Translate

keskiviikko 30. marraskuuta 2022

ULKONA outside

 
























Pari päivää sitten, menimme katsomaan, pääseekö muutamalla pienellä järvellä kalastamaan. Pakkasta on ollut sen verran kauan, että kaikki järvet ja lammet ovat jäätyneet. Jäätä on vielä vähän, joten pilkille ei uskalla hetkeen mennä.

 Ennen meidän määränpäätä, tien laidassa oli kaksi metsästäjää. Koira tai koiria heillä oli mukana, kun niiden haukkumien kuului jostakin läheltä.

Meillä oli mukana makkaraa, joten päätimme kävellä makkaranpaisto paikalle. Nuori mies otti virvelin mukaan, jos jossakin kohtaa näkyisi vielä sulaa vettä. 

Perillä isäntä jäi virittelemään tulia. Nuori mies lähti etsimään kalapaikkaa. Minä jäin valokuvailemaan, ja ihmettelemään eläinten jälkiä. Kauris, hiiri, jänis ja saukko olivat jättäneet lumeen jälkensä;-)

Ihmettelin, mihin nuori mies hävisi, kun häntä ei näkynyt. Sanoin miehelle, että lähden katsomaan missä hän on, ja löytyikö kalapaikka.

Oli ihana kävellä metsässä,-) Vesistöä on kummallakin puolella polkua. Vähän jännitti kulkea yksin metsässä. Veli oli hetki sitten soittanut, ja sanonut, että susi oli näkynyt jonkun metsämiehen riistakamerassa. 

Nuoren miehen jalanjälkiä lumessa, oli ensin helppo seurata. Sitten jäljet hävisivät. Arvelin, että hän on kulkenut alhaalla veden rajassa. Minä kävelin aika pitkälle, enkä nähnyt poikaa. Otin kännykän esille ja soitin hänelle, kysyin missä kohtaa hän on. Olin mäen päällä, ja hän mäen alapuolella,-)) Kalapaikka oli löytynyt. Järvessä oli kohta, joka ei ollut jäässä. 

Kaloja ei tullut. Läksimme kävelemään takaisin makkaranpaisto paikalle. 

Kylläpä nuotiossa paistettu makkara maistui hyvälle:-)) 

9 kommenttia:

  1. Beautiful forest and frozen lakes Anne. I see sausages were delicious.

    VastaaPoista
  2. Beautiful shots, Anne. Eating outside around a fire when it is cold is wonderful.

    VastaaPoista
  3. Son preciosas las imágenes con la nieve. Las salchichas se ven apetitosas.
    Besos.

    VastaaPoista
  4. Dearest Anne,
    Such a walk in fresh snow is always mystical and yes, viewing the tracks of all critters having passed there is incredible.
    Glad you found your son and next could enjoy your roasted sausages.
    Hugs,
    Mariette

    VastaaPoista
  5. Wow thats my like!!Beautiful pictures and the sausages ohh nam nam :)))

    VastaaPoista
  6. E ainda que a pesca não tivesse obtido grandes resultados, o passeio rendeu-lhe imagens incríveis, Anne! Adoro salsichas, e as da imagem estão muito tentadoras! Quase adivinho o aroma aqui deste lado! Beijinhos
    Ana

    VastaaPoista