autolle! Onneksi autolla oli vaihtovaatteet ja vaihtokegät. 

Saapas kesti useita päivä kuivua kotona, ennen kuin sitä voi käyttää.

lauantai 19. lokakuuta 2024

KUUSIKOSSA

 


Kävin eilen pitkästä aikaan pyörälenkillä. Lyhyt lenkki kesti pitkään, kun jäin juttelemaan tutun miehen kanssa.

Minun on nyt unohdettava pyöräily. Selkä ja lonkat ei kestä pyöräilyä. Kävelen kaikki ylämäet, mutta silti tulee kivut.

Minä olen ollut ihan pulassa selkä, lonkka ja vatsakipujen kanssa. Istuminen on ihan hirveää! Olen käynyt jatkuvasti eri lääkäreillä. Selästä johtuvaa kipua, joka säteilee muualle!

 Lenkillä on käyty suolla ja metsässä. Pehmeä alusta on hyvä kävellä. Kävin myös hierojalla, alaselästä polviin asti on aivan hirveän kipeät paikat. Vesijuoksua kokeilin myös kerran, mutta lonkka ärtyi pahasti.

Nyt olen lisännyt venyttelyä, ja isäntä on joutunut hieromaan selkää ja jalkoja. Joka päivä on myös lämmitetty ulkosauna ja poreamme. Lämmin sauna ja lämpimät poreet on helpottanut hieman oloa.

Harmittaa, kun paikat ei kestä! Mieli sanoo, että tee pidempiä lenkkejä. Näin mennään nyt, ja pyritään pitämään sokeriarvot kunnossa.

perjantai 18. lokakuuta 2024

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! Have a nice weekend

 

                                                        Harmaahaikara sumun keskellä.

torstai 17. lokakuuta 2024

MERIMETSO The great cormorant (Phalacrocorax carbo)

 









Olipa hauskan näköistä, kun merimetso koitti pysyä vesimerkin päällä! Merkki heilui kovassa virrassa puolelta toiselle, mutta merimetso vaan pysyi merkin päällä:-))
Merimetsot ovat lisääntyneet paljon täällä!

keskiviikko 16. lokakuuta 2024

LAITURI pier

 

                           Hrrrrr....  Tällä laiturilla oli vielä uimareita muutama päivä sitten.

tiistai 15. lokakuuta 2024

maanantai 14. lokakuuta 2024

HEH HEH! KYLLÄ NAURATTAA! to laugh

 


Naurattaa, tai toisaalta keljuttaa! Nuoren miehen juomapullo 2,5 litran kokoinen pullo oli tiskipäydällä. Laitoin sen astianpesukoneeseen, kun se näytti likaiselta. 

Kone pesi astiat.

 Isäntä tyhjensi astianpesukoneen jossakin vaiheessa. Hän näytteli sinistä juomapulloa minulle, ja ihmetteli mitä sille oli tapahtunut!! 

Ei voi olla totta! Pullo kutistui pesussa niin paljon, että sen tilavuus oli enää 0.6 dl! Korkki ei kutistunut, mutta muuten koko pullo pieneni aika tavalla:-( 

sunnuntai 13. lokakuuta 2024

PÄÄRYNÖITÄ pears

 


Kuvassa osa meidän pepi päärynäpuun sadosta:-)) Isoja päärynöitä tuli tänä vuonna todella paljon. 

Puu oli jo vanha, kun se alkoi vasta kukkimaan ja tekemään päärynöitä. Ensin saimme muutaman päärynän, jotka eivät ehtineet kypsyä, kun talvi tuli. Seuraavana vuonna puu teki useamman päärynän, päärynät kerkesivät myös kypsäksi asti. Isäntä söi osan, ja muutamasta päärynästä tein piirakkaa. 

Tänä vuonna päärynöitä on ollut niin paljon, että en ole tiennyt mihinkä niitä laittaa! Pois ei näitä isoja päärynöitä heitetä. 

Meidän toinen päärynäpuu, ei tänä vuonna tehnyt hedelmiä. Sen päärynät on tosi pieniä.

Olen ihan tuskastunut, kun en saa millään onnistumaan päärynähilloa!! Teen vaikka mitä, mutta päärynä hillo jää aivan löysäksi!! 

Tänään huomasin, kun tein päärynä piirakkaa, että päärynöistä tulee ihan valtavasti nestettä! Siivilöin mehun pois, ennen kuin laitoin kypsennetyn päärynämössön piirakan päälle. 

