Translate

torstai 6. tammikuuta 2022

METSÄKANALINTUJA ETSIMÄSSÄ in search of grouse

 


















Olemme kulkeneet metsässä etsimässä metsäkanalintuja. Ensimmäinen metsäkanalintu lähti puusta karkuun, kun saavuimme autolla paikalle. Harmittaa, kun emme ennättäneet näkemään mikä se oli. Ei muuta kuin linnun perään!

Lunta on nyt niin paljon metsässä, että kulkeminen on tosi rankkaa. Laitoin isännän menemään minun edellä, ja tekemään polkua,-)) Nuorimies kulki omia reittejä;-)

Lumisessa metsässä seikkailu on mahtavaa;-)) 

Iso lintu näkyi puiden suojassa aina välillä, mutta lähelle se ei päästänyt. Lopulta lintu katosi syvemmälle metsään. 

Jatkoimme kävelyä umpihangessa, toisin sanoen isäntä rämpi lumessa, ja minä kuljin polulla;-))

Tulimme hakkuuaukiolle. Edellä menevä nuorimies, kuvasi jotakin taivaalla. Samalla minäkin näin aukiolla lentävän ison ukkometson! Komea lintu!! Kuvaa en linnusta saanut. 

Kävelimme aukion toiseen päähän, ja tulimme tiheään metsikköön. Yhdestä kuusesta tippui maahan lunta. Puusta lähti toinen metso karkuun! Jopa on lintuja liikkeellä,-)) 

Metsikössä tuli syvä oja vastaan. Miehet harppoivat kevyesti ojan ylitse. Minulta tuo ojan ylitys, ei ole oikein sujunut muutamaan vuoteen. Isäntä tuli kiskomaan, minua kädestä ojan toiselta puolelta.

 Kädestä kiinni, ja vetäisy! Minä tulin mukana, toinen jalka melkein upposi märkään ojanpohjaan, ja jalka antoi periksi. Olin polvillani lumihangessa, ja käsi jossa pidän kameraa oli syvällä lumessa!

 En meinannut päästä millään ylös, vaikka mies nyki minua pystyyn. Kamera oli aivan luminen, ja niskassa tuntui nykäisy. Onneksi ei käynyt muuta. 

Jatkoimme puiden välissä kävelyä, isoja lintuja ei enää näkynyt. Aikamme kuljettuamme tulimme metsäautotielle, lähelle meidän autoa. Yhdessä männyssä kiipesi puukiipijä. 

Autolle päästyämme taivas oli muuttunut jännän punertavaksi. Ilma pakastui. 

Oli tosi kiva seikkailla metsässä.

21 kommenttia:

  1. Hi Anne.

    Amazing pictures.
    It's so beautiful there with the snow.

    Greetings from Patricia.

    VastaaPoista
  2. Mahtavan näköinen lumiputous!

    Onneksi et ollut metsässä yksin 👍

    VastaaPoista
  3. Those shots of the forest covered in snow are so beautiful! Our snow has all melted away again.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The winter forest is beautiful. Hopefully there will be more snow there.

      Poista
  4. Dearest Anne,
    That sure was a snowy walking adventure in the woods.
    Amazing to see Capercaillie birds.
    Glad you were alright, not easy for making it through and impossible on your own.
    Hugs,
    Mariette

    VastaaPoista
  5. Onpa kuvissa metsässä tosiaankin paljon lunta. Kaunista. 😊



    VastaaPoista

  6. ·.
    I really like walking through the beech and chestnut forests. I once saw a large grouse. Around here it is difficult to see them since there are few and they are hidden a lot.
    Beautiful pictures.

    Hugs Anne


    LaMiradaAusente · & · CristalRasgado

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Walking in the woods is wonderful. Birds are good to hide, -)

      Poista
  7. It's a pity you could not take photos of the wood grouses, Anne. The good new is that you were able to get out of the deep snow ditch.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Do you have a lot of snow? The birds really suddenly come out in the woods, I don’t have time to take a picture of them until they are already out of sight.

      Poista
  8. An interesting walk through the snow covered forest, and with so much snow it shouldn't be easy to do. Fortunately nothing happened to him when you fell.
    The photos are fantastic.

    VastaaPoista
  9. The snowy forest is beautiful. So much snow in your area right now. Ours has melted, but it snows here in the mountains from December to March, so I'm sure more will come.

    ~Sheri

    VastaaPoista
  10. Imagens fabulosas! O passeio pode ter sido difícil, por causa de tanta neve, mas proporcionou imagens únicas!
    Fabulosa partilha, Anne! Beijinhos!
    Ana

    VastaaPoista