Translate

torstai 13. elokuuta 2015

YHDENNENTOISTA PÄIVÄN HAVAINTOJA


Mökkiä vastapäätä oli toinen iso mökki. Seinustalla loikki maassa jokin elukka. Katsoin ensin että on isokokoinen rotta, mutta onneksi olikin vain orava. Orava loikki edes takaisin puista maahan, ennen kuin rauhoittui yhden männyn oksalle. Hienon värinen turkki eläimellä oli.


Ilmakin oli lämpöisempää, kuin muina päivinä. Hyvän kokoiset hyttyset tunkivat kimppuun, heti kun keksivät että ovi on rakosillaan. Mäkäräisiä ei edes huomaa, ennen kuin ovat jo tehneet reiän ihoon.

Pallaksen luontokeskuksessa oli näytillä poron talja. Taljasta näkyy, mitenkä porokiiliäinen puree reiän poron nahan lävitse.

Niinhän siinä kävi, ettei yöllä pystynyt kipujen takia nukkumaan. Päivälläkin olo oli ihan sairas, kovien kipujen takia. Liikkuminen ja paikalla olo koski niveliin ja lihaksiin. Jos itku olisi auttanut, olisin parkunut oikein kunnolla.
Särkylääkkeestä ei ollut apua. Vihdoin keksin, että minulla on mukana ThermaCare lämpötyynyjä. Liimasin niitä eri kohtiin keholle, ja vaihtelin jonkin ajan perästä paikkoja. Samalla pidin kylmiä kylmäpatruunoita toisilla vartalon kohdilla.

Iltapäivällä olo oli pikkuisen parempi.

Illalla edessä oli asunnon siivoaminen ja tavaroiden pakkaminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti