Translate

sunnuntai 31. toukokuuta 2020

KALASSA fishing


                                            Menossa uuteen paikkaan kalalle.


                                                                 Siellä lampi näkyy.


                                                                        Hieno paikka.


Nuori mies on kauempana, ja huutaa että iso vei uistimen!! Joopa, tiedetään kuka on tällä hetkellä perheen kalamies;-))


                           Isäntä huutaa jostakin, että suon reunan alta lähti hauki liikkeelle.


                           Lähdin lähemmäksi miehiä, jos vaikka minäkin näen kaloja.


Hauki! Tiputin uistimen kalan eteen, ja heiluttelin sitä, jos kala vaikka sattuisi iskemään kiinni;-) Kala ei liikahtanutkaan, kun koskin uistimella sen selkää. Meinasin että hauki vaanii jotakin pikkukalaa, ja tökkäsin vavan kärjellä sen kylkeä! Ei vieläkään reagointia! Hah! Ilmankos se kala ei liiku, kun se ei ole kala!! Hah hah!! Pohjassa oleva puu on aivan kalan näköinen.


                           En jaksanut enää kalastaa, ja sanoin miehille, että jatketaan eteenpäin.


                              Suolla voi kävellä. Reuna upottaa, mutta siinä voi kävellä.


                                                                       Vihreitä puita;-)


                                                                    Mustikka kukkii.


                                                      Kielot kukkivat ihan kohta.

Kaloja ei vieläkään tullut, mutta löysimme jälleen kivan kalapaikan. Saimme myös raitista ilmaa;-)))

lauantai 30. toukokuuta 2020

HIEKKAMONTTU sand pit





Hiekkamontulla näkee yleensä kaikkea mielenkiintoista. Nyt montun pohjalla oli niin paljon vettä, että emme päässeet sinne.
 Rinteessä lenteli pieniä lintuja, mutta ilman kiikaria ei saanut selvää mitä lintuja ne olivat. Puukiipijä kiipeili ihan lähellä kuusen rungossa;-)

perjantai 29. toukokuuta 2020

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! Have a nice weekend


                        Oletko liikkunut kaupoissa, ja muualla tarpeellisissa paikoissa?

Minä kävin miehen kanssa ensimmäisen kerran kaupassa melkein kolmeen kuukauteen. Peläten menin erityisryhmien aukioloaikaan, mutta hyvin oli tilaa kulkea. Muutamilla ihmisillä oli maskit suun ja nenän edessä, käsineitä oli monella. Paljon oli vanhoja pariskuntia ostoksilla.

 Ikävän kokemuksen jätti, kassalla ollut pitkälti yli 70 vuotias vanha mies, joka alkoi meille möykkäämään suureen ääneen. Pariskunnista ja hallituksen määräyksistä! Olisi katsonut peiliin, saako pitkälti  yli 70 vuotias liikkua kaupoissa?
 Jouduin moneen kertaan sanomaan henkilölle, että älä tappele!
Seuraavaksi kun joku alkaa möykkäämään turhanpäiväistä, huudan apua, ja vartijaa paikalle.

Ihmiset ovat muuttuneet ihan kummalliseksi! Tulet vaikka tien toisella puolella vastaan, ja katsot kulkijaa, vastaantulija painaa katseen maahan, ja lisää vauhtia!! Pelottaa se minuakin tuo virus, mutta en minä sentään monen metrin päästä karkuun lähde!

Kävin hierojalla, kun on taas niin tukala olo. Edellisestä hieronnasta, on se melkein kolme kuukautta!
Fysioterapeuttikin soitteli, että heillä saa nyt ottaa talon ulkopuolisia asiakkaita vastaan. Sinne menen onneksi jo maanantaina. Jos tämän viikonlopun jotenkin pärjäisi.

Eilen kävimme isännän kanssa hiustenleikkauksessa:-)

Jotenkin pelottaa liikkua vielä ihmisten luona.

torstai 28. toukokuuta 2020

SITRUUNAPERHONEN (Gonepteryx rhamni)


                                                             Perhonen puolukan kukalla.

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

LINTUJA birds


                                                   Haapana koiras ja telkkä naaras.

tiistai 26. toukokuuta 2020

APRIKOOSI (Prunus armeniaca)





Meillä on aprikoosipuu kukkinut ennätysmäisesti;-)) Kaksi ensimmäistä kuvaa on kukinnan alussa, ja kaksi viimeistä on tältä päivältä.
Kukinta on jo loppuvaiheessa. Puussa on riittänyt hyvin pölyttäjiä, joten ehkä saamme paljon myös hedelmiä. Viime vuonna puusta saimme peräti 2 hedelmää;-)))

maanantai 25. toukokuuta 2020

PELTO-ORVOKKI Viola arvensis


                                                            Pelto on täynnä pelto-orvokkeja.

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

JOS JA JOS! if and if


Jos isä olisi saanut elää, hän olisi täyttänyt 86 vuotta. Jos äiti ei olisi menehtynyt syöpään, hän olisi ollut 80 vuotias tänä vuonna.

Jos minun pappa olisi elossa, hän olisi 114 vuotias, ja mummo 109 vuotias!

Jos tuntematon toinen isoisä, ei olisi kuollut sodassa, hän olisi tänä vuonna 104 vuotias. Jos minun toinen mummo olisi elossa, hänen ikänsä olisi tänä vuonna 103 vuotta.

Kaikki he ovat edelleen elävinä muistoissa, ja joskus unissa.

Tuntematon isoisä on vain vanha valokuva. Kiehtovaa on ollut kuitenkin etsiä sen puolen sukua.

lauantai 23. toukokuuta 2020

LAUANTAI Saturday


                               Meillä oli tänään siivouspäivä,-)) Nyt on ihanan puhdasta;-)))

Hoh hoijaa! Kyläläiset ovat heränneet horroksesta. Saa nähdä kuinka hurjaksi juhlinta yltyy, kun naapurit ottavat alkoholia enempi.

perjantai 22. toukokuuta 2020

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! have a nice weekend


                                               Aurinkoista viikonloppua kaikille!

torstai 21. toukokuuta 2020

MAJAVAA ETSIMÄSSÄ looking for beavers


                                                                     Majavan tekemä polku.


                                                 Majava tekee pahaa jälkeä joella.


                                                                  Rentukoita rannassa.


                                                                    Puun raahausjälki.


                                                               Majavan makupala;-)


                                          Majavan pesä, kuvassa vasemmalla yläosassa.


En huomannut majavaa, joka lähti pesästä. Onneksi nuorimies näki, kun eläin sukelsi vedessä.

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

VESISATEESSA LINTUTORNILLA in the rain at the bird tower










       Olipa mielenkiintoista olla lintutornilla vesisateessa ja tuulessa;-) Hyrr, miten kylmää oli!
Tornilla oli hyvin tilaa tiirailla lintuja;-) Lintuja oli vähän näkyvillä. Näimme: Harmaahaikaroita, tundrahanhia, lapasorsia, mustavaris, räyskiä, haapanoita, kyhmyjoutsenia ja metsäkauris;-))

tiistai 19. toukokuuta 2020

TÄNÄÄN today


   Tänään aamupäivällä oli aurinkoinen ilma. Nyt sataa vettä. Ilmanlämpömittari näyttää +9°C.

maanantai 18. toukokuuta 2020

JÄÄTELÖ KOKEILUJA ice cream experiments


                                                      Kondensoitu kookosmaito purkki.
                                                      100g maidotonta suklaata.
                                                      Kaurakermapurkki. (Vaahdotettuna)
                                                      1 rkl glukoosisiirappia.

 Keitin kondensoidusta kookosmaidosta kinuskia. Lisäsin suklaata paloina kinuskiin. Kun seos oli vähän jäähtynyt, lisäsin kaurakermavaahdon sekaan. Lopuksi sekoitin massaan rkl glukoosisiirappia.

Tämä oli yön pakkasessa, jäätelö jäi ihanan löysäksi,-)) Nami;-))


                                                Kaurakermapurkki (vaahdotettuna)
                                                Pakaste vattuja
                                                Oatly maustamaton tuorejuusto purkki
                                                1 rkl glukoosisiirappia
                                                Hieman sokeria
Lisäsin kaurakermavaahtoon tuorejuuston, sokerin, vatut ja glukoosisiirapin. Sekoitin kaikki yhteen ja laitoin pakastimeen. Tämä on ihanaa, kun antaa jäätelön vielä vähän sulaa. Nami,-))

Minun on ollut tosi vaikea löytää jäätelöä, jota voin syödä. Maidottomia ja soijattomia jäätelöitä on vaikka mitä, toiset ovat aivan hirveän makuisia!

 Monissa jäätelöissä on käytetty sellaisia aineita, mitä en voi syödä. Toiset jäätelöt ovat myös ihan hirveän makeita.
 3kaverin kookosjäätelö piparminttu -suklaa, on ollut hyvää, ja minulle käypäistä.
Mutta ei sitäkään jäätelöä aina viitsi syödä, kaipaan maku vaihtelua.

Jatkan jäätelön tekokokeiluja vielä itse;-))



sunnuntai 17. toukokuuta 2020

TITITYY


                                                 Kirjosieppo luulee olevansa talitiainen;-)

lauantai 16. toukokuuta 2020

SEIKKAILUA 3 of adventure


                                       
                                                 Kaksi lampea yhdistyy toisiinsa ojalla.


                                                  Lammen ranta on täynnä sammakoita!!


             Luulisi että täältä tulisi kalaa, mutta ei! Sammakot vain uivat ja kurnuttavat vedessä!


                                                   Kuiva mänty on kaatunut melkein veteen.


Kärsivällisyys loppui! Kaloja ei tule, ja väsymys painaa. Tahdoin jo pois. Vielä pitäisi jollakin konstilla jaksaa kävellä takaisin autolle!

Hirveä jano ja nälkä vaivasi;-( Meillä ei ollut repussa mukana juomista, eikä syömistä. Tämän kalapaikan piti olla lähellä autoa. Nyt aikaa oli mennyt useampi tunti, paikan etsimisessä.

Miehet kulkivat reippaasti edessä, ja minä koitin jotenkin laahustaa perässä. Jossakin vaiheessa ajattelin että en pääse autolle. Jalkoihin sattui ihan hirveästi, ja energia oli ihan loppu.

 Auton luona minulla oli tärinä päällä. Luulen että sokerit laski liian alas. Olo parantui jonkin verran, kun sain syötyä eväitä.

 Jalat ovat olleet nyt turvoksissa ja kipeät. Kenkiä ei ole saanut kunnolla jalkoihin. Seuraavalla kalareissulla reppuun lähtee mukaan juomista, ja syömistä. Mukaan otetaan myös kompassi, ja kartta.

 Missään vaiheessa ei ollut pelkoa, että olemme eksyneet. Suunta pysyi hyvin hallussa, mutta uusien paikkojen etsiminen on paljon helpompaa, kun on paperinen kartta käsissä.

On myös katsottava, ettei kuljetusta matkasta tule liian pitkää ja rankkaa.