Translate

maanantai 20. tammikuuta 2020

ÄRSYTTÄÄ! annoy


Noudatatko sinä nopeusrajoituksia? Tänä päivänä, kukaan ei tunnu välittävän nopeusrajoituksista. Kun noudatat nopeusrajoituksia, seuraava kuski ajaa puskurissa kiinni!!!

Täällä on paljon teitä, jossa on 30 ja 40 nopeusrajoitus, mutta niissä ei todellakaan nopeuksia noudateta.

17 kommenttia:

  1. Moottoritiellä nopeusrajoitukset taitavat koskea vain oikeanpuoleista kaistaa, sillä vasemmalla suhataan ohi usein ihan tuulen nopeudella. Ei mitään rajaa. Ja jos sinne ohituskaistalle erehtyy menemään eikä pysty rekkaa ohittamaan ennen takaa saapuvaa kilpa-autoa, tulee hillittömällä nopeudella ajava kuski autoineen ihan takapuskuriin kiinni, jarruttaa vasta viime tipassa ja kärkkyy hermostuneesti ohittamispaikkaa. Niinkuin siinä rekan rinnalla voisi johonkin kadota :-(

    Mutta meillä Hämeessä esiintyy myös päinvastaista. Täällä löytyy aina autoilijoita, jotka etenevät kolmeakymppiä normaalilla taajamarajoitusalueella, vaikka sää on hyvä, tie edessä tyhjä ja valoa riittää runsaasti. Sellaisenkin perässä ajaminen alkaa aina lopulta koettelemaan huumorintajua.

    Minä itse olen aika säntillinen sääntöjen noudattaja, joskus voi ajatuksissa ollessa lipsahtaa.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moottoritiellä on pelottavaa, juuri tuon takia. Täälläkin ajetaan 50 rajoituksella 30

      Poista
  2. I just don't like when drivers are tailgating. It's dangerous for everyone. What are they thinking?

    ~Sheri

    VastaaPoista
  3. Driving on a bumper is a real nightmare.
    I also have many roads with speed limits of 30 and 40. Nobody respects this.
    Hugs and greetings.
    Lucja

    VastaaPoista
  4. The drives should respect speed, especially in residential areas.
    Greetings

    VastaaPoista
  5. Mi padre, simepre respetaba los límites de seguridad, así como mi marido.Yo nunca me puse a sacar el carnet de conducir. Nunca he conducidoo un coche, siempre he tenido quien me ha llevado.

    Besos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It seems like a new generation of traffic has come and wants to stop following the rules.

      Poista
  6. Espoossa on sekä reilusti alle nopeusrajoituksen ajavia sekä niitä, jotka kaahailevat päiväsakkonopeuksia. Onneksi minun ei tarvitse paljon autoilla.

    VastaaPoista
  7. E com o piso escorregadio, tais limites deveriam ser mesmo cumpridos à risca!
    Deveria de haver uma fiscalização nas estradas, mais apertada... e a lei ser mais severa!
    Gostei imenso da imagem, ilustrando o tema!
    Beijinhos! Por aqui, estou com uma gripe daquelas... com que me vou entreter para os próximos dias!... :-(
    Ana

    VastaaPoista
  8. Dearest Anne,
    That is slow as no doubt you are talking about kilometers and not miles!
    But for winter time one better uses caution.
    Stay warm and safe.
    Hugs,
    Mariette

    VastaaPoista