Pakkasta -8°C. Lunta on satanut paljon päivän aikana.
Joulukuun 8 pv, tuli 4 vuotta äidin kuolemasta. Olo on äidin kuoleman jälkeen vieläkin surullinen, ja toisaalta pelokaskin. 22.12 neljä vuotta sitten, oli äidin hautajaiset.
Isän kuolemasta tuli joulukuun viimeinen päivä 4 kuukautta.
Koko joulukuu on ollut ajatuksissa aika raskasta aikaa. Kaikki vanhempien mukana koetut sairaudet. Lääkärissä käynnit, ambulanssin soitot, heidän päivittäisten asioiden hoito.
Käytännön asiat ja pelot heidän menettämisestä, on jättäneet sisälle sellaisen kipukimpun, että kumma kun vielä olen järjissäni.
Puhelimesta on tullut hirvitys, jonka soidessa odottaa, isän hoitopaikasta soittoa. Lääkäri soitaa elvytyskiellosta ym. vaikeasta asiasta.
7 kuukautta meni hermoillessa ja seuratessa, kuinka isä kuihtui tavallan pois.
Tiesin, että vanhempien jutuista tulee rankkaa, mutta en ihan osannut arvata kuinka rankkaa. 10 vuotta meni, kun elimme äidin ja isän elämää. Nyt ei enää heitä ole, ja ehkä tuo kaikki koettu, jossakin vaiheessa helpottaa. Muistaa muutakin, kuin äidin ja isän viimeisiä hetkiä. Nyt voin keskittyä ihan vain itseeni, poikaani ja aviomieheeni.
Onko sinulla samoja kokemuksia, miten selvisit?
Isä nukkui pois jo kauan aikaa sitten, mutta siitä jäi traumaksi yöllinen puhelinsoitto. Tätä traumaa jatkoi äidin kotonaolo, viimein hän pääsi hoitokotiin oikein hyvään hoitoon - siltikin se yöllinen puhelimen soitto tai viesti. Joskus havahdun niin kuin puhelin soisi, menen katsomaan - se olikin vain unta, onneksi. Yösoitot olivat aina ikävää täynnä, surua, lähtöä katsomaan. Kauan kestää niistä toipua, aikaa täytyy antaa riittävästi ja kasvaa niinkin, että samaa tilannetta ei tehtäisi omille lapsille. Täytyy yrittää saada sellaiset olosuhteet, etteivät he joutuisi kokemaan samaa - tiedämme miltä se tuntuu.
VastaaPoistaKaikkea hyvää sinulle! Asia vain täytyy purkaa päästä, se kestää - tiedän, se tuottaa fyysisiä kipuja - tiedän senkin! Suru haipuu hiljalleen ja muuttuu ikäväksi. Se ei poistu koskaan. Kävin isän haudalla jouluna viemässä kynttilän ja sanomassa hyvää joulua - itku tuli, isä kuoli vuonna 1983...siis kauan aikaa sitten.
En ole ihan vielä selvinnyt, melkein, toistaiseksi!
Kiitos Saila! Isän lähtö on ollut vasta muutama kuukausi sitten, ja kaikki muistuu mieleen. Luulen, että kun aikaa menee isoin suru helpottaa.
PoistaBom dia, amiga! lamento o desaparecimento físico dos seus pais, acontece com todos, é o ciclo da vida sem estarmos preparados.
VastaaPoistaQue o Ano Novo lhe traga felicidade.
AG
Thank you very much your words AG!
PoistaBrr...look very cold
VastaaPoistahere the sun is shining and its 3 degrees, no snow and
ice....
Nice capture!
grtz Nieske
Thank you very much Nieske!
Poista
VastaaPoista·.
These are very special dates, which affect in an intense way all those who have suffered a great loss. Believe me, I understand you perfectly. These dates of joy only bring the memory of those who are not with us to enjoy all together.
Your photo is superb
A hug
.·
LMA · & · CR
Thank you very much your words! Now we have memories! Have a nice evening
PoistaMy parents died 20 and 23 years ago and I still feel great pain after losing them!
VastaaPoistaI understand your situation and I wish you a lot of strength!
Greetings
Thank you very much your words Ela. Time makes sadness easier, and I can remember a good father and mother. Greetings
PoistaUma publicação que me sensibilizou imenso, Anne!
VastaaPoistaJá perdi o meu pai, há muitos anos atrás, por motivo de doença, tinha eu 12 anos.
E agora... começo a enfrentar também uma fase mais difícil da saúde da minha mãe, devido às suas complicações cardíacas... nunca sabemos o que nos reserva cada dia... pelo que sei dar valor, ao que a Anne passou, com ambos!...
Mas a vida é mesmo assim... uns partem... mas outros chegam... e são esses que vão dando sentido à nossa vida!
Um beijinho grande! E que seja 2019, um ano bem melhor, para todos!
Tudo de bom!
Ana
Thank you very much Ana! Fortunately, there are memories. Happy New Year!
Poista