Joulukuun alussa, loppui muutamissa paikoissa kalojen kuturauhoitus. Lumisessa maisemassa ja pakkaskelissä on oma tunnelma. Ei ole väliä tuleeko kaloja, kunhan saa olla luonnon rauhassa.
Minulla on ollut tosi hermostunut mieli. Tuntuu, että olo on paljon levollisempi, kalareissun jälkeen. En tiedä mikä hermostuttaa. Olisiko äidin sairastuminen, kuolinpäivä, ja hautajaiset 8 vuotta sitten vielä kummittelemassa mielessä. Oli aika rankka kokemus. Pyöreiden vuosien täyttäminenkään, ei ole vielä oikein tuntunut omalle. Kai tämä tästä.
Veden äärellä on uskomattoman kaunista. On kiva katsella koskikarojen lentoa, ja jäiseen veteen sukeltamista. Viereisissä kuusissa, lentää hömötiaisia ja töyhtötiaisia. Niiden ääntä on ihana kuunnella. Puukiipijä kulkee edestakaisin kuusen runkoa pitkin.
Emme ole ainoita kalastajia talvella. Näimme tällä paikalla muutaman henkilö, jotka ovat teltassa yötä. He olivat aamulla saaneet kirjolohen.
Koskipaikat ovat onneksi sulana. Hitaasti virtaavat ja paikallaan pysyvät vedet ovat jäässä. Jäätä on vielä vähän, joten pilkille ei uskalla mennä.
Pimeä on aamulla myöhään, ja pimeä tulee myös tosi aikaisin. Kalastukseen ei jää kovinkaan montaa tuntia päivässä. Ajelemme kalareissuilta monesti kotiin takaisin pimeässä.
Ihana harrastus;-))
