Translate

perjantai 29. huhtikuuta 2022

PERJANTAI Friday

 


Yöllä oli -2°C pakkasta. Aamulla maa oli jäässä, eilinen lumisade oli jäänyt maahan. Nyt on +7°C lämmintä. 

Aamulla klo 7 naapuriin tuli traktori kaivamaan maata. Olisi väsyttänyt vielä kamalasti, mutta pakko oli nousta ylös. Kolinaa ja tärinää vaihteeksi. 

Minulla oli ajatus, että emme siivoa vielä tänään. Mutta kun herätys oli näin aikaisin, laitoin pyykinpesukoneen päälle, ja kuljetin mattoja ja petivaatteita ulos. 

Isäntä katseli vähän pitkään, mitä touhuan. Hän oli hetkä aikaisemmin mennyt kantamaan polttopuita varastoon. ( Meille tuli valtava kuorma polttopuita, muutama päivä sitten pihaan). 

Touhusin jonkin aikaa yksin. Kun minun piti alkaa tekemään ruokia, pyysin isäntää tulemaan jatkamaan siivoamista. 

Siivoamisessa, pyykkien pesussa ja ruokien laitossa menikin ihan koko päivä. Nyt en jaksa enää mitään! Mutta ei minun enää tarvitse tehdä mitään.

12 kommenttia:

  1. Ihana kuva.
    Olitkin jo varhaisesta aamusta liikkeellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Päivän aikana kerkeää tehdä paljonkin, kun herää aikaisin. Yleensä herään 5 jälkeen enkä pysty nukkumaan. Nyt olisi väsyttänyt vielä paljon.

      Poista
  2. Olen oikea lusmu siivoamisen kanssa. En koskaan siivoa kaikkea kerralla. Sieltä täältä silloin tällöin ja välillä vähän enemmän. Siivoan yhä useammin, mutta harvoin suunnittelen mitään etukäteen. Tartun harjaan tai rättiin, kun tulee inspiraatio. Meillä on varmaankin sellaista semi-siistiä keskimäärin. Kelpaa hyvin meille 👍.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei oikeasti jaksaisi siivota. Allergiat ja astma vaivaa niin paljon, pakko on pitää paikat puhtaana.

      Poista
  3. Dearest Anne,
    That is still cold.
    Indeed, when there is so much noise and vibration, you can't sleep anymore.
    But you became industrious for getting lots of things done.
    Hugs,
    Mariette

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The air could start to warm up a bit. Vibration and noise make it difficult to sleep. Here we have houses built so close to other houses. The distance to our outer wall and the neighbor's yard is only 5 meters

      Poista
  4. That is a beautiful scene, Anne. You had a busy day.

    VastaaPoista
  5. Looks like your snow is melting and Spring is on its way. This looks like a peaceful place. Being around water is always calming.

    ~Sheri

    VastaaPoista
  6. Que imagem linda! Eu estou aguardando que o tempo melhore, para voltar às minhas arrumações e limpezas... e a ganhar mais alguma coragem... depois de o covid me ter passado, mas ainda muito recentemente...
    Beijinhos!
    Ana

    VastaaPoista