Translate

sunnuntai 13. elokuuta 2017

KARMEAA! terrible


Koko lauantaipäivän varoitettiin ihmisiä, lähestyvästä Klaara- myrskystä. TV:n kuvaruudulle, tuli myös jossakin vaiheessa hätäviesti ilmoitus myrskystä. Sitä vaan ihmetteli, onko sieltä tulossa jotakin, kun sää oli kumminkin aurinkoinen ja lämmin. Tosin oli aika hiostavaa, ja iltapäivästä harmaita pilviä alkoi kerääntymään taivaalle. Illalla ennen 20.00 taivaalla näkyi jännä viiru. Sitähän piti lähteä pihalle kuvaamaan.


Kerkesimme isännän kanssa napsaista pari kuvaa, kun vettä rupesi satamaan. Tulimme sisälle. Nuori mies oli tietokoneella, ja isäntä toisella koneella. Minä istuin tuolilla ja katselin telkkaria. Yhtäkkiä ulkoa kuului kummallinen kolahdus. Sanoin isännälle, että ulkoa rappusilta putosi jotakin, mene katsomaan.

Voi mahdoton miten ilma oli muuttunut. Tuuli valtavasti, ja vettä tuli hirveällä paineella. Salamoita sinkoili siellä täällä, ja paljon!!
Harmaan sademassan lävitse näkyi hämärästi, naapurin vanha ja iso hopeapaju. Sen monta paksua oksaa, oli räsähtänyt poikki, kuin tulitikku.
Muutama painava oksa, lojui meidän pensasaidan päällä. Osa peräkärryssä. Onneksi autoille ei käynyt mitään.

 Meidän piha on puun rojua täynnä, jopa talon katolla, on pajunoksia. Aidan vieressä kasvavista kuusista, kahdesta oli latvat katkenneet.



Meiltä meni sähköt 20.20. Takaisin ne saatiin 23.45. Onneksi muutaman vuoden takainen myrsky, opetti varautumaan sähkökatkoksiin. Meillä on patterilla toimivia seinälamppuja, vähän joka huoneessa. Eipähän tarvitse olla pimeässä.



Pelotti ihan hirveästi ulkona raivoava myrsky. Taivas oli aivan musta, ja salamat vain sinkoili. Isäntä lähti kaiken lisäksi klo 21 töihin. Ukkonen möyri vielä aamu 2 aikaan.


 Moottorisahat ovat huutaneet täällä kylässä eilisestä illasta lähtien, ja niiden ääntä saadan kuunnella vielä pitkään.

Kävin heti aamusta katsomassa minun kotipaikkaa. Pelkäsin, että portin pielessä oleva komea mänty, on kaatunut talon päälle.
Siellä ei ollut myrskystä merkkiäkään. Ajomatkan aikana, samanlaista tuhoa, kuin meidän kylässä, ei näkynyt muualla.





Meidän kylässä, on aivan lohduttoman näköistä. Pihoissa, teillä ja lähimetsässä, on satoja puita nurin. Sähkö- ja valopylväitä on vinossa siellä täällä.





Pelastuslaitoksella, ja sähkölaitoksen ihmisillä on ollut hirveä yö ja päivä. Samoin niillä, jotka raivaavat omia pihoja.



Upo uusi sähkökeskus, on nyt mäsänä. Iso puu on mäjähtänyt keskelle muuntajan kattoa. Sähkökeskuksen tilalla on kärryillä seisova muuntaja.

Meistä muutaman tien päässä olevan talon pihalta, oli trampoliini lähtenyt lentoon. Trampoliini mätkähti varaston seinästä lävitse.

Meidän naapuri, on kaatanut nyt vaurioituneita puita pihasta. Meidän pensasaitakin näyttää selvinneen pahemmilta vaurioilta.
Eilinen myrsky on mennyt kylän lävitse aika suoraan. Olisiko ollut trombi asialla.  Molemmin puolin kylää, on isot kalliot, ja vieressä on paljon vesistöjä.

Huomisesta lehdestä, sitä luetaan mitä kaikkea myrsky on tehnyt. Toivottavasti enää ei tule myrskyä!



14 kommenttia:

  1. Huh huh, tekipä melkoista vahinkoa Klaara teillä, meillä vain hissuksiin sateli! Tuollaista tuhoa teki meillä aikoinaan Pietari-myrsky! Toivottavasti tuollaista ei koettaisi uudelleen!! Onneksi olitte varautuneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hirvitti ilma! Toivottavasti ei enää tule vastaavaa! Puutuhojen raivaaminen kestää pitkään.

      Poista
  2. That seems to be very ugly, I hope nobody got hurt!

    VastaaPoista
  3. Voi miten kurjaa, että tuollaista tuhoa on tullut. Nämä myrskyt tuntuvat olevan aina vain yleisempiä.
    Minua pelotti uutisia seuratessa, kun tässä pihassakin on niin isoja puita, mutta tällä kertaa myrsky ei kulkenut tätä kautta.
    Voimia raivaustöihin ja mukavaa uutta viikkoa kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pelotti! Me ollaan asuttu yli 20v täällä, eikä vielä ole tällaista nähty.

      Poista
  4. Que tempestade terrível! E que grande susto para todos aí!....
    O tempo está estranho, por todo o lado... Aqui em Portugal, estamos em pleno Verão... pois desde meados de Junho, que as noites quase todas têm sido bastante frescas para a época, e com uma ventania inimaginável, para noites de Verão... As alterações climáticas estão aí... vieram para ficar... e é uma pena que muitos lideres das maiores potências poluentes à face da terra não tenham disso consciência... e não tentem modificar algo... pois as consequências... estão bem à vista... com tantos fenómenos atmosféricos estranhos... súbitos e inexplicáveis, a acontecerem um pouco por todo o lado...
    Espero que ninguém se tenha magoado, por esses lados... e que os prejuízos sejam apenas materiais... e não pessoais...
    Beijinho! Boa semana... na medida do possível!
    Ana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. True, the biggest polluters do not care about the climate! The climate has turned strange! Greetings

      Poista
  5. Hi Anne

    The storm has caused a lot of damage.

    Groettie from Patricia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The trees went very far, some of the roofs of the house were also damaged. Greetings

      Poista
  6. Oh Anne!
    Hurricanes, hurricanes are every year more and more dangerous.
    Terrible destruction. Very sorry.
    Greetings.
    Lucja

    VastaaPoista
  7. Siellä kiira riehuikin vähän rajummin kuin meillä. Hienoja salamoita oli täälläkin, mutta varsinaista myrskyä ei tullut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi myrsky ei tullut täydellä teholla sinne.

      Poista