Minun pitää nyt miettiä, mitä teen lopuista päärynöistä. Siellä on vielä yksi iso kori täynnä päärynää. 

Voi olla, että leivon niistä useita piirakoita ym.

 En jaksa enää kokeilla hilloa. Löysää päärynähilloa on nyt useita purkkeja jääkaapissa. Teen niistä sitten vaikka päärynä riisipuuroa, talven aikana:-))

lauantai 12. lokakuuta 2024

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! Have a nice weekend

 


                                                Aamulla meillä oli lämpöasteita vain + 2°C 

Perjantaina kello 17 oli ihan outo näkymä taivaalla. Pilvien raoissa näkyi hetken aikaa punaisia revontulia! 

Olemme monena iltana ja yönä, toivoneet näkevämme revontulia, mutta taivas on aina ollut pilvessä.
Ehkä tänään, kun etsimme pyrstötähteä taivaalta.

perjantai 11. lokakuuta 2024

RAASIO Olet hyvällä lintupaikalla You are in a good birding spot

 
















Siilinjärvellä on mahtava lintujen tarkkailupaikka. Alue on Yaran teollisuusalueella. Kaivosalueen lietealtaalle on kulku sallittu vain parkkipaikalta lintutornille.
Vietimme lintutornilla hetken vesisateessa ja tuulessa. 

Kotimatka kesti meillä muutamia tunteja, kaikkine pysähdyksineen. Oli ihana palata kotiin:-)) Hirveä homma laittaa tavaroita paikoilleen. Illalla sängyssä tuntui että heittää ihan mahdottomasti! Pitkä istuminen autossa saa olon ihan sekaisin. 

Pyykkiäkin pesin kahtena päivänä peräkkäin.

torstai 10. lokakuuta 2024

ROKUA

 





Meillä oli määränpää Rokualla. En edes tiennyt, että Suomessa on sen niminen paikka, ja missä se yleensä on! Eipä ollut meidän miehilläkään! 

Me varasimme sinne yhdeksi yöksi huoneen. Navigaattori ei tunnistanut koko paikkaa. Tuli hirveä hätä, että meidän huone luovutetaan pois, kun aikaa menee emmekä löydä koko paikkakuntaa:-)) 

Soitimme huotelliin, että meidän tulo kestää. Pyysimme myös ajo- ohjeita. Navigaattori alkoi onneksi vihdoinkin ohjaamaan meitä. 

Pitkän ajamisen jälkeen saavuimme kylpylän parkkipaikalle. Ilmoittaduimme ja saimme samalla huoneen avaimen. 

Minä menin suoraan kylpylään. Pakko oli päästä vesihierontaan pitkän autossa istumisen jälkeen. Kerkensin olla 15 minuuttia vesiporeissa, kun altaita laitettiin kiinni. Miehet olivat olleet vain saunassa hetken ennen sulkemista. 

Meillä oli aika iso huone, jossa oli parvi. Huone näytti ja tuoksui aika vanhalle!! 

 Yö meni, ihme kyllä, nukkuessa jotenkin. Heräsimme kello 7 ja menimme aamupalalle. Aamupalan jälkeen matka jatkui vesisateessa, kohti Iisalmea.

 Rokualla oli tosi mahtavat maisemat! Metsät olivat pitkiä matkoja aivan täynnä jäkälää! 

keskiviikko 9. lokakuuta 2024

TYRNÄVÄ

 


Pikakuva auton sivuikkunasta! Ihmettelimme Tyrnävällä mikä valtava rakennus siellä on. Pihassa oli kummallisia puulaatikoita! Ajoimme Suomen siemenperunakeskuksen ohitse. Pitkin matkaa näkyi isoja perunapeltoja. 

tiistai 8. lokakuuta 2024

LIMINKA lintulahden lintutorni

 













Kävimme pikaisesti lintulahden lintutornilla. Olihan siellä lintuja, mutta minulla jäi kiikarit autoon:-))
Olisi ollut ihan kiva katsella lintuja, mutta nyt piti tyytyä isännän ilmoittamiin lintuihin:-)
Minä pysyin lintutornia alaosassa, tuulelta suojassa. Ylätasanteella oli porukkaa.  Joukossa äreä vanhempi mies! Hän hävisikin nopeasti pois paikalta, kun ihmisiä tuli lisää, joukossa pieniä lapsia.