Translate

perjantai 23. toukokuuta 2014

TILANNE TIEDOTUS situation awareness

Lokakuusta -13 olen käynyt kahden kuukauden välein, sairaalalla ortobedilla nivelkipujen vuoksi. 

Kun ei ole tullut mitään tolkkua. Lääkäri tutkii ja ottaa kantaa asioihin yhden asian kerralla.
 Olen ollut magneettikuvissa molemminsta olkapäistä. Olkapäät tulehtuneet. Kortisoni piikit isketty molempiin. Auttoi sen verran että kädet liikkuu vähän paremmin, mutta kivut palasivat jonkin ajan päästä.
Polvet, nilkka, ja vasen kämmen kuvattu. Akillesjänteeseen kortisoni piikki, ja kipeään polveen olen saanut kaksi piikkiä. 
Kämmenien ja sormien kaikissa luissa nivelrikot, se siintä että koitat tehdä jotakin tarkkaa hommaa käsillä. Kivut kuulema loppuisivat, jos antaisin jäykistää kaikki sormet. 

Reumalääkärille pääsyä olen odottanut 8 kk. Vihdoin tuli aika reumalle, kesäkuun alkuun. Saa nähdä joko reuma tai kilpirauhas juttu löytyy. 
Viime käynnillä huhtikuun lopulla, lääkäri laittoi lähetteen neurologille, vapinan ja huimaamisen vuoksi. Saa nähdä miten kauan joutuu nyt odottamaan aikaa.

Määräsi kaularangan magneettikuvauksen myös.
Aika tulikin nopeasti. Taas rekka kuvauspaikka. 
Soittivat toissa päivänä klo 16. Pääsetkö tulemaan tänään kuviin, kun tuli peruutus aika. Ei muuta mutta pitäisi olla 20 min päästä kuvausrekassa. No, kerkesinhän minä, kun isäntä teki hyviä reittivalintoja.
 Kaularangan magneettikuvaus oli helpoin tähän mennessä. Pää oli lavitsalla, kaulan ja leuan väliin laitettiin muovinen teline. Minua pikkusen häiritsi, kun leukaa ei päässyt kunnolla liikuttamaan. 

Onneksi otin Ventolinea ennen putkeen menoa, oli helpompi hengittää. 20 min oli aikamoista tärinää, ja katuporan ääntä, kun kone kävi. 
Kuvaaja oli koko ajan ihan hiljaa, en oikein tiennyt vieläkö oli kovasti aikaa jäljellä. Mutta minut tultiinkin päästämään putkesta pois.



Olen viikon verran kärsinyt kamalista kivuista, oikeassa lonkassa ja saman puolen polvesta. Kipu ei lakannut hetkeksikään, särkylääkkeistä ei mitään apua. 
Eilen en enää kestänyt vaan soitin kir.polille. Lääkärini sanoi, että jos jotakin tulee, soitto hoitajille ja pääsen piikitykseen. No, eihän se nyt onnistunut. Lääkäri on kerran kahdessa viikossa paikalla, ja lonkasta ei ole mitään mainintaa kirjoituksissa. Lääkäri tienyt minun lonkka kivun, mutta ei ole laittanut mihinkään ylös. Aikaa ei voi myös muillekkaan antaa. Mutta lupasi ajan kaularankakuvien läpikäymiseen, jos reumalääkäri ei katso sitä ennen. Että sillä lailla. 

Terveyskeskuksessa en ole lääkärissä käynyt v.2000 jälkeen, kun luulosairaaksi yksi ulkolainen lääkäri tuomitsi. Vaikea astma puhkesi, kun tämä samainen tohtori ei monen vastaanotto käynnin jälkeen uskonut että en ole kunnossa. Kunto oli niin huono, että meinasin 
lähteekö henki. Onneksi pääsin sellaisen lääkäsin luokse joka tajusi tilanteen, ja sain kovan kortisonikuurin. Elämä alkoi helpottumaan, kunnes kaikki allergiat puhkesivat.

Mietin mitä tehdä, ja päätin soittaa paikalliseen isoon yksityiseen lääkäriasemalle. Ensin tarjottiin kolmea sellaista lääkäriä, joista on huonoja kokemuksia, sitten sain ajan ortobedille, muutaman tunnin päähän. 
Menin sisään ja sanoin mikä on. Pyysi heittämään pitkäthousut pois, ja käymään lavitsalle. Kokeili polvilumpiota, ja sanoi pitää laittaa kortisonipiikit. Jaa hah! Kortisonista tullaan sitten taas kipeäksi, ja tulen entistäkin kiukkuisemmaksi. Piikit lonkkaan ja polveen. Polveen jo kolmas piikki.
Magneettikuvat pitäisi otattaa polvesta ja lonkasta, vaihteeksi. Kirjoitteli paperin reumalle vietäväksi, ja laskun. Vastaanotolla olin 10min. 

Mentiin kassalle, ja kassa nainen kysyi, maksetaanko käteisellä? Sanottiin että maksetaan, isäntä kaiveli rahaa käteen 150€, nainen lasin takaa sanoi 330€.  Mitäää!!! 
Ei hemmetti! Kuultiinko oikein? Juu, kaksi kortisonin pistämistä, polveen ja lonkkaan, kaksi kortisonilääkettä (josta ei tule kelan alennusta.) kaksi kertaa toimisto maksua, kaksi välinemaksua, ilmeisesti ruiskuja. Olihan se maksettava. Ihan ihmisten ryöstämistä. Ilmankos kassan lähelle on ilmestynyt lappu, jossa tarjotaan laskun maksua useammassa erässä.

 Paljonko muualla maksaa kortisonipiikin pistäminen ja lääke?

 Kyllä lääkäriasemilla pitää olla hinnat näkyvillä, niin kuin muuallakin liikkeissä tuotteissa. Saapahan valita mihin hoitoon on varaa.
 Nyt kun jos tarvitsen lisää piikkejä, on saatava jokin toinen paikka jossa saa pika-apua. 

Tulin niin hemmetin kipeäksi taas piikeistä. Naama punoittaa kun tomaatilla, sydän lyö yötä-päivää ihan hulluna, että on ihan tukala olla, maa vetää puoleensa kovasti, seinä tai jokin muu oltava lähellä josta saa tukea. Olo on viikon verran samanlainen, jos menee niin kuin edellisistä piikeistä. Mutta eipähän koske lonkkaa, polvea jumputtaa vielä.
 Lääkkeestä on kysyttävä reumalääkäriltä, määrästä ja onko muun merkkistä. 

Nyt on aikaa keskittyä omiin vaivoihin, kun isä ja äiti on vähän paremmassa kunnossa, ainakin vähän aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti