Translate

keskiviikko 23. elokuuta 2017

MATKOILLA 9 traveling


Aamulla Saanan huippu näkyi ikkunasta selvästi. Ilmanlämpömittari näytti + 5 astetta lämmintä.


                                   Tuntuu, että lumi vain lisääntyy tuntureiden huipuilla.


          Läksimme ajamaan takaisin Äkäslompoloon, vähän ennen klo 10 aamupäivällä.

               Ei voi kuin ihailla noita maisemia! Ne ovat niin erilaisia, kuin mitä meillä etelä Suomessa.


Puissa ja maakasveissa on näkyvissä alkava syksy. Ruskaa ei oikein vielä ole, mutta koivujen vihreiden lehtien seassa, on kirkkaan keltaisia lehtiä. Tien laidassa, näkyy kasveissa myös siellä täällä punaista. Yleisilme  on syksyinen.


Tietyöt jatkuvat. Kahdessa kohdassa, on vähän isompi siltaprojekti meneillään. Uutta asfalttia tulee myös tielle.


Muoniosta päin tullessa, jonkun matkaa ennen Kilpisjärveä, on liikennemerkki jossa varoitetaan kuopista. Se merkki kannattaa ottaa tosissaan. Siihin kohtaan kun ajaa täysillä, sitä ei tiedä mistä itsensä löytää. On kuin valtavat jättiläis aallot, olisivat paikalla heittämässä autoa.


Tullessa piti käydä ostamassa savukalaa, siintä punaisesta "kioskista" jonka pihalla on levähdysalue.
Ovat kuulemma viimeisiä päiviä auki, ennen kuin sulkevat talveksi.


Takaisin Äkäslompolossa olimme klo 15.00. Ilmanlämpömittari näyttää + 9 astetta, ja on pilvistä. Poroja näkyi tällä tieosuudella tosi vähän.

14 kommenttia:

  1. Fantastyczne fotografie ...
    Pozdrawiam :)

    VastaaPoista
  2. Hello Anna,
    Wonderful shots of all these nature areas.
    A fantastic view with water, rocks and impressive skies.

    Kind regards,
    Marco

    VastaaPoista
  3. Beautiful photos, large green zone.

    VastaaPoista
  4. What a beautiful landscape !!!! Breathtaking photos !!!!
    A meow of Sofia

    VastaaPoista