Translate

torstai 3. huhtikuuta 2014

TORSTAI PÄIVÄN AJELULLA

Kierreltiin katselemassa lintutilannetta. Ensin ajettiin kotoa hakemaan poika pois koulusta, ja sen jälkeen Jaalaan. Lammin sillan luona on Lampilan Pirates golfkenttä. Näkyi olevan jo pelaajia.

Jaalan kirkkoa vastapäätä olevalla pellolla oli paljon naakkoja, muutama kanadanhanhi ja kaksi kurkea. Hyvä ei ihan tyhjää!


Meidät on vihitty tässä kirkossa 18v sitten. Ihana pieni kirkko. Äidin puolen suku, jonka tuntee, ja äidin tuntemattomat isän puolelta, on haudattu tänne.

Kierrettiin Kimolan kautta, mutta ei nähty paljoakaan kiinnostavia lintuja. Kovasti naakkoja.
Hevosia on melkein joka paikassa nykyään.

Tälläkin reissulla, oli monesta paikasta kaadettu paljon puita. Onko kaikilla rahapula? Vai miksi kaadetaan metsää, nyt niin paljon vähän kaikkialla.


Tultiin Virran sillalle. Ei näkynyt joessa lintuja. Täällä käytiin yhteen aikaan paljon kalalla. Hieno paikka, mutta kalaa ei pahemmin saatu. Hyvä paikka tarkkailla lintuja.


Tultiin Iitin kirkolle. Kirkon katto uusittiin vasta ihan lähivuosina. Komean näköinen rakennus.
Kesäisin tällä alueella pyörii paljon väkeä. Vastapäätä kirkkoa on kahvila ja värikeskus. Muutaman kilometrin päässä on  Iitin golfkenttä.



Kierrettiin kotiin isojen peltojen kautta. Ei näkynyt, kun paljon töyhtöhyyppiä.

Tultiin Peräsaarentielle, ja pellolle jossa on ollut monta viikkoa hanhia ja joutsenia.
Nyt siellä oli Laulujoutsenia, kanadanhanhia, metsähanhia ja kolme kurkea.
Metsähanhien joukossa on joitakin muita hanhia, mutta kun ei ihan erota tarkasti mitä. Koko ja väritys on erilaisia. Pitäisi päästä lähemmäksi jotenkin.






Kierrettiin pois ravihevostilan kautta, ja ihailtiin hevosia, jotka olivat ulkona. Taas näkyi taivaalla lentäviä hanhia. Menivät samaan suuntaan, josta vasta lähdettiin.

Taivas pimeni, kun lunta alkoi syytämään taivaalta. Onneksi ei satanut kovinkaan kauaa. Oltiin taas yksien hevosaitauksien luona, kun peipposia lensi tien ylitse iso parvi. Tuntui hullulta, ihan kun linnut olisivat törmänneet autoon, kyllä ne niin läheltä kiisivät.

Pihassa parvi harakoita oli jyvien kimpussa. Orava oli syömässä lintujen pähkinöitä. Kurre oli ihan sokea, kun ei sännännyt pakoon, vaikka isäntä ja poika seisoivat kahden metrin päässä siintä, ja kuvasivat sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti