Translate

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

REISSUSSA 5 on the road
















                                                             

     Tänään kävimme Pallaksella. Hotellin edessä oleva parkkipaikka, oli täynnä autoja. Linja- auto jätti lastillisen nuorisoa pihalle.

 Kun läksimme kävelemään, ilma oli kuuman tuntuista. Takkia piti heittää päältä pois. On tosi hankala lähteä kävelmään suoraan ylöspäin, vaikkakin loivasti. Henkeen käy valtavasti ja keuhkoja puristaa. Kävely on lähes mahdotonta!

Onneksi miehet malttoivat odottaa minua, ja me käänsimme meno suunnaan tasaiselle.
Lintuja on ihan surkeasti näkyvillä! Niittykirvisiä lenteli siellä täällä, mutta ei paljon muuta. Yksi liro oli lammikon rannalla, ja räkättirastaan poikanen pusikossa.

Tiesitkö, että kumisaappaat on ihan mahdottomat pitää jalassa! Pakko on ollut pitää kumisaappaita, kun ollaan oltu kalassa pusikoissa. Nyt on taas, molemmat jalat nilkasta parpaisiin asti aivan turvoksiaa ja kipeät. Jalkaterät pääsevät liikkumaan ikävästi saappaiden sisällä. Olen koittanut pitää kylmäpussia jalkaterien ympärillä, jos turvotus ja kipu helpottavat. Toivottavasti nämä jalat palautuvat pian.

Tänään on paistanut aurinko koko päivän. Ilmanlämpömittari näyttää +19°C

22 kommenttia:

  1. Wow, what nice pictures! Walks in the nature can be so nice.

    Greetings Kathrin

    VastaaPoista
  2. Olipa teillä jälleen mielenkiintoinen päivä! Kumisaappaat ovat joskus pakko vetää jalkaan, mutta mahdollisimman pian ne on hyvä saada jaloista poiskin - useimmiten ne ovat epämukavat!

    Mukavaa matkan jatkoa ja Juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila;-) Hyvää juhannusviikkoa myös sinne teille!

      Poista
  3. Kauniita tunturin kukkia. Minä olen ratkaissut kumisaapasongelman vedenpitävien sukkien ja Gore-Tex-lenkkarien yhdistelmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos;-) Minulla on myös gore-tex lenkkarit, mutta niillä ei oikein voi pöpelikköihin mennä. Kalastaessa joutuu yleensä menemään niin hirveisiin paikkoihin ym. Siellä ei ole koskaan varma mikä vilahtaa jalkoihin, tai punttia pitkin ylös.

      Poista
  4. Hi Anne.

    The landscape is beautiful Anne.
    Beautiful flowers too.

    Groettie from Patricia.

    VastaaPoista
  5. I really admire your photos and landscapes !!
    Greetings

    VastaaPoista
  6. This seems to me a beautiful area.
    Nice to see the flowering mosses.
    regards

    VastaaPoista
  7. How beautiful the flowers !!!!! Breathtaking photos !!!
    A meow of Frida

    VastaaPoista
  8. Wow, Anne!!!!!!!!!! Great photos!!!!!!! Oh, I LOVE birds!!!!!!!!! Hugs, my friend.

    VastaaPoista