Jotain mielenkiintoista kuvattavaa.
Poika pelastaa puita, lumikuorman alta. Taviokuurna laulelee jossakin lähistöllä.
Tultiin jyrkänteen reunalle. Allas ei pääse, vaan pitää kiertää. Isäntä löysi loivemman kohdan (kuvassa), josta minäkin pääsisin alas.
Poika loikki rinteen alas. Minä roikun kuusien oksissa, ja isännän käsissä. Silti tuntuu, että lumi liukuu alta pois. Nuorimies tulee vastaan. Energiaa piisaa!
Tuolta ylhäältä tultiin alas. Tämä on jyrkänteen pääty.
Jippii! Oja edessä. Miten ihmeessä löydetään, aina vaikeita paikkoja! Kyllähän meidän miehet niistä selviytyvät. Mutta minä olen aina pulassa.
Meidän etenemis periaate on aina, suoraan vaan. Olkoon kuinka paha paikka tahansa.
Miehet ylittivät leveän ja syvän ojan ensin. Isäntä talloi minulle väylää ojan reunoille ja pohjalle. Tarrasin hänen käsistä kiinni, astuin ojan reunalle, ja siintä pohjalle. Isäntä kiskoi minut ylös ojan toiselle puolelle. Jalat vaan tutisi kun olin ojan ylittänyt.
Jaaha! Kivikkoa edessä!
Tuosta tultiin ylitse.
No mistähän tästäkin pääsee!
Ei auta, pitää kiertää.
Poika löysi metsäautotien. Minun piti kiivetä edessä olevan puun ylitse. Oikealla oleva isännän reitti, oli täynnä pahoja kiviä.
Johan helpotti, kun pääsi kovalle alustalle. Lumikengät lähti pois jaloista.
