Translate

maanantai 14. marraskuuta 2022

HAMMASLÄÄKÄRISSÄ at the dentist

 

Olin aamulla taas hammaslääkärin päivystyksessä. Ajat olivat jo heti tunnin myöhässä.

 Minulla on ollut hirveät kivut leukanivelissä ja päässä. Posket, leuka ja kaula on tosi turvoksissa. En ole pystynyt kahteen yöhön nukkumaan;-( 

Vasemman puolen leukanivel on todella kipeä. Suu ei taaskaan aukea kunnolla. Perjantain käynnillä leukanivelen välilevyä koitettiin laittaa paikoilleen, mutta se ei vaan mennyt.

 Tänään erikoishammaslääkäri mittaili suun avautumista. Hän katseli muutenkin purentaa, ja purentakiskoja. Kiskot ovat tällä hetkellä aivan pielessä. Niin myös toisen puolen hampaat. Koko tämän vuoden hammaspaikkaukset ovat olleet sellaisia, että hampaat ovat jääneet aivan liian matalaksi!

 Joudun käyttämään liikaa etuhampaita, ja kipeän puolen hammasta. Sanoin tästä hammaslääkärille, kun hän ihmetteli, miten toisella puolella ei ole hampaita jotka osallistuvat puremiseen. 

Lääkäri korotti väliaikaisesti kolmea hammasta, jotta purenta tulisi tasapainoon.

 Minun piti kokeilla purentaa, onko se minkälainen. Hammas tuntui tosi korkealta, ja samalla siintä lähti se vasta korotettu aine pois. Samalla leukanivelestä kuului aikamoinen pamahdus, ja suu aukesi enemmän. Leukanivelen välilevy meni paikoilleen!

 Suun aukeaminen mitattiin vielä, ja leukanivel käsiteltiin. 

Hammaslääkäri venyttää leuka- ja poskilihaksia. Yksinkertainen, mutta nyt tosi kivulias juttu. 

Sain lihaksia rentouttavaa lääkettä, mutta en ole varma uskallanko käyttää sitä.

 Tammikuun lopussa minulla on pidempi aika. Toivottavasti silloin korotetaan näitä hampaita.

 Nyt pitää toivoa, että tämä nivel pysyy kunnossa.! Hermot menee kun jatkuvasti on hirveät kivut leukanivelissä. 

Täällä on yksi lääkäri, joka tekee näitä ongelma leukanivel hoitoja. Hänelle ei saa mitenkään helposti vastaanotto aikaa. 

Tällä hetkellä on tosi kipeä olo, koko pään ja kasvojen alueella. Kovinkaan mielellään en halua liikuttaa suuta. Muutaman päivän kun jaksaa, kipujen pitäisi helpottaa.

16 kommenttia:

  1. You poor thing. It all sounds so painful.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Really painful. A strange problem that has been going on for years.

      Poista
  2. No onpa ongelmaa kerrakseen. Toivottavasti kohta särky ja kipu hellittää. Tsemppiä.

    VastaaPoista
  3. I'm sorry you have tooth and jaw pain, Anne. Going to the dentist is not fun, and I have to go here very soon as well. I hope you feel better with each new day. Take care.

    ~Sheri

    VastaaPoista
  4. Lämmin osanottoni, Anne!

    Toivottelen jaksamista ja voimia sinulle 💖.

    VastaaPoista
  5. Dearest Anne,
    That sounds all very painful...
    When a dentist has to raise your bite; scary!
    Hoping you can sleep again as it wears one out completely for not getting any rest.
    Big hugs,
    Mariette

    VastaaPoista
  6. So sorry to hear about your jaw joint problem. It sounds so painful. I respect you that you could keep posting with such pains and aches. Take care. Wish you that you feel much, much better sooner.

    Yoko

    VastaaPoista
  7. Lamento profundamente, Anne! Estimo que o seu problema se resolva o quanto antes... Os meus dentes também têm andado problemáticos desde há dois anos! Provavelmente terei de retirar 2 molares, pois sinto que os dentes andam a mudar de lugar desde há dois anos, e já sinto alguma diferença até para falar...
    Um beijinho, estimando as suas melhoras!
    Ana

    VastaaPoista