Translate

perjantai 30. syyskuuta 2016

RUOSTEISTA ROSKAA rusty junk


Roskathan ei luontoon kuulu! Miten se on niin vaikeaa, viedä takaisin sen minkä tuo mukana luontoon?

torstai 29. syyskuuta 2016

KÄVELYLLÄ a walk






Oli aurinkoinen kaunis syksyinen päivä, kun lähdettiin käymään ihailemassa maisemia.
Ajeltiin ensin päällystettyä mutkaista tietä, sitten hiekkatietä ja loppu 2 km oli yhden auton levyistä metsäautotietä.

Jännitti, jos joku tulee vastaan, missä pystyy tekemään ohituksen. Onneksi ei ketään tullut vastaan, ja päästiin ongelmitta parkkipaikalle. Auto parkkiin, ja ulos autosta.
 Saman tien tulosuunnasta alkoi kuulua autojen murinaa, ja kohta ilmestyi näkyviin armeijan vihreitä kuorma-autoja. Kuorma-autoja tuli pienelle parkkipaikalle 5! Lavoilta purkautui maastopukuisia ihmisiä ulos.
 Meihin iski epävarmuus voidaanko jäädä paikalle. Isäntä kävi kysymässä sopiiko auton pysäköinti parkkipaikalle. Ei ollut estettä pysäköintiin, joten lähdettiin metsään.

Vietettiin maastossa aikaa n. 2h, ihailtiin maisemia, syötiin eväät ja lähdettiin takaisin autolle. Auton luonna, metsän puolella oli maastopukuisia ihmisiä runsaasti.

Vihreän pakettiauton vieressä hääräsi henkilö, pystyttämässä soppakattiloita.
Isäntä kävi kysymässä, onko tulossa lisää kuorma-autoja paikalle. Samat autot, jotka tulivat samaan aikaan kuin me, olivat hakemassa lisää porukkaa.

Pois ei arvannut lähteä, ettei jouduta kapealle tielle kuorma-autojen kanssa samaan aikaan. Reilu puolituntia odotettiin ennen kuin autot tulivat takaisin, ja me päästiin lähtemään.

Harmi kun satuttiin samaan aikaan leiriläisten kanssa metsään, mutta minkäs sille voi.

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

SYKSYN VÄREJÄ autumn colors








Tänä vuonna on aivan mahtavat värit luonnossa. Ei tiedä mihinkä katsoa, kun toinen toistaan kauniimpia värejä näkee puissa ja pensaissa.

tiistai 27. syyskuuta 2016

TAIDETTA LUONNOSTA art of nature


                                                                Hehkuvaa punaista.

maanantai 26. syyskuuta 2016

SIENI mushroom


                             Valtavan kokoinen tatti, kasvoi ihan hiekkatien reunassa.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

ILLALLA in the evening



                                                 Hanhet palaavat lammikolle.

lauantai 24. syyskuuta 2016

perjantai 23. syyskuuta 2016

MUSTA PÄIVÄ black day



Pari viikkoa sitten oltiin tulossa, yhdeltä lintutornilta. Ajettiin valtatiellä yhden rekan perässä pitkän matkaa.
Yhdessä vaiheessa, poika huomasi tien vieressä olevalla aukiolla valkohäntäpeuroja. Isäntä ajoi jonkun matkaa eteenpäin, ennen kuin löytyi paikka mistä pääsi auton kääntämään ympäri.

Valkohäntäpeura paikka löytyi, ja auto tiensivuun parkkiin. Komeasarvinen sarvipää katseli meitä epäluuloisena. Vähän matkan päässä toinen söpöläinen tuijotti silmät pyöreinä, kannattaisiko lähteä karkuun. No, karkuunhan ne eläimet lähti. Perässä vilkkui vain niiden valkoiset hännät.

Meillä matka jatkui. Vettä satoi välillä todella kovaa. Oltiin iloisia, kun nähtiin pitkästä aikaa valkohäntäpeuroja.

Ilo haihtui, kun päästiin yhdelle risteysalueelle. Katseltiin jo pitkän matkan päästä, mitä nyt tapahtuu.

Paikalla oli paloautoja, poliisiauto ja ambulanssi. Liikennettä ohjattiin kiertotien kautta eteenpäin. Meidän oli tarkoitus ottaa bensaa tankkiin, joten kurvattiin bensapumpulle.
 Sadan metrin päässä bensa-asemalta näkyi säiliörekka, joka oli poikittain tiellä, hytti ojassa.

 Kyllä säväytti! Onko se sama säiliöauto, jonka perässä ajettiin! Poika etsi kännykästä tietoa onnettomuudesta. Onnettomuus oli käynyt 30 min. aikaisemmin. Henkilöauto ja rekka oli törmänneet, henkilöauton kuljettaja menehtyi.
Hirveä, jos ei oltaisi pysähdytty peuroja kuvaamaan, oltaisiin oltu aika tapahtumahetkellä paikalla!

Rekka ei ollut sama jonka perässä ajettiin, vaan jokin toinen edessäpäin ajanut auto.

Liikenteessä on ollut tosi hurjia tilanteita, kun ollaan ajeltu ympäriinsä. Tuntuu, ettei ihmiset enää välitä liikennesäännöistä! Minä itse, ja minulla on kiire, viis muista!
 Hirvittää kun meidän nuori saa kohta ajokortin. Jospa isännän rauhallinen ajotyyli, olisi tarttunut nuoreen mieheen.

torstai 22. syyskuuta 2016

RUUDUKKOA grid


Västäräkki harrastaa ruutuhyppelyä:-) Linnulla on mainio suojaväri. Kuivan savisen maan päältä, lintua hädin tuskin erottaa.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

tiistai 20. syyskuuta 2016

HANHI SADE geese rain





Jippii! Valkoposkihanhia on saapunut. Hanhien määrä on lisääntynyt reilusti viikon takaisesta. Aamulla käytiin katsastamassa linnut, olisiko joukossa joitakin muita hanhia, mutta ei näkynyt.

 Voi niitä ihmisiä, jotka asuvat näiden hanhien lähettyvillä. Hanhien mekkala oli ihan korvia huumaava! Vieläkin päässä soi kaak kaak! Lintuja lähti lentoon ja laskeutui jatkuvasti lammikkoon. Huiman tuntuista, kun valtavasti hanhia lentää matalalla pään yläpuolella!

Hanhiparvien lisäksi petolinnut on lisääntyneet täällä. Pienet haukat ei varmaan isolle hanhelle voi mitään, mutta merikotka sen sijaan harventaa hanhien määrää. Viikko sitten satuttiin pojan kanssa paikalle, kun merikotka liiteli hanhien päällä, etsien liha-ateriaa. Hanhet nousivat valtavana parvena ylös taivalle, meluten kovasti. Merikotka kierteli paikalla jonkin aikaa, ja lensi sitten pois. Sillä kertaa, se ei saanut saalista.

maanantai 19. syyskuuta 2016

TAIDETTA LUONNOSTA art of nature


                                                    Kimalainen pajunkissalla.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

SYYSRUSKOYÖKKÖNEN Mniotype satura





                                  Tämä yökkönen löytyi samasta paikasta kuin iso etana.

lauantai 17. syyskuuta 2016

TUNNISTUS APUA PYYDETÄÄN ask for identification help







Pihan raivaamisen yhteydessä, löytyi vanhasta lautakasasta tämä valtava etana. Tämän väristä isoa etanaa, en ole koskaan nähnyt. Onko tämä ukkoetana vai jokin muu?

perjantai 16. syyskuuta 2016

KORTEMETSÄ horsetail forest



                                                         Aurinko paistaa kortemetsään.

torstai 15. syyskuuta 2016

LAHNA The common bream (Abramis brama)




Rantavedessä uiskenteli vahingoittunut lahna. Lahnan toisessa kyljessä näkyi pitkä syvä viilto. Olisiko kala päässyt hauen hampaista karkuun.

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

OMENAPUU the apple tree







Koko kesä on mennyt raivatessa minun kotitalon pihaa. Pihassa kasvoi mm. ikivanha omenapuu, johon oli iskenyt muumiotauti. Lisäksi puunrunko oli vioittunut. Omenapuu oli pakko kaataa.

Onneksi isäntä kaatoi puun. Puunrunko oli pitkältä matkalta ihan ontto, ja sisäosalta oudon värinen.
Nyt puu lämmittää saunankiuasta.