Translate

keskiviikko 26. heinäkuuta 2023

PEURAKOSKI JA HAAPARANTA osa 1

 

Aamulla heräsimme, muutaman tunnin unien jälkeen, vesisateeseen. Minun rytmihäiriöt oli onneksi helpottaneet, melkein kaikki.

                                                          Lämmintä +12°C. Simojoki virtaa.

  Isäntä puhui jossakin vaiheessa, että hänestä tuntuu, kuin joku katselisi meitä. Metsiköstä kuului oksien katkeamisen ääniä, ja pienen kuusen oksan takaa lähti jokin liikkeelle! Minähän en uskaltanut enää liikua ulkona. Ulkovessaan piti saada saattaja. Toivottavasti siellä ei ollut mikään peto, kun olimme keskellä metsää.                                   

Vesi tulee kesällä letkua pitkin saunarakennuksen eteen. Talvella, on haettava vesi ämpäreiden kanssa joesta. Vesi on aika ruskeaa, sitä ei tee mieli käyttää mihinkään.

Makkaranpaistopaikka. Sille ei ollut käyttöä. Sateessa ei oikein huvittanut paistaa makkaraa. Olisihan nuotiosta tullut savu, karkoittanut hyttyset kimpusta pois. Hyttysiä oli ihan hirveästi! Kutisevia paukamia on useita, meillä kaikilla.

Vuokrasimme muutamaksi päiväksi mökin, jossa ei ollut mitään mukavuuksia. Tämä mökki valikoitui ihan kalapaikkojen, ja marjastuksen takia. Kaikki tekeminen oli lähialueella.

Ajattelimme, että muutama päivä ilman sisävessaa, suihkua ja vesiä ei haittaa. On sitä nykyään niin mukavuuden haluinen, että seuraavassa mökissä löytyy kaikki tarvittava. Sijainti on aivan huippu hyvä.

Aamupalan jälkeen lähdimme ajamaan Tornioon ja Haaparantaan. Mielenkiintoinen ajomatka! Autoja oli paljon liikkeellä, vettä satoi, ja näkyvyys oli huono. 

Kävimme ensin isossa kaupassa Torniossa ostoksilla. Ostoksien jälkeen ajoimme Haaparantaan Candy World karkkikauppaan;-)) Ihmisiä oli kaupassa paljon. Karkkeja ja limsaa on valtavasti! Onneksi siellä ei oikein ollut minulle mitään ostettavaa. Löysin sentään vähän karkkeja joita uskaltaa syödä. Limsaa siellä ei ollut minulla, onneksi. Ostin kivennäisvettä.

Karkkiostoksien jälkeen, vuorossa oli Ikeassa käynti. Siellä oli hirveästi ihmisiä! Parkkipaikat oli myös ihan täynnä! 

Ikeasta on tosi vaikea löytää mitä tarvitsee! Ihmispaljoudessa on hankala etsiä mitään. Saimme onneksi osan ostoslistassa olleista tavaroista. 

Kassat on tosi mielenkiintoisia. Siellä ei ole enää kassoilla ketään. Itse pitää osata käyttää viivakoodilukijaa ja maksaa kortilla. Onneksi selvisimme siintä. 

Ruotsin valuutta on nyt meille edullista.

Ostoksien jälkeen, menimme takaisin Suomen puolelle, isoon kauppaan ruokailemaan.

Ruokatauon jälkeen kohti Ranuaa. Matkalla tullin auto ohitti meidät valot välkkyen! Vauhti oli autolla kova. Olisiko joku jättänyt tavarat tullaamatta Haaparannassa. 


Ranualle menevän tien kohdalla, on aikamoiset tietyöt! Siellä ei oikein tiedä mistä pitää mennä, ja minne mennä!! Onneksi pääsimme pienemmälle tielle, ja ruuhkasta pois.
Vesisade oli loppunut, aurinko alkoi melkein paistamaan;-)

10 kommenttia:

  1. Precioso reportaje, me ahn gustado mucho todas las fotos. Enhorabuena Anne, un fuerte abrazo desde el norte de España.

    VastaaPoista
  2. A mí me ocurre lo mismo, cuando voy a un centro comercial grande por primera vez. Doy una gran cantidad de vueltas, mientras encuentro todo lo que quiero comprar.
    Me alegro mucho de que te encuentres mejor.
    Un abrazo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It's really hard to find anything in a big store. When there are a lot of people in the same place, time goes by quickly going from one place to another and not finding anything. This thyroid gland of mine is really tricky! Hopefully this will calm down someday, and the right amount of medicine will be found.

      Poista
  3. Teillä on ollut mukava reissu! Meillä oli lomasuunnitelmissa reissu Haaparantaan, mutta auto on rikki ja odottaa remonttia Pörhön pihassa (odottanut juhannuksesta asti, kun sielläkin on lomat menossa). Ehkäpä joku elokuun viikko päästään reissaamaan! Vettä on satanut niin, että ei ole kasvimaata tarvinnut kastella :) Eilen oli sen verran sateetonta, että saatiin nurmikko ajettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti auto tulee pian kuntoon. Oli kiva päästä käymään reissussa,-)

      Poista
  4. I like to stay somewhere with hot water and all the nice things in life. Going to Ikea is a trial for your patience for sure. Glad you are feeling better, Anne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, now I feel good again. I don't feel comfortable in a place with a lot of people!

      Poista