Translate

torstai 29. elokuuta 2013

MINUSTA TUNTUU

AJATUKSIA JA MUISTOJA





Muistoja I ja II

Muistatko, kun kerran kaksin rannalla
simpukoita etsimme. Oli kaikki silloin uutta ja
ihanaa. Maa juuri vapautunut talven otteesta.
Vesi jääkylmää. Tähyilimme muuttolintuja. Ja
kaikki oli silloin uutta ja ihanaa.












Rantaryteikkö

Näetkö aarteen, kun edessä näet sen. Näetkö
nenääsi pidemmäksi. Vaivaudutko kaivamaan
esille jalokiven hehkuvan. Kaikki ei ole sitä, mitä
sumuisissa silmissäsi näet.







Kaurapelto

Jokapäiväinen leipä, lasten ja aikuisten. Valo
nälkäisen. Pienestä jyvästä muodostuu suuri
kokonaisuus. Yhdessä miljoonain apusi antaa voit.






Ruispelto

Miten lempeästi, ihanasti, tuuli kultaista
tähkäpäätäsi heiluttaa. Miten vartesi
taittumatta satosi kantaa.







Rantaheinikko

Keinuta hiljaa, luonnon omaa viljaa. Tuulessa vieno
sävel soi... Sirkat, sirkut korsilla tanssii. Mikä on
tuo ihana tuoksu, joka nenääni kantautuu, se on
syksy.







Norjassa kesällä 1988 I ja II

Paikka rauhaisa, olisinpa nuori vielä.
Tekisinkö jotain toisin? Tahtoisin palata
utuiseen laaksoon vielä joskus.

















Vihreät kasvinlehdet

Huoli mielen täyttää, kasvu alun. Voiko alku olla
niin vaikeaa? Miten kasvattaa osaan? Miksi
taimesta tehtävä on superkasvi? Luoja, anna pienen
rauhassa suureksi, vahvaksi ja isoksi ksavaa.





Mustikkamaa

Puna poskilla, pyöreillä näillä. Viikko, kaks, jo
väri vaihtunut on, niin soma oma värisi on.
Maukas makusi veden kielelle tuo. Mistä, mistä
sinut löytäisin?





Puut

Teki pieni lintu, pesän puuhun, pensaikkoon.
Suojassa siellä lämpöä ja turvaa. Poissa vaaroista,
pikkuinen emo pojat isoiksi hoivaa.






Auringonkukat

Vastaa hymyyni auringon valaistessa kasvojani.
Suo hyvyytesi loistaa säteen lailla. Anna arkisen
kiireen hetkeksi helpottaa.








Puunjuuri

Kerran syksyllä hiljaa hiipi juuri, puun
suuren. Lonkerot kankahalla, maastansa voimaa imi.
Koti auvoinen, suojassa juuriston, monen pienen on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti