Translate

perjantai 18. marraskuuta 2022

SIIKAONGELLA whitefish fishing

 









Kävimme onkimassa siikoja (Coregonus lavaretus). Päivä oli ensin pilvinen, mutta jossakin vaiheessa aurinko näytäytyi hetkellisesti. 

Uoman molemmin puolin oli kalastajia. Onneksi ei ollut ruuhkaa! On tosi hankala heittää siimaa painon kanssa veteen, kun kalastajia on paljon rinnakkain. Siimat ovat hyvin äkkiä sekaisin toisen kalastajan kanssa. 

Meidän lähistöllä oli vanhempi mies. Hän oli aamulla saanut 5 kg lohen, joka oli jäänyt pyrstöstä kiinni. Mies oli onneksi saanut irroitettua kalan, ja päästettyä sen vapaaksi. Nyt tällä hetkellä ei saa pyydystää lohia ja taimenia. Ne on vapautettava. Siikojen onginta on sallittua.

Meidän syöteissä ei ollut tapahtumia. Muutaman kerran jokin kävi nykimässä syöttejä. Olisiko ollut särkiä jotka maistelivat matoja. 

Meidän vastakkaisella rannalla sen sijaan tapahtumia riitti. Ensin kalastajalla oli kiinni hyvän kokoinen taimen. Olipa hienon näköistä, kun kala loikkasi vedenpinnalla. Taimenen tämä mies päästi vapauteen. Seuraavaksi saaliina näkyi olevan särki. Yksi siika oli myös siimanpäässä, kun se nostettiin haaviin.

Isoja kaloja loikki vedenpinnalla uomassa, mutta mikään ei napannut syötteihin. Oli vähän tylsää istua monta tuntia ilman tapahtumia. Tulipahan oltua ulkona,-)) 

Iltapäivällä oli pakko lähteä pois, kun oli muuta menoa. Lisää kalastajia saapui paikalle. Siikakin alkoi ottamaan syötteihin! Vastarannan kalastajalla oli taas siika kiinni. Olisi pitänyt tulla paikalle myöhempää, mutta nyt se ei ollut mahdollista. 

Siian onkiminen on oikeastaan ihan kivaa, jos välillä saa saalista.

12 kommenttia:

  1. Great water bodies for fishing.
    Beautiful photos, Anne.
    Hugs and greetings.

    VastaaPoista
  2. You really like to fish. I wouldn't mind in the summer but not in the cold.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I have been fishing since I was a child. Now fishing is a hobby for the whole family;-) We all have our favorite ways of fishing.

      Poista
  3. Dearest Anne,
    Well, you might have been under the protection of the bridge—at least a wind barrier but the cold is no fund when being there without any catch.
    Hugs,
    Mariette

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen paikka ja kauniita auringon pilkahduksia.
    Parempi kalaonni seuraavalla kerralla!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Adorei as imagens! E realmente parecem mostrar excelentes pontos para pescar ao longo do rio...
    Beijinhos
    Ana

    VastaaPoista