HOH HOIJAA!

 

Tuntuu että poksahdan kohta! Viime päivät on olleet yhtä vuoristorataa! Poskiontelotulehdus ei meinaa millään helpottaa. Olo on ollut ihan sairas.

 Sairas olo ei vielä piisaa. Viime perjantaina menin katsomaan sähköpostia. Ihminen joka jätti minun kotitalosta tarjouksen, kyseli voiko tuoda jo joitakin tavaroita talolle!! 

Olin ihan ihmeissäni. Talon välittäjästä, ja ostajasta ei ollut kuulunut yhtään mitään, pitkään aikaan. 

Soitin välittäjälle.  Selvisi, että ostaja oli saanut myönteisen lainapäätöksen. Kaupat oli sovittu tehtäväksi neljän päivän päästä tiistaina kello 10. 

Tämä ostaja tarvitsi huonekaluille paikkaa, kun vuokra-asunnosta piti lähteä seuraavana päivänä pois. 

Otin ostajaan yhteyttä, ja lupasin, että paikalle voi tuoda nojatuolit ja sohvan. Hän tuli seuraavana päivänä pakettiauton kanssa. Auto oli aivan täynnä tavaraa! Mikäs siinä, kyllähän sinne mahtui. 

Meidän vielä talossa olevat tavarat, jäi sinne muiden tavaroiden sekaan. Sovimme, että tavataan talolla vielä muutaman päivän päästä. Katsomme lämmitystä ja kaikkea muuta.

Meille tuli tosi kiire, saada loppuja tavaroita pois talolta. Tavarat on nyt tungettu meillä varastoihin, terassille ja sisälle. Aivan kauhea kaaos!! 

Hänellä on kissa ja koira. Huonekaluissa on hajuveden tai jonkun muun hajua. Paljon myös eläinten karvoja!! Oli yhtä tuskaa käydä talolla lämmittämässä, ja raivaamassa paikkoja. Silmät on olleet ihan tulehtuneet ja henki ei kulje. 

Unohdin mikä päivä se oli kun kirjoitetaan kauppakirja. Soitin välittäjälle. Onneksi soitin. Pankki olikin väärä, minkä hän minulle ensin sanoi!

Maanantaina oli viimeinen päivä, jolloin olimme enää talolla. Aikamoinen soittelu on ollut eri paikkoihin, ja perua sähkö ym. toimintoja.

Eilen kävimme tekemässä kaupat. On toisaalta hirveän surullinen olo, mutta helpottunut.

 Isä ja äiti osti talon pitkälti yli 50 vuotta sitten. Helpottunut olo, kun ei enää tarvitse huolehtia meneekö talon sisälle joku. Ei tarvitse lämmittää, ja tehdä pihatöitä. Uusi asukas myös jatkaa remonttia.

Tänään on ollut ihan kamala olo. Tuntuu pahalta, kun ei kertakaikkiaan jaksanut enää kahta taloa. Mutta tyhmää se oli pitää toista taloa tyhjillään. 

Koko yön pyörittelin vero juttuja, ja miten ne tehdään. Sotin aamupäivällä melkein tunnin puhelun verotoimistoon. Minulla oli verkkosivu auki, ja kärsivällinen henkilö neuvoi koko ajan mitä teen.

 On ne niin vaikeita tehdä, etten ilman apua olisi selvinnyt. En aina oikein tiennyt mitä tarkoitettiin. Vähän jäi epävarma olo, tuliko täytettyä kysymykset oikein. 

Kai tämä olo tasaantuu, kun talon luopumisesta menee jonkun verran aikaa. Toivottavasti  äitiä ja isä ei enää ilmesty joka yö uniin. 

Ehkä voin nyt keksiä jotain muuta tekemistä, kuin kotitalon lämmittämistä ja paikoista huolehtimisen.