Translate

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

ONKIKILPAILUT

Voikkaan kalakerhon jäsentenväliset
onkikilpailut ongittiin aurinkoisessa säässä
31.8.-13 Pessankosken sillalla.


Pessankoskella oli samaan aikaan myös
toiset onkikisat, joten paikkoja oli hankala
löytää. Kalapaikaksi löytyi sillan takainen poukama.










Kohon liikettä oli hankala seurata aallokon vuoksi.










Kun ei kala syö!














Haavi ja varaonget.












Aika on pitkää kun kala ei syö!














Kala nykäisi!
















Onkipaikka on todella kaunis.














Siimasotkuja.


















Kalareppu.












Laiha kalansaalis.












Kaksi kurkea lensi rantaheinikkoon.














Minun kalansaalis punnituksessa.













Iloset kalamiehet, palkintojen jaon jälkeen.















Vasen laita, Pentti Simola.
Keskellä seisomassa, Jukka Tarvainen.
Oikea laita, Matti Niilola.
Kyykyssä, Pekka Pankka









Kisan tulokset:
Naiset, Anne Hagman-Niilola 1425g.
Veteraanit ja miehet yhdistettynä,
1 Pekka Pankka 3825g
2 Jukka Tarvainen 2340g
3 Pentti Simola 2200g
4 Matti Niilola 1130g







Kisan jälkeisiä tunnelmia.
















Pekka, Pentti ja Matti.











Saaliskaloina särkiä, salakoita, lahna ja ahven.














Sillan alla virtaa Kyminjoki.














Pessankosken silta.


























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti