Translate

lauantai 24. kesäkuuta 2017

SUOLLA 3 swamp


     Lakan (Rubus chamaemoruskukka. Tänne on tultava katsomaan myöhemmin kypsiä marjoja.


Lintuja pomppii vähän kauempana metsässä, mutta niistä ei saa kuvaa. Peippoja ja harmaasieppoja ym. Pöllöjä ja kuhankeittäjiä ei näy eikä kuulu.


                                                                   Sähkölinja jatkuu.


                               Käännyttiin takaisin, ja päätettiin lähteä kulkemaan veden äärelle.


                                          Meno matkalla näkyi vetisiä kuoppia.


                Tässä kohdassa meidän ylitse lensi parvi käpylintuja. Kuvia ei niistä saanut kukaan.


                                         Harakka on päätynyt jonkin pedon vatsaan.


                                                                             Avosuo.


                            Soistunut oja. Sen reunoille ei voi astua, muuten uppoaa suohon.


                                                Mäntymetsä on kasvanut kuivattuun suohon.


                                                                         Lampikorento.


                                           Suopursu. Nyt ollaan jo lähellä vesiuomaa.

16 kommenttia:

  1. Onpa teillä ollut mielenkiintoinen suoretki, voi kun tuoksut olisi mukana - rakasta suon tuoksua! Eilisellä retkellämme näimme paljon suopursuja, niistäkin tykkään kovin vaikka tuoksu on vahva, muisto lapsuudesta kuitenkin! Ihania myös nuo hillan kukat! Onneksi ette törmännyt käärmeeseen!!!

    Ihanaa Juhannuksen jatkoa Anne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei nähty käärmeitä! Suo tuoksuu todella paljon paremmalle, kuin hajuvedet;-))

      Poista
  2. Hi Anne.

    Nice and separate area is that.
    What a big feather are that.

    Groettie van Patricia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Patricia! This is a wonderful area, swamp, forest and water. Have a nice evening;-)

      Poista
  3. Bardzo niebezpieczna wyprawa!
    Znakomite zdjęcia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Jolanta! It is good to walk on swamp, when do not step into the wet spots. Have a nice evening;-)

      Poista
  4. Suot ovat kyllä niin kauniita paikkoja! Itsekin olen käynyt viime päivinä kuvailemassa vähän soita kun ovat nyt täydessä kukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei uskoisi miten hienoa suolla on, siellä on niin paljon nähtävää.

      Poista
  5. Minäkin tykkään suosta valtavasti. Siellä on avaruutta (vaikkei kylläkään näissä kuvissasi sellaista?), tuoksu, erilaiset kasvit, varsinkin suovilloista tykkään yli kaiken. Ihana kuvakulma tuossa lakan kukassasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suot ovat hienoja paikkoja. Siellä on mahtava kävellä, kun jalat upottaa. Suolla kävelyn jälkeen jalat on ihanan kevyet;-) Tätä suota on kuivatettu, ja puut on saaneet tilaa kasvaa.

      Poista
  6. Uma região lindíssima, com mil motivos para fotografar...
    Adorei as imagens... em especial a primeira, que está linda!
    Beijinhos
    Ana

    VastaaPoista