Translate

torstai 12. tammikuuta 2017

VAHINGOITTUNUT LINTU damaged bird




Tiistaina ilmestyi syöttötelineen katolle urpiainen. Lintu ei päässyt lentämään kunnolla, vaan pomppi maassa.
Urpiainen söi pitkään kauranjyviä maassa, ennen kuin lähti liikkeelle.

Maassa olevalle oksalle urpiainen ei meinannut päästä ollenkaan. Lintu räpiköi lumessa siivet levällään.
Oksalta urpianien hyppeli lehmuksen rungon viereen, ja katosi näkyvistä.
Onkohan se joutunut haukan kynsiin, vai mikä sille on tullut. Toivottavasti se ei ole joutunut kissan suuhun, kun lentäminen ei oikein onnistunut.

18 kommenttia:

  1. Meillä ruokinnalla oli joku vuosi sitten vastaavanlainen tapaus, pörröinen ja huonosti liikkuva (katsoin äsken ne kuvat omasta galleriasta). Se oli tuon kaiken lisäksi mitä kerroit, valtavan vihainen toisille linnuille, ei päästänyt ketään lähelleen ja kävi myös toisten kimppuun.
    Kolmantena päivänä siitä kun ilmestyi, se oli pimeän aikana kaivanut matalan lumikuopan johon oli kuollut.
    Oletimme että se olisi kuollut salmonellaan. Tuli vielä toinenkin vastaava tapaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urpiaista ei ole näkynyt sen yhden käynnin jälken. Pitää katsoa ettei sitä ole missään lojumassa. Onneksi ei sairaita lintuja ole ollut ennen tämän urpiaisen käyntiä.

      Poista
  2. A wonderful bird is this Redpoll.
    You say he's hurt and I hope he ate going to make it!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I hope that the bird survived. Now, it is not reflected in. Have a nice evening

      Poista
  3. Lintu pörhöttää itseään kuten sairas lintu. Jos ruokinnalle tulee toinen sairaalta vaikuttava lintu, kannattaa ruokintapaikka tyhjentää ruoasta ja desinfioida ruokintatelineet. Vasta muutaman viikon kuluttua kannattaa ruokinta uudelleen aloittaa. Tämä em. operaatio siksi, että muut linnut eivät saisi tartuntaa sairailta linnuilta. Ruokintatelineisiin ja maahan jää aina lintujen ulosteita ja niiden kautta sairaus tarttuu. Siksi ruokintapaikka pitää desinfioida. Toivotaan parasta, ettei tämä leviäisi muihin lintuihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan ettei ilmesty enää saman oloisia lintuja ruokinnalle.

      Poista
  4. That's sad about the Redpoll. I guess if its been injured it will find it hard to survive in your winter.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Contact hope that the birds suffered from any infectious disease. Now is the track that there will be other similar looking birds feeding. Greetings

      Poista
  5. Poor thing... I love your photos, Anne.
    Have a nice weekend!

    VastaaPoista
  6. lintu parka! salmonellalta minustakin oireet kulostavat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää toivoa ettei ole. Mistähän lintu ilmestyi, kun ei niitä pihassa ruokinnalla ole näkynyt. Jos urpiainen ei enää ole pärjännyt luonnossa olevilla siemenillä, se on lähtenyt pihoihin kiertämään. Nyt on vaan seurattava tuleeko muita heikkokuntoisia lintuja ruokinnalle.

      Poista
  7. Pobre passarinho! Espero que tenha recuperado!...
    Quero crer que sim! Pelo menos alimentou-se bem...
    Gostei de o ver, bem atento na última imagem!...
    Beijinhos
    Ana

    VastaaPoista
  8. Love this beautiful bird.. Nice pictures.. So cute.. :-)))

    VastaaPoista