Kaiken äidin poismenon aiheuttaman surun ja hässäkän, ja muistisairaan isän juttujen seassa, on omat sairaudet ja vaikeudet pakko ollut kärsiä hiljaa mielessä ja valvoa öisin. Välillä tuntuu kuin sekoaisi, paniikki koittaa nostaa päätään kun jäät yksin.
Tänään kirkonkellot soittivat viidentoista minuutin ajan, hyvää matkaa äidille. Huomenna jätetään perhepiirissä hyvästit äidille. Rankkaa tulee olemaan kaikille.
Alkuviikosta oli aika puhallustestissä, nenään laitettiin sulkija ja puhallettiin koneeseen. Ensin ilman lääkettä ja sen jälkeen lääkkeellä.
Sain lomakkeet kotiin, pef puhalluksia varten. Peffiin pitäisi puhaltaa kaksi viikkoa ennen lääkärissä käyntiä.
Inhottava kun ihmiset tulevat hengityssairaiden kanssa samalle poliklinikalle, hajuvedet ja partavedet lemuten. Lukutaidotonta porukkaa! Kaikissa kutsukirjeissä lukee, tulethan tuoksutta. Me jotka tulemme kipeiksi tuoksuista, saamme paeta perinmäiseen nurkkaan, tuoksuja pakoon. Sekään ei nyt onnistunut, kun hoitajien huoneen avonaisesta ovesta, tuli kuvottava kahvin haju käytävälle.
Puhallustestin jälkeen huonovointisena, oli magneettikuvaukset. Pienen odottelun jälkeen, pääsin huoneeseen jättämään kamppeita. Kengät ja liivit pois. Hoitaja kertoi magneettiputken olevan 10 cm leveämpi kun magneettirekassa. Kyseli samalla onko ahtaanpaikan kammoa.
Magneettihuoneessa pääsin onneksi ensin lannerangan kuvaukseen. Lavitsalle kävin selälleen, jalat putkeen päin. Päälle kevyt peitto, toiseen käteen soittokello, ja kuulokkeet korville joista tuli musiikkia. Sen jälkeen minut työnnettiin melkein kokonaan putken sisälle, päälaki jäi ulkopuolelle.
Kone alkoi ronksuttamaan, ja kolisemaan. Välillä se piti ihan kali kali ääntä. Meinasin että pystyykö putkessa olemaan, ja vielä liikkumatta. Mutta yllättävän äkkiä minut tultiin päästämään pois, ja kääntämään asentoa.
Pään magneettikuvaus olikin ihan villiä. Pää tuli putken puolelle telineeseen. Naaman päällee kiinnitettiin aivan kuin jääkiekkomaalivahdin ristikko. Ristikon yläosassa oli pieni peili, josta näkyi huoneen ovi. Käteen sain taas soittokellon, peittoa en tarvinnut kun tuli niin kuuma. Nyt työnnettiinkin kunnolla putken sisälle. Koitin hengitellä rauhallisesti, ja kuunnella musiikkia kolinan seassa. Päätä ei saanut liikuttaa. Vaikea oli koittaa olla rykimättä, kun limaa valui kurkkuun koko ajan. Ajattelin että kuinkahan kauan olen jo maannut putkessa, kun ovelta alkoi kuulumaan kolinaa, ja minut otettiin putkesta pois. Äkkiä meni tunti yhteensä putkessa. Paljon helpompi homma kuin olkapääkuvaukset magneettirekassa.
Kauhulla odotellaan tuloksia. Jospa selviäisi mikä viskoo askelia ja pistää pyörryttämään.
