Translate

tiistai 29. lokakuuta 2019

TÄNÄÄN today


Aamulla oli pakkasta -3°. Nyt pakkasta on saman verran. Lunta satoi sakeasti aamupäivällä lisää.

Väliaikainen pintavesiputki, meni ilmeisesti jäähän, kun veden tulo loppui yhtä äkkiä! Hirveä katastrofi! Nuorimies oli menossa kiireellä hammaslääkäriin, ja hampaat olisi pitänyt saada pestyä. "Hotelli helpotuksessa" piti myös päästä käymään.

 Soitin nopeasti isännälle töihin, että kysyy onko täällä kylällä vesikatkoa. Vesikatkosta ei tämä paikallinen työpäällikkö tiennyt mitään, oli myös luvannut tulla meille katsomaan tilannetta.
 Olimme autossa menossa portilla, kun esimies tuli käymään. Sanoin, että vesi oli toiminnut koko aamupäivän normaalisti, mutta nyt vettä ei tule, ja meidän on mentävä kiireellä.

 Minulle luvattiin, että ruokatauon jälkeen työmiehet tulevat meille laittamaan varsinaiset vesiputket käyttöön. Sanoin, että olemme kotona vasta klo 13.00. Työmiehet tekevät putkihommat, ja meitä ei siihen tarvitse.
Tiet oli valtavan liukkaita, kun ajoimme minun kotipaikalle, jotta nuori mies saa pestyä hampaat.

Hammaslääkärissä olimme 10 minuuttia ennen varattua aikaa. Siihen loppui meidän kiire! Päivystyksessä joutuu aina odottamaan! Nuori mies odotti hammaslääkärille pääsyä yli tunti!!
Toinen tunti meni, kun hänen hammasta korjattiin.
Aika hermostuneen oloisia ihmisiä, odotti odotushuoneessa, pääsyä hammaslääkärille.

Kotona olimme hieman ennen 13.00. Katselimme tien päässä, että onko nuo työkoneet meidän portilla. Olihan ne!

 Auto piti jättää tien reunaan. Meidän pihassa oli ammottava aukko, ja vettä ei tietystikkään tullut!

Vähänkö pelotti, kun telaketju kauhakuormaaja liikkui edes takaisin meidän pihalla. Tuntui että talo on ihan paperia, kun se vain heilui ja huojui.
 Pelottaa katsoa onko talolle tullut vaurioita. Pitää sanoa, että aika perusteellista työtä tekivät pihassa. Pensashanhikkeja on meidän siirrettävä oikeisiin paikkoihin. Pihaan on myös tuotava lisää hiekkaa, jotta saamme saven ja mullan piiloon, ja multaa puuttuu pensaiden ympäriltä. Hiekan ja mullan saamme tienlaidasta olevista kasoista.

 Meidän osalta tämä kurja remontti on nyt luultavasti ohitse, enää odotamme vain isoa laskua.

9 kommenttia:

  1. Es un placer pasar por su blog gracias por su visita que tenga una hermosa semana Saludos

    VastaaPoista
  2. Hi Anne.

    That is bad that everything goes like this.

    Greeting from Patricia.

    VastaaPoista
  3. Onpas teillä ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita!
    Tuollaiset tuppaavat jotenkin aina kasaantumaan puolihankaliin hetkiin.
    Toivottavasti kaikki on nyt kunnossa.

    VastaaPoista
  4. ·.
    A beautiful photograph. Perfectly integrated in shape and color in the terrain.
    I see the misadventures you tell. It is hard for me to imagine them if we are here at 20 degrees above zero. On hard winter days I have to travel a hundred kilometers to wear snowshoes
    Take care.
    Hugs

    LMA · & · CR

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It's still hot there ;-) Winter is coming. Hope we have a snowy winter here

      Poista
  5. Dearest Anne,
    What a horror story in all and yes, we hurry for appointments at the dentist or doctor but they take their time!
    Hope the house has no damage and that your yard will once again become 'normal'.
    Hugs,
    Mariette

    VastaaPoista