Translate

lauantai 31. maaliskuuta 2018

LUMIKENKÄILEMÄSSÄ snowshoeing

Kävimme viikko sitten lumikenkäilemässä.

Lunta on metsässä paljon.

Kuten aina, miesten reitti menee hankalista kohdista! Minä olen pulassa, kun en pääse ihan joka kohdista oikomaan. Onneksi isäntä suostuu tekemään minulle tallottua reittiä;-)
 



 

                         Kerran talvessa on laskettava peppumäkeä. Tyylinäytteen antoi isäntä;-))

Minä halusin uusia kuvakulmia, joten heittäydyin lumikengät jalassa selälleen lumihankeen.

Näyttihän se metsä toisen näköiseltä, kun katseli ylöspäin.


Ups! Huomasin, että en pääsekkään ylös omin voimin syvästä lumesta! Lumikengät ottivat vastaan, ja upposin pehmoiseen lumeen, kun koitin ryömiä toiseen asentoon. Help! Isäntä tuli nostamaan minua ylös. Hah hah! Hah hah!  Nauratti niin mahdottomasti, kun toinen retuuttaa minua kainaloista ylös. Jalat eivät meinanneet millään pitää pystyssä. Onneksi on vahva mies, muuten olisin vieläkin lumihangessa;-))



Tulimme metsästä tielle kävelemään. Nuoren miehen, ja minun lumikengät keräsivät piikkeihin valtavat köntit nuoskalunta. Isännän lumikengät eivät kerää lunta pohjiinsa. Hänen lumikengät, on tehty toisenlaisesta materiaalista. Meidän lumikenkien pohjat, on muistettava taas voidella silikonilla.



11 kommenttia:

  1. Hello Anne!
    Happy adventures in the forest and the snowy scenery!
    Lovely pictures!Happy Easter to you and your family!
    Dimi...

    VastaaPoista
  2. Wow, still a lot of snow.....where is spring ?

    VastaaPoista
  3. Näyttää kivalta ja vaativalta!

    VastaaPoista
  4. Thank you very much! Have a nice evening

    VastaaPoista
  5. Hauskaa, mutta ei ihan kevyttä liikuntaa. Olen joskus kaatunut lumikenkien kanssa syvään lumeen niin, että pääsin ylös vasta kun otin lumikengän pois jalasta ja punnersin käsillä lumikenkään tukien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksin ei oiken uskalla lumikengillä mennä metsässä.Sitä voi tippua piilossa olevaan monttuun, ja sieltä ei omin voimin pääse pois. Meidän nuorelle miehelle kävi niin, että tippui tosi syvään onkaloon. Onneksi mentiin ryhmänä, että saatiin poika pois montusta.

      Poista
  6. Este ano, o Inverno, parece que não nos quer abandonar... também por aqui... que continua chovendo!...
    Adorei as imagens da neve! Incrível, como a neve, ainda continua com uma altura bem considerável!
    Beijinhos
    Ana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Ana! I'm looking forward to a lot of spring! Greetings

      Poista