Translate

perjantai 20. maaliskuuta 2026

TARINOITA VUOSIEN VARRELTA stories from over the years

 

TÄNÄÄN today


                                                              Helmikuun 2026 kuva.


Isä muutti syyskuussa 2015 asumaan hoivakotiin. Isä sytytteli hellaan tulia keskellä yötä. Heräili myös ihan mihin aikaan tahansa, ja oli sekaisin mikä päivä ja aika oli.

 Isälle tuli myös pissatulehduksia, jotka pisti hänet ihan sekaisin!

 Minulta loppui myös jaksaminen. Kotihoidon kanssa juttelimme, ja tulimme siihen tulokseen, että isän on parempi muuttaa paikaan missä saa hoivaa ympäri vuorokauden.

Kävimme ensin kaksi kertaa viikossa, isää katsomassa, ja veimme hänet ulkoilemaan. 

Isä liikkui vielä itse kävelysauvojen kanssa. Kerran minä sain puhelun, että isä oli karannut! Hän oli lähtenyt lenkille yksin.
 Hoivapaikan lähellä asuva ihminen oli jutellut isän kanssa. Hän oli arvannut, että nyt on asukas lähtenyt omille teilleen. Ystävällinen mies oli soittanut hoivapaikkaan, ja kysynyt, että puuttuuko sieltä asukas. Sen jälkeen oviin tuli toisenlaiset lukot, ja oviin tuli myös varmistukset, ettei kukaan osaa lähteä yksin ulos.

Minä hoidin vuosia isän asiat, ja menin hoivakotiin viemään puuttuvia lääkkeitä ym. 

Jossakin vaiheessa isä menetti liikuntakyvyn. Silloin kuljetimme isää rullatuolissa ulkona.

 Isän omahoitajat oli mukavia ihmisiä. Puhe oli muuttunut, sanat olivat mitä sattuu, mutta toimeen tultiin. 

Isä ilahtui aina kun tulimme, minulle hän sanoi sinä tulit! En tiedä luuliko isä minua äidikseni, vai tunsiko hän ihan oikeasti minut.

Lauantai 25. marraskuuta 2017
Kävimme isääni käyttämässä ulkona tänään. Isä istui erikoistuolissa ja nuokkui kun mentiin hoivapaikkaan. Pelästytti oikein kunnolla! Luulin, että nyt on liikuntakyky mennyt totaalisesti. Lääkäri oli suositellut tuolin käyttöä, kun isä ei pysy pystyssä tuolissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti