ÄITI

Kyllä tarvii ihmetellä POKS:in loistavaa asiakaspalvelua nyt tänä iltana.

Äiti on neljännen sytostaattihoidon jälkeen ollut huonona. Normaalisti kahden viikon jälkeen alkaa helpottamaan. Mutta nyt kunto on vaan mennyt huonommaksi. Syödä ei voi mitään, päästä heittää, puhuu mitä sattuu, ja on veltto olo ym.

Antibiootti kuurin sai yli viikko sitten, joka olisi pitänyt syödä jo. Äiti ei ole syönyt antibiootteja eikä muitakaan lääkkeitä. Suuttuu kun huomauttaa.

 Aamuisin on meillä mennyt muutaman tunnin, kun on tehnyt vanhempien kotihommia, ja koittanut äitiä saada laittamaan vaatteet päälle, nousemaan sängystä ylös, ja saada laittamaan suuhun jotakin
nestemäistä.

Eilen oli kiva yllätys siivota löysän mahan jälkiä ympäri tupaa. Onneksi isäntä tekee suurimman osan hommista, vaikka periaatteessa anopin auttaminen ei kuulu hänelle.

Aamulla meinattiin, että tilataan ambulanssi hakemaan äiti, mutta sitten päätettiin että katsotaan vielä tämä päivä.

Hätyytin äidin siskoa vuorostaan apuun, käymään katsomassa äitiä, ja antamaan jotakin keitonlientä syömiseksi. Itse en voi olla koko päivää vanhempien luona.

Siskonsa soitti joskus kolmen tienoilla että äiti vaan vapisee. Kun olin vähän aikaisemmin puhunut äidin kanssa puhelimessa, selosti hiihdoista jotakin ihan omiaan. Hän ei ollut osannut vastata puhelimeen kun soitin, sanoi sisko.

Pakko oli tilata ambulanssi. Auto tulikin joskus ennen 16.00. Yleensä ambulanssilla viedään ensiapuun hoitoon. Ajattelin että mistähän saan tietoa missä äiti on, onko viety Kotkaan vai onko paikkakunnalla. Äidin puhelimeen en soittanut, kun puhelimeen vastaaminen ei nyt oikein onnistu.

No, minäpä meinasin että soitan päivystyksen/ ensiavun puhelimeen ja kysyn, kun ei ollut autoa käytössä. Kuppasin 50min puhelimessa laskematta puhelinta alas, puhelimessa kuului vaan että olet jonossa. Enkä päässyt lävitse. Hermot meni! Kuka maksa 020 alkuisen puhelinlaskun?

Pakko oli kysyä saanko kyydin käymään katsomassa missä äiti on. Kyyti onnistuikin onneksi.

Menin ensiavun ovista sisään. Missään ei näkynyt ketään.

 Lauma tummansinipukuisia hoitsuja oli ruokailemassa yhdessä huoneessa. Häiritsin yhtä ihmistä ja kysyin missä äiti mahtaa olla. Lupasi kysyä. Kohta yksi ynseä nainen tuli näyttämään missä äiti oli.

Olikin yhteispäivystyksen puolella!

Onneksi sentään huoneessa ja sängyssä. Hoitsu ei voinut sanoa mitään muuta kun että äiti jää johonkin osastolle, jota he eivät tiedä.

Tulehdusarvot kuulema koholla, kaliumarvot hirveän alhaalla, ja ilmeisesti sydänkohtaus käynnissä, josta äiti ei tiennyt mitään. Hirveää ajatella mitä olisi käynyt jos en olisi tilannut ambulanssia! Kerkesin kahtena päivänä antamaan kaliumlääkettä kotona, kun sain tietää ettei äiti syö niitä lääkkeitä.

Ruokatauolta häiritty hoitaja ei edes suostunut kuuntelemaan, kun meinasin sanoa lääkkeistä. Lääkkeitä ihan liikaa kun paino on tippunut yli 30 kg. Verenpainelääkkeitä hirveästi käytössä.
 Tänä aamuna verenpaine oli tosi matalalla ilman lääkkeitä. Ei mikään ihme jos heittää lisää kun karmea määrä lääkkeitä syötävänä.
Toivottavasti äiti on sen verran tolkuissaan että itse tajuaa sanoa lääkkeistä.

 Kysyin toiselta hoitajalta mistä äitiä voi kysyä huomenna. Pitää kuulema soittaa siihen 601 loppuiseen päivystyksen/ ensiavun numeroon.

 Sanoin että odotin melkein tunnin puhelimessa, enkä päässyt läpi. Nyt huomenna on ainoa keino soittaa läpi osastot ja kysyä onko siellä äidin niminen potilas. Ihan peestä koko touhu!

 Äiti sai nestettä ja antibioottia suoneen. Keuhkokuva oli otettu. Naama oli ihan punainen, ja puhe mitä sattuu. Sanoin että nyt on pakko lähteä kun kuski odottaa. 18. 20 olin takaisin kotona. Onpahan mielenrauha kun tietää että äiti on hoidossa.

Toivottavasti kaikki on kunnossa.

Viimeksi kun äiti kävi koko vartalokuvissa, tulokset oli hyviä. Hoito oli tehonnut. Keuhkoputkessa, ja kaulalla olevia kasvaimia ei enää ollut, ja kaulalla oli enää yksi joka sekin oli pienentynyt.

Kaikki tämä on ollut tosi rankkaa, kun en ole itsekkään kunnossa. Mutta ehkä se kohta helpottaa, kun näillä näkymin ei ole enää kuin kaksi hoito kertaa.

Kaikki ei todellakaan ole kunnossa. Äiti siirrettiin Kotkaan, kun tuli niin kova turvotus ettei henki kulkenut. Sai kortisonia ja antibioottia suoneen ym. Kotkassa selvisi että lokakuun käynnin jälkeen, nieluun oli kasvanut syöpäkasvaimia, jotka painavat kurkkua. Eilen tuli vielä tähän mennessä pahin puhelinsoitto lääkäriltä. Lääkäri suositteli ettei jatketa enää hoitoja. On  tähän mennessä saanut vahvinta hoitoa, joka ei auttanut kuin kolme kuukautta. Tästä toisesta hoidosta tulee vieläkin kipeämmäksi kuin mitä on ollut. Sanoin että keskustelee äidin kanssa mitä mieltä on, kestääkö hän enää hoitoja. En tiedä mikä hänen päätös oli, kun ei ole päästy puheisiin. Siirtoa on odoteltu terveyskeskuksen sairaalaosastolle. Itkettää jatkuvasti, ja pelottaa hirveästi. Maha on solmussa, ja pää poksahtaa. Puhelin kun soi, odottaa sitä kaikkein pahinta soittoa.