Translate

lauantai 19. toukokuuta 2018

LAUANTAI Saturday


Isäntä sai tänään puutarhassa, täytettyä mullalla uudet kasvupaikat. Enää on jäljellä, nuoren miehen kasvualustojen täyttö. Minun piti jo laittaa mullan alle siemeniä;-)

Käytimme isääni tänään ulkona. Isää ei voi istuttaa enää rullatuolissa. Hän istuu ihan oikealle kallellaan, ja valuu tuolista pois.
 Onneksi saatiin mennä pihalle toisenlaisella tuolilla. Isä nukkui tuolissa kun menimme, mutta onneksi hän piristyi kun olimme ulkona.

 Jotenkin tuntuu, ettei hoitajat halua, että viemme häntä ulos. Kun on niitä makuuhaavojakin kantapäissä! Mistähän johtuu! Eikö se ole parempi, että pidetään välillä ihmistä istuvassa asennossa.

Onhan se työlästä ottaa vanhusta ylös nosturin kanssa sängystä, ja laittaa tuoliin istumaan. Helppoa on jättää vanhus sinne sängyn pohjalle, ja käydä silloin tällöin katsomassa häntä.
Meinasi alkaa hermostuttamaan! Sanoin, että niin kauan kun isän voi ottaa sängystä ylös, me viedään häntä ulos.
Isä tykkää olla ulkona, ja selvästi piristyy siellä. Vielä tulee sekin aika, kun sieltä sängystä ei pääse pois.

18 kommenttia:

  1. Delightful image, Anne, but I'm sorry to hear of the condition of your father. My best wishes - - - Richard

    VastaaPoista
  2. Hello Anne!
    I’m sure your dad enjoyed your visit and the walk outside with you!
    Beautiful picture and nice effect! Have a lovely weekend!
    Dimi...

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että isäsi nauttii vielä ulkoilusta!

    Upeaa viikonlopun jatkoa :-)

    VastaaPoista
  4. Hieno kuva! Kiva kun isäsi pääsi ulos ja samalla piristyikin, varmasti raitis ulkoilma ja kevään kauneus tuovat hyvää mieltä♥ Kovin monessa hoito paikassa on myös hoitajien määrää supistettu, niin ettei pystytä tekemään kuin ns.välttämättömät työt..se jos mikä on surullista:( Toivon että isäsi ja te saatte viettää hyvän kevään♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen huomannut. Tässä isän hoivapaikassa oli vielä muutama vuosi sitten hoitajia useita, nyt siellä ei näe kovinkaan montaa hoitajaa. Surullista todellakin niiden puolesta, jotka joutumaan pakosta olemaan siellä sängynpohjalla. Pitää toivoa, että sitten joskus kun itse on samassa tilassa, on joku sukulainen joka viitsii ja jaksaa viedä välillä ulos huoneesta. Onneksi tuonne hoitapaikkaan tulee nyt kesäapulaisia avuksi.

      Poista
  5. Ihana, että isäsi piristyy ulkoilusta

    VastaaPoista
  6. Hi Anne.

    Nice and good of you that you, your father still occasionally want to take outside, no matter how difficult it is.

    Groettie from Patricia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Patricia! I think it's important for my dad to get out even once a week. Greetings

      Poista
  7. Hello Anne, so nice that your father could get outside,
    he is lucky to have you.

    Hugs, Ida

    VastaaPoista
  8. Faz muito bem, Anne, em insistir para tirar o seu pai da cama, sempre que puder, e distraí-lo ao ar livre!...
    Se ficar todo o dia na cama só deteriora o seu estado de saúde... e pode começar a ferir-se por estar tempo demais deitado!...
    Enquanto ele puder... faz muito bem, em insistir em sair com ele!
    Gostei imenso da imagem, e desta apresentação alternativa, que resultou muito bem!
    Beijinhos
    Ana

    VastaaPoista