Translate

perjantai 6. toukokuuta 2016

PESÄNTEKO nesting


                            Pihassa viihtyneet sepelkyyhkyt, päättivät perustaa pesän.


                                                   Mistähän löytyisi sopivia risuja!
 

                                                      Tämä on hyvää rakennustarviketta.


Sepelkyyhkyt rakensivat pesää, naapurin kuuseen. Kuusi on meidän tontista metrin päässä. Meidän autopaikat, ovat puusta kolmen metrin päässä.


                             Risu toisensa perään, kuljetetaan rakenteilla olevaan pesään.


Meidän autoliikenne ja muu kulkeminen, naapurin pihassa ja meidän pihassa, ei tunnu haittaavan lintuja.


Jännitystä tilanteeseen tuo, naapurin puheet. Kertoi heidän kaatavan puut, salaojaputkien tieltä. Kun nyt eivät ihan äkkiä kaataisi kuusia, että linnut saisivat poikaset isoiksi.


Risujen valitseminen on tarkkaa touhua. Ihan jokainen koivun pudottama, oksanpalanen ei kelpaa. Lintu kokeili monia risuja nokkaansa, ennen kuin kelpuutti pesätarpeen.


                             Pesä muotoutuu, aivan kiinni kuusen runkoon, oksien suojaan.


                              Pesässä istutaan jo. Lintu sulautuu väriltään mainiosti puuhun.


                                             Vielä toinen lintu kuljetti lisää oksia pesälle.

Eräänä päivänä, istuskelin auton sisällä, ja katselin risujen valikomista. Sepelkyyhky ei reagoinut minuun mitenkään.
 Puutarhassa oleskelu ei haitannut lintuja, korkeintaan väistivät vähän matkan päähän.

Miten ihmeessä nämä linnut on näin, tavallaan kesyjä! Tontin takaosassa naapurien rajalla, on isossa terijoensalavassa ollut vuosia sepelkyyhkyn pesä. Nyt pesää ei näy. Voisiko nämä olla pesästä lähtöisin, tai joskus siellä pesineitä.

 Linnut ovat nyt hautoneet munia, viime viikon alusta lähtien. Jos kaikki menee hyvin linnuilla, kohta puoleen pesässä pitäisi olla poikasia. Meillä on aitiopaikka pesälle. Työhuoneen, ja eteisen ikkunasta näkee suoraan pesään.

Toinen iloinen tapahtuma, sepelkyyhkyillä on myös meneillään. Toisen talon pihassa, ihan kiinni tiessä ja portinpielessä, on pieni tiheä kuusi. Siellä on myös pesintä käynnissä. Pesälle näkee olohuoneen ikkunasta.
Tiellä on liikennettä, ja muuta kulkijaa. Jännittää miten näiden sepelkyyhkyjen pesintä onnistuu.

12 kommenttia:

  1. Great Wood Pigeon collection of wild twigs, really fabulous.

    VastaaPoista
  2. Hi Anne

    Beautiful pictures of the pigeons.
    What great fun it nesting material in their snout.
    Nice to see nesting.

    Groettie from Patricia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello Patricia :-) Wood pigeon carries in its beak birch twigs fallen from its nest. Have a nice weekend.

      Poista
  3. what a beautiful pigeon !!!

    Nice photos ! Many thanks for sharing.

    wish you a nice weekend Anne

    VastaaPoista
  4. Beautiful pictures of the pigeons !!
    Greetings

    VastaaPoista