Translate

tiistai 3. helmikuuta 2026

HALO

 

Kovat pakkaset jatkuvat. Luonnossa on aivan ihanat värit! Pihakoivun takana näkyi upea haloilmiö:-))

Kävin aamulla taas verikokeissa! Toivottavasti kilpirauhsen vajaatoiminta, on nyt saatu lääkkeiden lisäämisellä asettumaan.

Marras joulukuu oli ihan hirveää aikaa. Olo oli ihan tuskainen ja mieli sekaisin, tuntuu että sekoan. Lääkärit lisäsi vajaatoiminta lääkettä aina vaan lisää.

Sitten tuli kaulaan omituinen olo. Kilpirauhasen kohta tuli punaiseksi, sitä vihloi, se oli ihan kuuma ja sitä koski hillittömästi!!

 Ajattelin mitä ihmettä tämä on. Tajusin muutaman päivän päästä, että minulla on ollut tämä samanlainen olo kaksi kertaa aikaisemmin!

 Kilpirauhanen on tulehtunut! Ilmankos oli niin hätäinen ja herkkä olo! Tulehdus teki minulle kilpirauhasen liikatoimintaa!! 

 Aivan hirveää! En voinut tajuta, että kertaalleen jodilla tuhottu liikatoiminta voi tulla takaisin. Nytpähän tiedän! 

Aloitin syömään kortisonia, niin kuin kaksi kertaa samaan juttuun on ollut. Otin kortisonia viikon ja samalla söin särkylääkettä, että jotenkin tulin toimeen. Oireet helpotti. Ja mieli rauhoittui.

 Soitin reilun viikon päästä terveyskeskukseen, miten lopetan kortisonin syönnin. Sitä on yleensä syöty pidämpään, kun määrää on alettu tiputtamaan. Se ohje ei enää ilmeisesti pidä paikkansa. 

Terveyskeskuksessa ei osattu neuvoa. Minut laitettiin käymään päivystykseen. Päivystyksessä sanottiin, miksi tulet tänne, ei kuulu heille. Sanoin, että en voi mitään, minut laitettiin tänne. En tarvitse mitään muuta kuin neuvoa, miten jatkan kortisonia. 

Sairaanhoitaja ja lääkäri joka tuli paikalle, olivat tosi epäluuloisia! Onko se nyt ihan varma että on tulehdus!! :-((

 Lääkäri tutki kurkkua, korvia, ja kuunteli keuhkot ja sydänmen. Sanoin, että ei minulla ole flunssaa! 

Lääkäri sanoi, että hän määrää sinulle kokeita, soita huomenna terveyskeskukseen, ja tilaa lääkäri aika. Tosi turhauttavaa, mutta tiesinhän minä mitä siellä sanotaan. 

Samana päivänä tuli terveyskeskuksesta viesti, että mene verikokeisiin.

 Kävin kokeissa seuraavana päivänä. Lääkäri soitti, kokeet oli ihan normaalit, mutta vajaatoiminta arvo on noussut paljon. ( En voinut syödä thyroxia normaalia annosta, kun oli tulehdus päällä).

 Lääkäri epäili onko ollut tulehdus kilpirauhasessa. Hän laittoi minulle lähetteen kilpirauhasen ultraan.

 Ultra aika tuli parin viikon sisällä. Kävin ultrassa. Lääkäri totesi, että struuma ja kyhmyt on pienentyneet, sanoin että hyvä juttu. Läksin pois. 

Tuloksia sain viikon päästä kun lääkäri soitti. Yllätys oli suuri, kun sanottiin, että lisäkilpirauhasesta löytyin hyvänlaatuinen kasvain!! Joopa!

 Terveyskeskuslääkäri oli kysynyt neuvoa keskussairaalan kilpirauhaslääkäriltä, miten jatketaan. Olisi pitänyt lisätä paljon vajaatoimintalääkettä. Onneksi terveyskeskuslääkäri pienensi annosta.

 Minut määrättiin uusiin verikokeisiin. Jos jotkut arvot ovat nousseet, edessä on leikkaus. Onneksi ne arvot oli kohdallaan, ja ei tarvitse vielä leikata. Nyt niitä seurataan. 

Olo on ollut ihan hyvä, tällä hetkellä. Minun on nyt muistettava olla tarkkana, jos tulee liikatoiminta oireita. On ihan hirveä olla silloin, kun liikatoiminta on päällä. 

En tiedä onko kilpirauhasen liikatoiminta perinnöllistä. Minulla ja veljellä on sama juttu molemmilla. Isän sisaruksilla on aika monella tuhottu liikatoiminta jodilla. 

Tuntuu että liikaoimintaan ei saa oikein mistään apua, ainakaan tällä seudulla. Vajaatoimintaa osaa monikin hoitaa. 

18 kommenttia:

  1. Onpa todella kurjaa! Toivottavasti tilannetta seurataan riittävän hyvin ja saat apua silloin kun sitä tarvitset. Jaksamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on muistettava kaiken kiireen keskellä tunnustella omaa oloa.

      Poista
  2. What an ordeal that you have been through, Anne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yeah! Last year was terrible. There was always something. When I didn't understand what it was all about. The thyroid gland does absolutely anything.

      Poista
  3. Hi Anne.

    Beautiful photo.

    Greetings from Patricia.

    VastaaPoista
  4. I'm sorry you have had these problems with your thyroid. I have hyperthyroidism too but it has been fine with medication (although I now take the medication for hypothyroidism as it went the other way. That apparently is normal, for a while I took the pills for hyperT, then no pills for a while, then I dropped into the hypoT state and that has stayed steady for years now). I must remember to order a blood test next time I see the doctor though. I hope you won't need to have surgery. xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Do you often have control tests? I have to go every three months. The thyroid is a strange organ, it causes all sorts of symptoms. I had my hyperthyroidism destroyed with iodine. My brother took a long course of medication. The hyperthyroidism went away for a long time. Now in the summer the hyperthyroidism came back, I noticed it in him.

      Poista
  5. Dear Anne!
    I'm so sorry about your thyroid problems.
    I hope all your problems clear up soon.
    Greetings from wintry and frosty Poland

    VastaaPoista
  6. Thyroid issues can cause so many problems. Hope they sort it out soon.

    That's a wonderful photo :-D

    VastaaPoista