En ymmärrä, miten aina päädyn mahdottomiin paikkoihin, meidän miesten kanssa!
Tänään oli aivan ihana ulkoiluilma. Läksimme kävelemään metsään. Tahdoin mennä hiekkakuopalle, koska siellä on aina jotakin nähtävää. Lisäksi paikalla on syvä vesimonttu.
Jatkuvat vesisateet, ovat nostaneet veden koko hiekkakuopan alueelle. Vesi on jäätynyt, ja siinä on ohut jää pinnassa. Tässä näkymä oikealle puolelle.
Tässä näkymä vasemmalle puolelle. Meillä on ollut tapana, mennä metsään hiekkakuopan reunan ylitse. Nyt reunalle ei pääse heikon jään takia. Isäntä kokeili astua jäälle, mutta jää rutisi niin paljon, ettei sinne ole menemistä. Vettä tässä kohtaa ei ole kovinkaan paljon, mutta ei ole kiva kastella kenkiä. Tuonne hiekkakuopan toiselle reunalle pitäisi päästä.
Läksimme menemään hiekkakuopan tuloreunaa pitkin, toiselle puolelle monttua. Puussa on iso vanha linnunpesä.
Reuna on tosi pusikkoinen ja jyrkkä kulkea.
Isäntä näyttää reittiä minulle;-)
Taas vesimonttu edessä! Jää ei kanna meitä, mutta nuori mies kulkee jään poikki.
Isäntä etsii reittiä montun toiselle puolelle. Minä läksin hänen peräänsä, mutta käännyin takaisin, kun lähistölle lensi parvi pyrstötiaisia. Molemmat miehet tulivat vauhdilla minun luokse, jos linnuista saisi valokuvia. Pyrstötiaiset olivat paikalla hetken, ja lensivät nopeasti pois.
Nuori mies ja isäntä, lähivät menemään montun korkeimmasta kohdasta ylös reunalle. Minä koitin mennä perässä, mutta totesin seinämän olevan liian jyrkkä kiivetä ylös.
Päätin koittaa päästä matalamman reunan kohdalta ylös. Montun pääty näyttää matalammalta.
Nuori mies on jo ylhäällä.
Tästä on hyvä kohta nousta ylös. Niinhän sitä luulisi! Laitoin kameran taskuun, ja astuin rinteeseen. Rinteen hiekka tuntui kovalle, ja jäiselle. Koitin mennä ylöspäin, mutta kun jalat lipsuivat ankka asennosta huolimatta, pakko oli pysähtyä.
Minulle tuli hätä, että miten pääsen takaisin alas. Hetken aikaa luulin, että minun on käytävä polvilleni ja tultava alas kontaten tai peffa mäkeä. Molemmat vaihtoehdot tuntuivat kivuliailta. Pakko oli varovasti laskeutua takaisin omia jälkiä pitkin.
Alas päästyäni, menin vähän matkaa eteenpäin. Katselin pientä kuusikkoa rinteessä. Tuosta voisi päästä ylös, puita tukena käyttäen. Hylkäsin sen vaihtoehdon, ja päätin koittaa mennä toisesta kohdasta, jossa oli isompia puita, joista saisin tukea käsillä.
Samaan aikaan miehet olivat tuleet montun reunalle, naureskelemaan minulle. Ei se ole niin helppoa, nousta jyrkkää ja jäistä reunaa ylös.
Läksin kipuamaan rinnettä, kiskoin puista tukea ottaen itseäni ylemmäksi. Tuli taas paha kohta, ja en tiennyt mistä pääsen ylöspäin.
Isäntä tuli minulle avuksi. Minä koitin edetä rinnettä vinottain, isäntä oli minun takana. Tuli mielestäni sopiva kohta. Otin kuusen oksista kiinni, ja vedin itseäni ylöspäin. Nuori mies veti minua pitkän kepin avulla ylös. Isäntä työnsi minua ylöspäin takapuolesta!!
Voi mahdoton, kun minua nauratti!! Naurun lomassa sain vihdoinkin jalat montun reunalle;-)
Ei kiitos enää noin vaikeaan paikkaan! Vasen polvi, ja lonkka on nyt kipeät.
Hiekkamontun yläpuolinen metsä on kaunis.
Takana näkyvä järvi on näköjään jäässä. Toisella rannalla näkyi ihmisiä kävelemässä. Kuinkahan heikkoja jäät ovat!
Miehet menivät vielä kauemmaksi katsomaan, näkyisikö puissa lintuja. Minä läksin kävelemään kuntorataa pitkin autolle.
Metsässä kävely on ihanaa;-) Kaikki harmitukset jäävät metsään, ja olo on sen jälkeen pirteä;-)))
Auton luona lenteli isolepinkäinen. ( Kuva on otettu kaukaa) Isolepinkäisiä ei ole kovinkaan usein näkynyt.
(Lanius excubitor) http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/isolepinkainen
