Huonosti nukutun yön jälkeen, olimme hyvissä ajoin menossa kalalle Loukusan joelle.
Jätimme auton hiekkakuopan sivuun.
Hiekkakuopan seinämässä oli jokin isotassuinen eläin, käynyt kaivamassa kuoppaa!
Kävelimme pienen matkan kauniille joelle.
Joella oli ihania pieniä telkän poikasia. Västäräkin poikanen, odotti yhden kaatuneen puun oksalla emoa tuomaan ravintoa.
Joen rannalla näkyi paljon ihmisen jalanjälkiä ja tallottua heinää.
Kuljimme eteenpäin. Sain puronieriän!
Isäntä kalasti vieressä, kysyin häneltä kuuliko hän oksien katkeamisen ääniä? Haistoiko hän ilmassa autonöljyn hajua ja nuotion savun hajua? Ei kuulema haistanut ja kuullut. No minä kuulin ja haistoin.
Olimme kalastaneet vajaa kaksi tuntia, kun näin jonkin metsurinasuisen miehen tulevan isännän luokse.
Näin kun hän ojensi miehelle kalastusluvan. Ajattelin, että nyt on lupatarkastaja kysymässä lupia. Menin hetken päästä heidän luokse. Tervehdin miestä. Isäntä sanoi minulle, että tässä paikassa ei saa kalastaa!
Olin ihan ihmeissäni isännän kanssa!! Meillä on luvat ja meille on sanottu että koko joki kuuluu lupaan.
Mies joka tuli kieltämään kalastuksen oli maanomistaja.
Emme voineet ymmärtää miksi ei saa kalastaa vaikka on luvat.
Kysyin häneltä että saako häneltä lupia joelle? Hän sanoi että ei anna kenellekkään kalalupia joelle.
Mies selitti että joessa tutkitaan ja kasvatetaan taimenia.
Joessa on paljon puronieriöitä, mikä kiinnostaa meitä, ei taimenet, niitä saa muualtakin.
Olimme kuulema kesän ensimmäiset kalastajat joella. Emme todellakaan jäljistä päätellen.
Metsämiehet olivat ilmoittaneet maanomistajalle, että joella on kalastajia.
Kalastuskielto oli lähtöpaikalta 4 kilometrin päähän asti.
Olisi ollut ihan kiva, että jossakin olisi ollut kalastuskielto merkki, ja ennen kaikkea kalalupien myyjät olisi sanoneet totuuden lupa- alueesta, eikä höynäyttäneet kalahulluja etelän ihmisiä!
Maanomistaja oli ihan asiallinen, eikä mitenkään raivonnut meille.
Juttelimme myös muutakin samalla. Joen toisella puolella menee kapea hiekkatie, jossa on oja. Ojan yli ei pääse autolla.
Metsämiehet olivat kieltäneet korjaamasta ojan ylitse menevää siltaa.
Alueella on ollut paljon salametsästäjiä.
Nuori mies tuli lähelle. Sanoin hänelle, että lähdetään pois. Tässä ei saa kalastaa. Hän oli myös ihan kummissaan!
Meidän lähelle ilmestyi kaksi muuta kalastajaa.
Maanomistaja lähti heidän luokse, ja me lähdimme autolle.
Kyllä keljutti ja harmitti!
Maksoimme kolmelle ihmiselle viikon luvat 90€!! Hirveää ihmisten huijausta, rahat pois etelän kalastajilta!
Kyllä pitäisi olla paremmin lupien myyjillä tietoa missä saa kalastaa, ja rannassa pitäisi olla selvästi merkitty kalastuskieltoalue!!
Miten sitten, jos joku ostaa luvan netistä, kun ei ole oikeaa tietoa!!







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti