Translate

maanantai 30. syyskuuta 2019

TÄNÄÄN today


Tänään on satanut vettä koko aamupäivän, nyt on poutaa. Ilmanlämpömittari näyttää + 13°C.

Aamulla kävin lääkärissä, kun korva on vaivannut viikon. Korvatulehdus ja lääkekuuri.

Isäntä kävi apteekissa hakemassa minulle lääkkeen. Apteekin täti vaihtoi lääkkeen toisen tekijän tuotteeseen. Mies kyseli käykö lääke minulle, kun olen lääkeaineallerginen. Apteekin nainen oli ilmeisesti töksäyttänyt jotakin, kun isäntä joutui kysymään häneltä, onko hän oikeassa ammatissa.

Otin kotona pakkauksesta yhden tabletin, ja nuolaisin kielellä lääkettä, jäin odottamaan tekeekö lääke mitään minulle. Katselin vasta sitten lääkkeen sisällysluetteloa, että lääkettä ei saa käyttää, jos on pähkinälle ja soijalle allerginen!
Soitin apteekkin, josta lääke oli ostettu. Sanoin isännän huonosta palvelusta, ja lääkkeestä.

Minulle määrätyn lääkkeen lääkeainelistassa ei ollut samoja aineita, kuin lääkkeestä mikä vaihdettiin alkuperäisen tilalle.
 Apteekin henkilö lupasi soittaa minulle takaisin, ja ottaa lääkkestä selvää.
 Minulla oli samaan aikaan turvonnut kasvot, korvat ja kaulan alta. Pakko oli ottaa kortisonitabletti!

Jonkin ajan päästä apteekista soitettiin, ja sanottiin, että tilalle saan toisen lääkkeen, jossa ei ole minulle sopimatonta ainetta. Samalla selitettiin, että lääkkeen myynyt, luuli että kyseessä oli vain lääkeaine allergiasta. Selittää mitä selittää, lääke on tehty aineesta mille olen allerginen.

Kävin samantien vaihtamassa lääkkeen, ja sanoin, että en ole ainoa allerginen joka lääkkeitä ostaa. Jos lääke vaihdetaan voisi olla vähän tarkempi, ja jos asiakkaan naama ei miellytä kohtelee häntä kuitenkin asiallisesti.

17 kommenttia:

  1. Onpa kaunis maisema...
    Jaksamista terveysasioiden kanssa!

    VastaaPoista
  2. Los cambios de tiempo, son los que producen los catarros....ya me gustaría que lloviera por aquí porque llevamos largo tiempo de sequía. Los pántanos esán en el mínimo de su capacidad.

    Besos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oddly dry summer. I hope you get some rain there too. It's not fun to have all the summer rains at once. Here we have rain now every day

      Poista
  3. No olipas koettelemuksia!

    Työnantajan pitäisi huomata työhönsä kypsyneiden henkilöiden herpaantuminen asiallisesta käyttäytymisestä ja puuttua siihen. Tuollaisissa ammateissa herneen vetäminen nenään on ihan vaarallista :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin totta. Vaikka kuinka joku ärsyttäisi se on vain palveltava asiallisesti. Emme ole ainoita, jotka valittavat tuosta apteekista.

      Poista
  4. Beautiful landscape!
    I hope you get better soon.
    Greetings

    VastaaPoista
  5. I hope you get the right medicine and feel better soon, Anne.

    ~Sheri

    VastaaPoista
  6. Dearest Anne,
    Lucky for us here in the USA where we get our prescription as ordered, it might at time be more expensive to live here and for paying health insurance etc. but it is in general far better than from any socialized medicine Western European country... Hope it has worked out for you in the end but what an additional stress and aggravation for obtaining what you need!
    Hugs,
    Mariette

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Mariette! More stress I don't need any more! The ear is still sore, but I suppose this will ease in a few days.

      Poista
  7. Hi Anne.

    Nice picture.
    You should always pay attention to what you get with medication, they really make mistakes.

    Greeting from Patricia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Patricia! Yeah, I have to be careful. I also have to say to my husband that he won't let me change his medicine when he seeks a prescription for me at a pharmacy.

      Poista