Päivät ovat menneet isän hautajaisia järjestäessä. Hoidettavia asioita on paljon.
Neljän vuoden takaiset äidin hautajaiset ovat vielä muistissa, joten ihan kylmiltään ei järjestelyitä tarvitse tehdä.
Arkun, uurnan ja muistokirjoitusten valitseminen oli surullista.
Minun sisällä on suru, ja suuri helpoitus sekaisin. Molemmat vanhemmat ovat nyt pois, jäljellä on vain muistot.
Isä menetti helmikuisen pahan sairaskohtauksen jälkeen puhe ja liikuntakyvyn. Terveys meni kuukausi kuukauden jälkeen alaspäin. Lääkärin soittoja, ja elvytyskieltoa ym.
Pidin puhelinta jatkuvasti mukana, ja odotin koko ajan, koska soitto tulee hoivakodista. Mielessä pyöri isän tuleva kuolema, ja kuinka tuskainen se on. Mutta nyt ei tarvitse enää pelätä isän kuolemaa. Hänen lähtö oli onneksi rauhallinen.
Minä olen hirveän hermostunut ja kaikki käy hermoille. Meidän miehet ovat varmaan sen huomanneet. Ehkä vuosien vanhemmista huolehtemisen stressi oireilee tällä tavalla.
Kävin eilen näyttämässä poskionteloita terveyskeskuksessa. Päätä, otsaa ja poskionteloita on koskenut monta viikkoa. On muka ollut niin paljon muuta, etten ole välittänyt kivuista. Nyt olen lääkekuurilla.
