Tämä keskiviikko oli sellainen, että sen olisi voinut jättää välistä pois.
Herätys oli klo 7, nuoren miehen lukio alkaa 8.15.
Puhelin soi muutaman minuutin yli 7, soitto tuli 020 alkuisesta numerosta. Ihmettelin mitähän on käynyt. Isän lomapaikasta soitettiin, ajattelin että onko isälle sattunut jotakin kun tähän aikaa soitetaan. Onneksi olikin kyseessä loppuneesta insuliinipiikistä. Lupasin tuoda kun poika olisi viety kouluun.
Vedin ulkovaatteet päälle ja laitoin kengät jalkaan, käsineita en laittanut käteen. Läksin hakemaan sanomalehteä postilaatikosta, niin kuin joka aamu.
Astuin rappuselle ja hipaisin kädellä kaidetta, ilma oli lämpöisen tuntuinen, ja silloin minua vietiin.
Hemmetti kun tulin selällään meidän jyrkät ulkorappuset alas. Päädyin rappurallin viereen lumelle.
Sattui niin perusteellisesti!
Onneksi tuuletusikkuna oli auki, ja isäntä kuuli kun vaikerroin maassa.
Vedet tuli silmistä, ja hetkeen en saanut henkeä, tuntui kun keuhkoista olisi puristettu kaikki ilma pois.
Vasempaan kämmeneen, kyynärpäähän, kylkeen, alaselkään, peffaan, lonkkaan, ja nilkkaan sattui kunnolla. Niska tärähti, leuka ei liiku, vasenta kipeää olkapäätä ei voi liikutella, ja vasen reisilihas ei kestä liikuttelua.
En tiedä löinkö päätä, mutta vasen puoli päästä on hellä.
Rappusille tuli välittömästi suolaa, minun römähdyksen jälkeen.
Pakko oli lähteä viemään poika kouluun, ja isälle insuliinia hoitopaikkaan. Koko päivä on ollut vaikea liikkua ja liikuttaa kättä. Huomenna sitä ollaan vielä kipeämpiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti