Kuljettiin metsässä, ja ihmeteltiin missä kaikki linnut ovat. Metsä oli ihan hiljainen.
Kiivettiin yhdelle kalliolle, jossa on aina näkynyt kaikenlaisia tiaisia. Isäntä etsi minulle hyvän kulkureitin, mistä minäkin muka pääsisin kunnolla kalliolle.
Että pitää kaikenlaisiin paikkoihin kiivetäkkin. Isäntä työnsi minua perästä, ja poika veti toisesta kädestä ylös.
Oli kyllä niin paha paikka mennä kalliolle, että sai olla viimeinen kerta kun menen moiseen paikkaan. Muutaman metrin päässä olisi ollut poluntapainen, josta kuljetaan kesäisin.
Kallion päällä ei ollut ainuttakaan tipua, joten käännyttiin takaisinpäin.
Alas olisi pitänyt mennä samaa reittiä. Ei kiitos. Lampsittiin vähän matkaa eteenpäin, jossa menee polku. Sieltä minäkin pääsin alas.
Tässä kallion reunassa on entinen hakkuuaukio, joka on nyt täynnä lehtipuiden korkeita taimia. Poika olisi halunnut mennä ryteikön läpi toiselle puolelle olevaan metsään.
Vihoviimeinen ylitettävä alue, en rupea vääntämään itseäni vapaaehtoisesti tiheikköön, jossa ei pääse kunnolla etenemään. Tiheikön vierestä pääsi mainiosti, paikkaan mihin oltiin menossa.
Kävellessä puunlatvassa vilahti. Me kaikki valpastuttiin, että mikä siellä on.
No tämän hetken yleisin tirppahan se siellä keikkui. Närhi piti jännää ääntä, ja touhusi jotain korkealla.
Lintua oli sitten vaikea saada kuvaan, liikkui jatkuvasti. Juuri kun meinasi että saa kunnon kuvan, lintu otti siivet alleen, ja lensi pään yläpuolelta, lähelle maahan.
Tilanne tuli niin äkkiä etten kerennyt kameran kanssa mukana. Lintu laskeutui yhden puun juurelle, ja tonki maata. Närhi kaivoi jemmasta tammenterhon, jonka oli varmaan jossain vaiheessa piilottanut.
Ensimmäisen kerran näin kun närhi on omilla kätköillään. Olipa kiva näky.
Piristi ihan ihmeessä kun jotakin tapahtui. Linnun kadottua läheisiin puihin, jatkettiin matkaa autolle päin.
Matkan varrella lumi sai kyytiä puissa, kun isäntä ja poika olivat vähän väliä ravistamassa puita.