Kotiinlähtö päivän aamulla, heräsin jo kello 6.00. Miehet nukkui vielä.
Vettä satoi ulkona tuulen kanssa kovasti. Sadetta ja tuulta kesti puolisen tuntia, ja sitten se loppui. Ajattelin, että nyt tulee hyvä ajokeli.
Tyyntä oli vain vähän aikaa. Aloin kuuntelemaan ulkoa kuuluvaa ääntä. Kaukaa tuli kovaa kohisevaa ääntä. Luulin, että sataa paljon vettä. Mitä vielä!! Tuli ihan hillitön tuuli!
Mökin edessä ja vieressä olevat isot männyt taipuivat, ja järvi pauhasi!!
Samassa kuului terassilta kova kolahdus. Aukaisin oven. Tuuli repi ovea minun käsistä!
Herätin miehet, ja sanoin että tuleevat katsomaan mikä terassilta kaatui. Isäntä meni nostamaan kaatuneen lasipurkin, ja minä koitin pitää ovea paikoillaan.
Kamala miten pelotti, että puut kaatuu päälle!
Emme voineet lähteä tuntiin mihinkään, kun oli niin mahdoton tuuli. Onneksi sää rauhoittui, ja pääsimme kotimatkalle.
Ajoimme Heinäveden kautta, nyt menimme oikotietä. Kävimme Lintulan luostarin pihassa kääntymässä. Kauppa ja kahvio olivat suljettu.
Matkalla poikkesimme katsomassa Varistaipaleen kanavaa.
Mikkelissä kävimme Raminkonditoriassa syömässä. Miehet sai upeat ja maukkaat ruoka-annokset. Minä en saa koskaan hyvää ruokaa valmiina. Kun pyydät jotakin ruokaa ilman maitotuotetta, ja jotain maustetta, eteen tulee aneeminen annos joka ei maistu ja näytä miltään!! Minun ruoka maksaa kumminkin saman verran, kuin muidenkin ruoka.
Teen itse tosi maukkaampaa ruokaa, kuin mitä ostettaessa saan. Aina ei kumminkaan jaksa tehdä ruokaa, tai matkustaessa ei ole paikkaa missä itse teen ruoan.
Mikkelissä menimme vielä markettiin ruokaostoksille, ennen kotiin ajoa.
Oli aivan ihan taas olla reissussa, mutta oli tosi kiva tulla kotiin.-))








Olipa melkoinen myrsky ja onneksi puita ei kaatunut mökin tai autonne päälle ja pääsitte turvallisesti kotimatkalle! Reittivalintanne olikin mielenkiintoinen ja harmi, ettei aina saa hyvää ruokaa reissussa, usein itse tekee maukkaampaa!
VastaaPoistaOli onni ettei mitään käynyt.
PoistaKaikki sulkukanavat näyttävät näköjään hyvin samanlaisilta. Esimerkiksi Vääksyn kanava Asikkalassa.
VastaaPoistaSamalta ne näyttävät.
Poista