Translate

tiistai 4. lokakuuta 2022

MATKAPÄIVÄKIRJA PÄIVÄ 20.9.-22 travel diary

 



Aamulla erittäin huonosti nukutun yön jälkeen, olin sairas!! Koski ihan mahdottomasti joka paikkaa, ääni oli käheä, ja oli kuin minulla olisi ollut paljon kuumetta! Ranne oli myös niin kipeä, että liikuttaminen sattui paljon.
Hengitys ei meinannut kulkea mitenkään. Onneksi minulla oli mukana kaikki astmalääkkeet, myös atrodual ja kone jolla sitä hengitetään.
 Norjan puolen kalastus jäi nyt viimeisen kerran tekemättä.

Miehet lähtivät kahdestaan haukijärvelle kalalle. Kyllä harmitti, reissun ainoa aurinkoinen päivä, olisi ollut kiva olla ulkona.
Isäntä laittoi kuvan saaliista. Hauki jonka mahasta löytyi sopuli!! Kammottavan näköinen.

Miehet tulivat iltapäivällä takaisin. Minä olin ollut sängyssä koko päivän, ja otin kaikenlaista lääkettä. 
Illalla oli edessä pakkaaminen. Meidän matka jatkui seuraavana päivänä.

Meidän huoneisto oli ihan ok. Ainoa huono puoli oli se, että huoneisto oli ihan valtavan kylmä. Meillä oli kahdet villasukat jalassa, ja vieläkin jalkoja paleli. Makuuhuoneissa oli myös tosi kylmän kosteaa.
Pyykinpesumahdollisuuden puuttumien myös harmitti.

13 kommenttia:

  1. Ahora estamos en el tiempo de los constipados, en un mismo día hay grandes diferencias en las temperaturas...¡Cuidate!
    Besos.

    VastaaPoista
  2. That is horrible that you got sick when on your holiday and you missed the sunny weather. Hope you are feeling better now.

    VastaaPoista
  3. Anne, I'm so sorry you were sick, it sounds awful. I hope you are feeling better with each day. It looks like Autumn is showing up in your area. This is a lovely photo.

    ~Sheri

    VastaaPoista
  4. Dearest Anne,
    Well, the entire climate, foggy and wet weather is not the optimum environment for any asthma patient.
    For years now, since I'm no longer working at the high humidity and cool mushroom farms, I've never needed to use my asthma pump again.
    So sorry for you and your final words also revealed the cold and damp bedrooms... not good for you!
    Dry cold in itself is not too bad, but the dampness does it for you.
    Big hugs,
    Mariette

    VastaaPoista
  5. Hi Anne.

    Nice picture.
    I'm sorry you were/are so ill.

    greetings from Patricia.

    VastaaPoista