Luonnossa näkee vaikka minkälaisia vipeltäjiä, kun pitää silmät auki, ja liikkuu muuallakin kun asfalttitietä pitkin.
Auto kannattaa aina silloin tällöin jättää parkkiin, ja lähteä metsään.
Jos ei uskalla umpimetsään mennä, kuntopolkujen ympäriltäkin tekee mielenkiintoisia havaintoja.
Olen itse liikkunut metsässä aina, lapsesta asti. Nautin suunnattomasti, kun pääseen lataamaan akkuja metsään.
Poika kun syntyi, vaunuja työnnettiin metsäpoluilla heti alusta lähtien. Kävelemään oppiessa, meidän heppu viiletti edessä samoja polkuja pitkin, ja itse tulin rattaiden kanssa perässä.
Monet ihmeelliset asiat pieni lapsi löysi ja tutustui marjoihin, ötököihin, kiviin ja lintuihin.
Saman ikäisen tytön äiti ihmetteli aina, miksi me ollaan jatkuvasti metsässä. Hän ei ymmärtänyt, mitä metsästä saa. Olisi pitänyt aina mennä tylsää asfaltti tietä pitkin.
Nyt meidän pieni on 15 v. Rakastaa metsässä liikkumista, ja valokuvaamista. Tietää hirveästi kaikkeen luontoon liittyvästä. ( Ensimmäinen luontokirja vuoden vanhana )
Keväällä pitäisi tietää mitä alkaa opiskelemaan. Haaveena biologin ammatti, mutta katsotaan nyt miten jaksaa lukea.
Sitä tuntee itsensä ihan sairaaksi jos ei pääse metsään. Onneksi keksittiin viime talvena lumikengillä kävely, hauskaa puuhaa, päästään nyt talvellakin umpimetsään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti