Translate

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

LINTUTORNILLA bird hide



 Kävimme viikko sitten, isännän kanssa kahdestaan, lintujen tiirailureissulla. Mikä oli tosi outoa, kun yleensä liikumme kolmistaan. Nuorimies oli samaan aikaan luonnossa opiskelemassa.




Paikka oli meille uusi, ja se sijaitsi merenrannalla. Lahden toisella puolella kyllä olemme käyneet.

Navigaattorin kanssa, paikalle oli todella helppo löytää.




Pitkospuita pitkin, kuljetaan muutama kilometri lehtojensuojelualueella.

Pitkospuut olivat todella liukkaat, märkien pudonneiden lehtien vuoksi.



Metsä on täynnä upeita saniaispuskia, ja isoja muurahaispesiä.







Kapea puro virtaa alas merenrantaan.

Puroon oli muodostunut valtavia vaahtomöykkyjä!

Rannassa vihdoinkin.

Rannan mudassa näkyi pieniä sorkkien jälkiä. Olisiko kaurit olleet liikkeellä.



 Torni on hienossa paikassa, aivan merenrannassa. Mutta lintuja sielä ei ollut. Lisäksi korkeat puut estävät näkemisen merenlahdelle. Kahlaajien muuttoaikaan, tämä on varmaan hieno paikka katsoa lintuja. Lisäksi lehtoalue on todennäköisesti täynnä lintuja. Tänne on tultava keväällä uudestaan.


10 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Lintuharrastukseni alussa opin kokeneemmilta harrastajilta, että linturetkelle tulee aina ottaa eväät matkaan. Nimittäin, jos lintuja ei näy, niin sitten voi lohduttautua hyvillä eväillä ja se kruunaa retken :)

    VastaaPoista
  2. Hi Anne.

    Beautiful is it there.
    Beautiful the trails of wood.
    Beautiful fungi.

    Groettie from Patricia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Patricia! This is a great place. But birds have to come to see in the summer. Have a nice evening

      Poista
  3. What a wonderful place, Anne, but how strange that there were not any birds! Was it, perhaps, the wrong time of year, or perhaps the shore birds are there at a different state of the tide.

    Best wishes - - - Richard

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Richard! Now moving birds are from this place behind trees.this tower can not be seen far! Greetings

      Poista
  4. How cool !!! The scenery is very beautiful !!!
    A meow of Bilbo

    VastaaPoista
  5. Que imagens fantásticas!
    Esse lugar é incrível! Beijinhos
    Ana

    VastaaPoista