Elämässä ei aina käy niin, kuin toivotaan ja uskotaan. Äidin suusyövän, sädehoidon päättymisestä on nyt, reilut kaksi kuukautta. Kesäkuun alussa oli kontrolli, ja lääkäri toivotteli hyvää kesää, nähdään syyskuussa.
Viikko tästä käynnistä, ja äiti huomasi kaulassa, leikkausarven kärjessä patin. Minulle ei tietystikkään sanottu mitään! Menin muutamien päivien päästä käymään, enkä vaan soittanut, niin kuin teen joka päivä.
Äiti aukaisi suunsa, että kaulassa on patti. Katsoin kaulaa, ja pelästyin todella paljon. Leikkausarven päässä, kaulajänteessä, oli pienen kananmunan kokoinen muhkura. Soitin samantien poliklinikalle, jossa ollaan käyty, että kaulassa on iso patti.
Saatiin lääkärin aika, heti seuraavaksi päiväksi. Leikannut lääkäri katsoi pattia, ja tunnusteli leuan alueen muutenkin. Hän sanoi että ei usko, patin olevan syöpää, kun on niin pinnassa. Olisi harvinaista, että syöpä uusiutuisi niin pian. Mutta hän laittaa varmuuden vuoksi, ultraääneen lähetteen, sinne voisi mennä seuraavan viikon alussa.
Käytiin ultrassa, ja lääkäri nainen tutki tarkkaan kaulaa, vasemmalta, ja keskeltä. Kahdesta kohtaan otti ohutneulanäytteen.
Ajattelin että nyt löytyy jotakin, kun on niin hiljaa, ja ei puhu mitään, kyllä kokenut lääkäri huomaa, jos on jotakin normaalista poikkeavaa.
Totesi lopulta, että kaulalla on kaksi pattia, jotka on tai ei ole tautiin kuuluvia. Lääkäri soittaa sitten tuloksista perjanaina.
Odoteltiin kolme päivää lääkärin soittoa. No, jokin nainen soitti perjantai aamulla, että lääkäri haluaa nähdä, ja aika on heti maanantaina.
Hälytyskellot alkoivat soida heti päässä! Miksi ne pyytää sairaalalle, jos ei olisi mitään pahanlaatuista?
Eilen sitten käytiin lääkärillä. Uutiset eivät olleet mitään hyviä. Kaulajänteessä on kaksi imusolmuketta, vasemmalla puolella, jokin ihan pieni imusolmuke, joka ei käsin tunnu, oikean korvan takana on toiset kaksi syöpä pattia. Hemmetti!
Nyt kun on kertaalleen saanut ison annoksen sädehoitoa, sitä ei voi enää antaa, joten ainoa hoitokeino on leikkaus. Leikkauksessa poistettaisiin kaikki, mitä voi vaarantamatta henkeä. Iso leikkaus, joka kestää monta tuntia.
Huomenna käydään kuvauksissa, jossa kuvataan koko vartalo. Siinä katsotaan, onko syöpä levinnyt muualle. Toivottavasti nyt olisi suojelusenkeli, kerrankin mukana. Kaikkein pahinta olisi, jos sanottaisiin, että syöpää ei voi enää poistaa. Annettaisiin vain lääkkeitä, ja odoteltaisiin, koska tauti korjaa pois.
Perjantaina on lääkäri palaveri, jossa on useita lääkäreitä, ja he päättäävät mitä tehdään, tuloksien perusteella.
Pelottaa niin hirveästi! Viime yönä en pystynyt nukkumaan ollenkaan. Tänään olen ollut koko päivän kuin zombi. Enhän minä mitään voi! Tiedänhän minä, että joskushan sitä on pois lähdettävä, mutta tarviiko sen tapahtua tuolla tavalla?
Mutta on oltava toiveikas, ja uskottava että äiti selviää.
Äiti on allapäin, valvoo öisin, ja miettii kaikenlaista. Jos leikkauksen pystyy tekemään, olisi se alustavasti kahden viikon sisällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti