Translate

lauantai 29. joulukuuta 2018

AUTS!


                                       Kävimme tänään ensimmäisen kerran hiihtämässä.


                                                 Hirvi on ylittänyt hiihtolatusen.


Hiihtelin lipsuvilla suksilla hiljakseen eteenpäin, yhdellä sauvalla. Toinen käsi on ollut tuskallinen koko joulukuun. Isäntä ja nuori mies tuli jo minua vastaan, kun pojan sukset jäätyivät.
Käännyimme kaikki takaisinpäin.


Toiset hirven jäljet! Hirvet ovat kovasti aktiivisia. Tulimme lähelle autoa, ja jatkoimme vielä toiseen suuntaan. Tämä hiihtobaana, oli ajettu koneella, ja sukset toimivat paremmin.

Isäntä ja nuorimies, meni käymään edessäpäin. Minulla oli tarkoitus kääntyä takaisin tulosuuntaan.

Läksin kääntymään yhdellä sauvalla, ja samantien löysin itseni maasta! Kerkesin tajuta, että olkapäähän sattui kovasti, ja niskat nytkähtivät pahasti, pää osui maahan. Makasin paikallani lumessa ja voivottelin kun sattui.
 Koitin päästä lumesta ylös, mutta eihän siintä tullut mitään. Sukset ja jalat oli ihan solmussa, nilkkoja sattui. Onnistuin saamaan toisen siteen auki, ja sain jotenkin punnerrettua itseni ylös.

Samalla meidän miehetkin tulivat paikalle. Kyllä urheilu on vaarallista! Saa nähdä kuinka kipeät tärähtäneet paikat ovat huomenna;-((

18 kommenttia:

  1. Hope you have a great New Year 2019.
    May all your dreams come true!

    Lucja

    VastaaPoista
  2. Te deseo 🔔🕊🕯⛄🥂🎄 Feliz Año Nuevo Anne.
    Besos.

    VastaaPoista
  3. Hi Anne.

    I think skiing is fun, but also dangerous.
    Too bad you fell and are in pain.
    Strength with it.

    Groettie from Patricia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skiing is fun, I just have to remember to stay upright;-) Greetings

      Poista
  4. Voi auts! Toivottavasti ei mennyt luita poikki!! Hiihtokelejä minäkin odottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on luvattu lisää lunta, saadaan perinteisen latuset;-)

      Poista
  5. Voihan harmi!

    Meillä on ollut liukasta ja olen ihan tieten tahtoen minimoinut ulkona liikkumista kaatumisen pelossa.

    Toivottavasti paranet pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti muutaman päivän päästä on jo paikat kunnossa.

      Poista
  6. Skiing is a great sport, but it also carries danger. Well, nothing serious happened to you. Greetings and wish you a wonderful 2019!

    VastaaPoista
  7. Dearest Anne,
    Guess it is no longer worth the risk of such sports... Be very careful!
    Hugs,
    Mariette

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I just told my husband just before I crashed that he is careful. It was I who crashed. Have a nice evening;-)

      Poista
  8. Espero que não tenha sido nada de grave, Anne!
    Mas é sempre preciso ter muito cuidado com as quedas na neve!...
    Gostei imenso das fotos! A altura da neve, já deve ser impressionante!...
    Beijinhos
    Ana

    VastaaPoista